Lennu the jälkikoira ja väärä hälytys

Näyttäisi siltä, että kennelyskäepäily olikin väärä hälytys. Lolan diagnoosi oli kennelyskän sijaan nielutulehdus, eikä Lennukaan ole oireillut mitenkään torstaisen kumman kakomisen jälkeen. Ilmeisesti - toivottavasti - selvisimmekin tästä pelkällä säikähdyksellä.

Eilen teimme Lennun kanssa ensimmäisen jälkemme, sillä olen sitä halunnut kokeilla jo jonkun aikaa ja pentu kaipasi aktivointia. Lennu alkoi käydä jo aika kierroksilla, vaikka tämän leppoisamman viikon aikana olen sitä yrittänyt kovasti aktivoida metsäreissujen jäätyä vähemmälle. Jälki oli noin viiden metrin pituinen ja jokaisella askelella oli nappula. Annoin sen vanheta kymmenisen minuuttia. Lennu nuuskutteli kovasti, mutta nenä yritti viedä pentua vain joka toiselle nappulalle, eli toisen jalan jäljet meinasivat jäädä kokonaan haistelematta. Jarruttelin pentua liinan avulla niin, että se haisteli tarkemmin myös toisen puolen ja loppua kohti alkoi sujua jo paremmin.

Tänään teimme saman uudelleen ja jäljestys sujui aika lailla samalla tavalla kuin eilen. Loppua kohti parani jälleen ja ensi kerralla pitääkin tehdä jäljestä pidempi, jotta oikeaa tekniikaa saadaan harjoiteltua pidemmän aikaa. Viimeiset askelet meinasivat jäädä Lennulta kokonaan haistelematta, kun jäljen lopussa odottanut namikeko houkutteli pentua aivan liikaa. Loppujen lopuksi keskittyminen saatiin takaisin jäljelle.

Vaikka teemmekin jälkeä ihan omaksi huviksemme eikä minulla ole aikomustakaan siinä kisata tai harjoitella tavoitteellisesti (though you never know), niin on se ihan hauskaa ajan vietettä perusmetsälenkkien ohessa. Tulemme siis harjoittelemaan jäljestystä tulevaisuudessakin!

Kotkaa, hierontaa ja sairastelua

Viime viikonloppuna olimme siis kylässä Lennun siskon luona ja välillä piti sisarukset erottaa portin eri puolille, kun riehumiselle ei meinannut tulla loppua. Lennu löysi äänensä ja raivostutti ihastutti meitä konserteillaan. Se tapasi myös ensimmäistä kertaa elämässään kissoja ja otti ne yllättävän hyvin vastaan. Se oli toki aivan tohkeissaan uusista kavereistaan ja kissojen ruoka-aika oli sille erittäin kova paikka, mutta muuten Lennu käyttäytyi oikein kivasti. Vaikka suunnitelmat menivätkin vähän uusiksi, oli meillä oikein mukavaa ja toivottavasti voidaan ottaa uusiksi!

Tiistaina oli ensimmäisen hierontakerran aika ja se osoittautui... mielenkiintoiseksi. Viilipytyksi todettu pentuni oli jotain aivan muuta tässä uudessa tilanteessa, mutta se nyt on varsin ymmärrettävää. Olimme varsin pienessä tilassa, jossa oli Lennun lisäksi kolme muuta koiraa. Lennu olisi lähinnä halunnut leikkiä muiden kanssa, eikä hieronnasta meinannut tulla oikein mitään. Lisäksi ohjeiden kuunteleminen osoittautui varsin hankalaksi, kun pentua piti olla koko ajan vahtimassa. Jos se ei ollut käskyn alla, se alkoi lähes poikkeuksetta haukkumaan. Eli rauhoittumista pitäisi harjoitella, ja paljon. Harjoittelin hierontajuttuja sen minkä pystyin ja sain kehotukseksi yrittää kotona uudelleen kun Lennu voi paremmin rauhoittua. Ensi kerralle saan varmaankin sitten lainakoiran kurssin pitäjältä, jotta voin harjoitella hieronnan toteuttamista koiralle, joka pysyy aloillaan. 

Eilen illalla kokeilin oppimiani asioitani Lennun kanssa, kun se oli muutenkin väsynyt. Sivelyotteella hieromisen se vielä hyväksyi melko hyvin, sillä se on varsin lähellä tavallista silittämistä. Muiden hierontaotteiden kohdalla Lennu selkeästi halusi tilanteesta pois, enkä kovin kauaa hierontaa sitten jatkanutkaan. Toki tuo vähän turhauttaa, ettei näitä asioita voi haluamallaan tavalla harjoitella, koska mie luultavasti unohdan kaiken oppimani, jos en niitä harjoittelemaan pääse, mutta asialle ei oikein mitään muuta voi tehdä, kuin harjoitella hyvin pienissä erissä joka päivä ja toivoa, että Lennu pikku hiljaa alkaa käsittelyistä nauttia.

Tänä aamuna Lennun hengitys alkoi vähän röhisemään ja se kakoi limaa kurkustaan. Eli Lolan tauti tarttui kuin tarttuikin Löllöön. Jotenkin hyvin tyypillistä, että saman tien kun vihdoin aloitamme ohjattuilla kursseilla, joudumme jäämään sivuun sairastelun vuoksi. Mutta ei auta kuin laittaa pentu lepokuurille (mitähän siitäkin tulee...) ja toivoa, että päästään vähällä.

Kouvolan epävirallinen pentunäyttely 23.3.2014

"Erittäin kaunis, hyvä luusto, oikeat mittasuhteet. Hyvä kiilamainen pää - alaleuka liian kapea ja siitä johtuvasti alakulmahampaat menevät kitalakeen. Hyvin kaunis pää: erinomaiset silmät, hyvät korvat, kaunis kaula. Sopusuhtaiset kulmaukset edessä ja takana. Hyvät vetävät liikkeet, hyvä hännänkanto liikkeessä. hyvä käytös. Esitetty erinomaisesti."


Eilen pyörähdimme Lennun kanssa ensimmäisessä näyttelyssämme Kouvolassa! Olimme paikalla yhdeksän maissa ja nahkojen kehä alkoi kymmeneltä. Tuon tunnin ennen kehää vietimme halliin tutustuen sekä liimajämiä korvista puhdistaen. Paikalla oli aivan huikea määrä nahkoja, yhteensä 14, ja näistä 12 pikkupentujen luokassa. Pieniä uroksia taisi olla kuusi (tai seitsemän?) eli ihan mukavasti oli porukkaa meidän kanssamme kehässä!

Lennun sisko Lola ei valitettavasti päässytkään mukaan näytelmöintiin, sillä se alkoi lauantaina yskimään. Kylläpä harmitti aivan vietävästi, ettei sisko päässytkään mukaan, mutta onneksi omistajansa lähtivät mukaan apujoukoiksi siitäkin huolimatta, ISO kiitos heille siis siitä!

Lennu otti uuden paikan (entinen kasvihuone) vastaan rennosti ja oli tuttuun tapaansa aivan mahtavan kylmähermoinen. Vieressä leikkiviä ikätovereitaan se katsoi hieman paheksuen, Lennu on vähän tosikko tässä asiassa: hallissa ei leikitä, vaan tehdään hommia! Minua alkoi jännittämään aika lailla tositoimia odotellessa, mutta Lennuun jännitys ei tuntunut tarttuvan.

Tuomarina oli nahkojakin kasvattava Piia Enlund, joka vaikutti oikein mukavalta tuomarilta. Hän pyysi meitä ensiksi juoksuttamaan pennut yhdessä kävellen, ennen yksilöarvosteluja. Kävellen esittäminen oli kyllä tuskaista! Ei ole tullut mieleenkään, että sellaistakin pitäisi harjoitella! Toki Lennu käyttäytyi harjoittelemattomuudesta huolimatta hyvin, mutta vauhtiahan sillä on ihan liikaa pysyäkseni kävelyvauhdilla mukana. No, yksilöarvostelun aikana ravuutin sen normaalisti.

"Mitä sie oikein jumitat siellä? Let's go!"

Lennu esiintyi myös yksilöarvioinnin kohdalla aivan mielettömän hienosti. Se vain tapitti namia kuin yrittäen liikuttaa sitä tahdon voimalla suuhunsa, ja onnistuneesti vieläpä! Kiivaaseen tahtiin siirtyi nameja suuhun, kun pentu pönötti niin mahtavasti. Enlund kehaisi katsoneensa ryhmässä ravatessamme, että Lennu on oikein kaunis. Hampaiden katsominen kuitenkin muutti ääntä kellossa, Lennun alahampaat kun kasvavat tällä hetkellä virheelliseen asentoon. Keskustelimme asiasta hetken, kunnes hän jatkoi Lennun kopelointia. Se sujui myös mallikkaasti, samoin kuin ravaaminen ympyrällä, Lennu on vaan niin hieno! Ainut hairahdus kehässä tapahtuikin omistajalle, kun ei meinannut millään muistua mieleen, kummalla puolella koiran pitikään ravata... Onneksi koira sentään osaa!

Hienoin pentu! ❤

Kun kaikki pikku-urokset oli arvosteltu, tuli kunniapalkintojen jakamisen vuoro. Meidät käteltiin tässä vaiheessa kehästä ulos ja syyksi tuomari sanoi hammastilanteen. Toki hieman harmitti, ettei Lennun upeaa esiintymistä palkittu (paitsi Dentastixillä ja hienolla arvostelulla!), mutta en osaa olla kuin äärimmäisen ylpeä hienosta jätkästäni. Kehästä Lennu pääsi suoraan Lolalta lainassa olleeseen häkkiin, jossa tämä päättikin ottaa nokkaunet kaikesta hälinästä huolimatta. Se on, Lolan omistajan sanoja lainatakseni, viilipytty!

Toinen Koiruus, heinäkuun pentueen Leo, esiintyi omassa luokassaan oikein hienosti ansaiten loppujen lopuksi KP:n, PU1:sen sekä VSP:n. Oikein paljon onnea vielä siihen suuntaan, sekä tietenkin onnittelut upealle Tessalle ja omistajalleen ROP:ista! 

Lopuksi otettiin vielä Lennusta ja Leosta pönötys- ja yhteiskuvat, on ne kyllä hienoja miehiä molemmat!

Kaikista tämän tekstin kuvista kiitokset Sannille! Kotkan reissusta pitää varmaan tehdä vielä ihan erillinen juttu, tällä on pituutta jo ihan tarpeeksi!

Palkkaaminen (ja sen vaikeus)

Olen jo jonkun aikaa miettinyt Lennun palkkaamista treenatessa ja erityisesti leikin merkitystä sekä vaikeutta. Lennuhan on siitä erittäin helppo koira, että se on äärimmäisen ahne. Siis aivan uskomattoman ahne. Voisin antaa sille iltaruuan ja treenata heti perään jotain, ruokapalkka kelpaa samalla tavalla kuin se ei olisi koko päivään mitään syönyt. Lennu myös leikkii aika kivasti, vaikka en leikkimisestä sinänsä mitään tiedäkään (treenausmielessä). Se kuitenkin tykkää hakea erityisesti narupalloa sekä innostuu vetoleikeistä (vaihtelevasti).

Jo ennen kuin minulla oli koiraa, oli mieleeni jostain iskostunut ajatus siitä, että kouluttamisesta pitää tehdä koiralle mukavaa ja kivaa. En muista, että missään tätä ajatusta olisi sen kummemin avattu, se vain täräytetään siihen ja figure it out! Yksi syy tähän on varmasti se, että jokaisen koiran kohdalla tuo koulutuksen mukavuus tms on riippuvainen eri asioista, sillä eri koiratkin innostuvat eri asioista eri tavoin. No, minun mielessäni kiva on jostain syystä koko ajan ollut yhtä kuin leikkiminen. Ehkä se johtuu siitä, että vähän toko- ja agilitypuolta seuranneena olen nähnyt ihmisten palkkaavan koiriaan leluilla. Toki sitä ruokapalkkaakin käytetään, mutta tuntuu, että lelupalkka on melkeinpä pakollinen juttu jos tähtää kisaamaan. (Tässä, ja koko tekstissä oikeastaan, on toki otettava huomioon se, että miun kokemus ja tieto on hyvin rajallinen.)

No, tällä ennakkoajatuksella kiva = leikkiminen, olen pyrkinyt siihen, että "koulutustilanteisiin" liittyisi jollain tavalla leikkiminen. Ja tässä tuleekin vastaan meidän haasteemme. Lennua ei tällaisissa kiinnostakaan lelut oikeastaan yleensä pätkän vertaa. Välillä jo ajattelin, että olen jotenkin onnistunut siitä tukahduttamaan koko leikkimisen pois, mutta kyllä se esimerkeiksi metsälenkeillä leikkii mukavasti. Toisaalta, miksei ne Lennun niin suuresti rakastamat namit voisi tehdä jo itsessään kouluttamisesta sille mukavaa? Loppujen lopuksihan minulla ei ole mitään hajua mistä tuo koira oikeasti tykkää.

Olen myös miettinyt sitä, olenko antanut Lennun päättää, milloin leikimme ja miten ja syttymättömyys leikkimiseen noissa koulutustilanteissa juontaisi juurensa jotenkin tähän. Olen mielestäni yrittänyt toimia niin, että minä aloitan ja lopetan leikin, mutta huomaamattomuudessani olen voinut myös toimia tätä periaatetta vastoin. Ja mikäli näin on, voisihan olla, että Lennu on vain sitä mieltä, että koulutustilanteissa ei leikitä, koska sitä ei huvita, koska naminaminami tai joku muu pätevä syy.

Loppujen lopuksi olen kuitenkin iloinen, että minulla on koira joka on aivan superahne ja joka kuitenkin tykkää myös leikkiä. Helpompi varmaan sitä leikkiä on kuitenkin jossain vaiheessa siirtää ja muovata esimerkiksi sinne tokon puolelle kuin alkaa sytyttelemään koiraa leikille aivan alusta asti. Ja aikaahan meillä on ties kuinka paljon opetella, mitä se koiran palkkaus todellisuudessa edes on. 

Onko teillä antaa jotain vinkkejä ja neuvoja tuohon lelulla palkkaamiseen?

P.S. Lennun strategiset mitat tänään mitattuna 19,8kg/55cm!

Keväiset rallit

Eilen pääsimme nauttimaan iltapäivän auringosta Tintin ja omistajansa seurassa. Paikoittain piti olla todella varovainen jäisten polkujen sekä teiden kanssa, mutta yllättäen lumet olivat sulaneet melko hyvin metsän puolelta.

Tällä viikolla on tiedossa hieman collietokoilua huomenillalla sekä viikonloppuna kauan odotettu kyläily Lennun siskon Lolan sekä omistajiensa luona ja tietenkin Kouvolan pentunäyttely. Mahtavaa, että päästään viimein näkemään vähän sukulaiskoiria sekä heidän omistajiaan, en malttaisi odottaa!

Pentukoulutus (tokon alkeet)

Tänään osallistuimme Lennun kanssa Pohjois-Karjalan noutajakoirayhdistyksen pentukoulutukseen (ensimmäinen kerta kolmesta), jossa aiheena olivat tokon alkeet ja kouluttajina (yllättäen) tutut tyypit! Hieman erikoista oli se, että muut koirakot tuntuivat olevan kiinnostuneempia arjen tottelevaisuuden harjoitteluun kuin itse tokoon, mutta harjoittelussa olivat kuitenkin kontakti, perusasento sekä seuraaminen. Me teimme Lennun kanssa vielä lopuksi luoksetulon.

Teorian aikana Lennu odotteli kentän laidalla kevythäkissään. Alkuun mölinä oli varsin runsasta, mutta laantui yllättävän nopeasti. Tämä olikin varmasti hyvää harjoitusta häkissä rauhouttumiseen. Myöhemmin saimme nähdä esimerkkisuoritukset alokasluokan liikkeistä ja hävisimme tässä vaiheessa Lennun näköpiiristä. Suureksi hämmästyksekseni pentu oli tässä vaiheessa kaikkein hiljaisimmillaan ja oli jopa käynyt makuulle odottelemaan, jes! (Mie kun jopa vähän jännäsin, oliko se jotenkin murtautunut häkistä ja lähtenyt lätkimään, kun se oli uhkaavan hiljaisena siellä kulman takana.)

Kontaktin harjoittelussa hankaluutta tuotti yllättäen sivuille ojennetut kädet, sillä emme ole kontaktia tähän tyyliin harjoitelleet tämän vuoden puolella. Pikkupentuna Lennun kanssa tehtiin kyllä kaikenlaisia "häiriöitä" kontaktiharjoituksissa, mutta nyt kun se sujuu hyvin niin on vähän unohtunut verestää tätä taitoa. Nopeasti Lennu kuitenkin tuntui taas tajuavan homman nimen ja tapitti entiseen malliin minua silmiin.

Perusasento sujuu jo aika kivasti, pienellä käsiavustuksella. Saatiin huomioita siitä, että Lennu välillä istuu vinoon. Olen yrittänyt olla vinouden kanssa tosi tarkkana kotona harjoitellessa, mutta en mie varmaan vain huomaa sitä ylhäältä päin katsottuna. Joko siihen tarvitsisi peilin tai kaverin, joka kertoisi millon koira on vinossa. Kumpaakaan ei kuitenkaan yleensä löydy, jotenkin on vain opittava katsomaan miten se pentu siinä istuu.

Seuraamista emme ole aiemmin harjoitelleet käytännössä lainkaan. Jotain pieniä hömppäseuruita olemme tehneet molemmilla puolilla, mutta niitä ei voi varmaankaan edes laskea seuruuksi. Nakin imussa Lennu kuitenkin tekee aivan mitä vain, joten hyvältä kuulemma näyttää meidän seuruukin. Jotenkin olen itse ajatellut, että ensin pitäisi saada perusasento kuntoon ennen kuin aletaan seuruuta treenaamaan, mutta eipä tuosta varmaan haittaakaan olisi vaikka välillä vähän imuttelisi.

Luoksetulo oli tuttuun tapaan nopea (ainakin minun silmääni).

Kaiken kaikkiaan koulutus oli oikein kivaa vaihtelua jatkuvaan kotona treenaamiseen ja jätti oikeastaan aika haikean fiiliksen siitä, että olisi kyllä aivan mahtavaa päästä oikeasti säännölliseen ohjattuun ryhmään tokon parissa. Meininki on aivan eri, kun on joku jolta kysyä ja joka antaa neuvoja sekä näkee asiat eri tavalla kuin itse näkee. Ehkä sitten viimeistään (mahdollisen) maisemanvaihdoksen jälkeen päästään ihan oikeasti treenaamaan, kun ei täällä kotikaupungissa valitettavasti tunnu mahdollisuuksia tuollaiseen olevan. Huomenna olisi toinen kerta samaista koulutusta, aiheena tosin kaupunkikävely. Meiltä tuo taitaa jäädä välistä ja olemme kyllä muutenkin varsin päteviä kaupunkikävelijöitä, keskustassa kun asumme. ;)

Kuvaukselliset kakarat

Tänään lähdimme ulkoilemaan Eevi-shiban sekä omistajansa kanssa harjulle. Oli todella mukava nähdä Eeviä pitkästä aikaa, siitä on kasvanut hirmuisen kaunis neitokainen. Leikit luonnistuivat hyvin pitkästä tauosta huolimatta, välillä Lennu oli tosin ehkä vähän liian tungetteleva ja kovaääninen. Eevi kuitenkin antoi aika hyvin takaisin miun mölyapinalle, mikä on aika harvinaista! Käveltiinkin ihan kunnon kierros, puolisentoista tuntia siinä taisi vierähtää. Osa reiteistä oli inhottavasti vielä jäässä, mutta onneksi selvittiin kunnialla matkastamme. Saisivat kyllä sulaa jo nuo viimeisetkin jäät sekä lumet myös metistä!

Ja tänä aamuna lähti muuten viimein vihoviimeinen kulmurikin! Huvittavaa tässä on se, että sitä on yritetty saada irtoamaan jo parin viikon ajan heiluttelemalla sekä leikkimällä joka päivä vetoleikkejä erilaisilla leluilla ja tänään se sitten lähti kun leikittiin aamulenkillä hihnassa kiinniolevalla kakkapussijemmalla. Hetken aikaa piti ihmetellä, että mistä siihen jemmaan niin paljon oli verta tullut ennen kuin välähti...

Askel kohti aikuisuutta

No joo, miun ei pitänyt ostaa Lennulle puolikuristavaa kuin vasta sen saavuttaessa aikuisen koiran mitat, vaan kuinkas sitten kävikään. En voinut vastustaa kiusausta tilata tämä kaunis pehmoinen puolikurkkari ja se pääseekin hyvin pian testaukseen! Ainakin se vaikuttaa todella kivalta, kasvuvaraa pitäisi olla kuitenkin suht paljon ja panta on mukavan leveä, ite tykkään enempi leveämmistä kuin kapeammista pannoista.

Pääsimme yllättäen mukaan viikonlopun pentukoulutukseen (josta yksi kerta on vielä toukokuussa), kivaa päästä kuulemaan vähän kommentteja ja ohjeistuksia meidän tekemiseen!

Jalkapallokausi avattu!

Jätkä sinä olet tähti

Tasan kahden viikon päästä korkkaamme Lennun kanssa näyttelyuramme Kouvolan pentunäyttelyssä, hurjaa! Olemme käyneet nyt yhteensä kolme kertaa näyttelyharjoituksissa PoKSin hallilla ja jokainen kerta on kyllä mennyt loistavasti. Lennu tuntuu keskittyvän hallilla erityisen hyvin, vaikka koiria on paikalla paljon ja välillä hyvin läheisellä etäisyydellä. Paljon on pikkujätkä saanut kehuja ulkonäöstään ja etenkin luonteestaan sekä käytöksestään, joka on kieltämättä Lennun ikään nähden ollut aivan uskomatonta. Viime sunnuntaina taisi "tuomari" kehaista Lennua valmiiksi näyttelytähdeksikin.

No, paljon voi tapahtua kahdessa viikossa ja näyttelyolosuhteet eroavat harjoituksistamme erittäin paljon; näyttely pidetään entisessä kasvihuoneessa, paikalla on todella paljon koiria ja omistajakin saattaa sortua jännittämiseen. Onneksi pentunäyttely on vain harjoittelua tulevaa varten sekä mahdollisuus tavata sukulaiskoiria ja muita nahkoja, joita onkin ilmoitettu hurja määrä (15, enemmän kuin mitään muuta rotua!). En malta odottaa!

Tuleva mummojen ja pappojen viihdyttäjä?

Lähdimme äitini ja siskoni, sekä tietenkin Lennun, kanssa vierailemaan Savon mualle 90-vuotiaan mummoni luo. Kieltämättä minua hieman hirvitti päästää hömelö pentuni tapaamaan mummoani, mutta aivan turhaan! Jonkinlainen kuudes tai seitsemäs tai kahdeksas aisti tuolla pennulla täytyy olla, se nimittäin tavallisen innokkaan hyppimisen sijaan istahti mummoni eteen ja nuoli hänen käsiään. Se käyttäytyi koko vierailun ajan muutenkin erinomaisen mallikkaasti. Ihan mahtava pentu, en taas voi käsittää! Vierailimme myös enoni ja hänen vaimonsa luona, entisessä mummolassani. Kävimme kaikilla vanhoilla tutuilla paikoilla, rannassa ja vanhalla saunalla.

Toinen mahtava juttu oli se, että Lennu rauhoittui sekä mummoni että enoni luona ihan nukkumaan asti! Juuan reissulla kun oli huolta siitä, ettei se oikein malta nukkua vieraissa paikoissa. Toisaalta, Lennu taitaa olla myös varsin väsynyt viime aikojen puuhasteluista; kahden ja puolen tunnin ajomatkat kuluivat takakontissa nukkuen molempiin suuntiin ja kotiin päästyämme pentu on lähinnä vetänyt sikeitä sohvan vieressä. Loppuloma otetaankin rennosti ja katsellaan mitä jaksetaan.

Mutta pieni miekkonen todisti tänään taas mahtavuutensa. Mie olin jo vähän alkanut kuoppaamaan haaveitani Lennun mahdollisesta urasta kaverikoirana, sillä yleensä se tervehtii ihmisiä iloisesti vasten hyppien (tiedän, tiedän). Ehkä tilanne ei ole kuitenkaan aivan toivoton!