Agilityn alkeet V

Viime viikolla emme agilityyn päässeet autottomuuden vuoksi ja se näkyi vähän tämän päivän kerralla. Ei mennyt kaikki ihan putkeen, kirjaimellisesti. Tällä kertaa aiheena olivat puomi, rengas sekä persjättö.

Ensimmäiseksi teimme puomia. Lennu tarjosi kivasti ensiksi 2on2offia puomin päässä. Hyvin on mennyt oppi perille! Lähdimme harjoittelemaan puomia niin, että itse kävelin Lennun vasemmalla puolella ja kouluttaja oikealla tarjoten Lennulle nameja. No, sehän meni tietenkin siihen, että Lennu keskittyi ainoastaan nameihin ja tipahti puomin ylösmenolta pariinkin otteeseen. Onneksi se ei tuntunut siitä kauheasti välittävän, vaan suoritti puomin ihan suhteellisen sujuvasti. Viimeisellä toistolla jätettiin namit vähemmälle ja heti keskittyminen itse tehtävään parani. Siihen olikin hyvä lopettaa.

Seuraavaksi menimme renkaalle, jota emme olekaan aiemmin tehneet. Lennu oli aivan väkkäränä taas kiertämässä rengasta ja keksimässä kaikkea muuta mukavaa. Kun sen sai keskittymään, se malttoi hyvin odottaa renkaan edessä kiertäessäni itse toiselle puolelle ja kutsuessani sitä, se tuli hienosti renkaan läpi. Myöhemmin otimme rengasta vielä lisää. Tällä kertaa otin itse enemmän välimatkaa renkaaseen ja liitin mukaan rrrrrr-käskyn. Tähän saatiin hyviä ja keskittyneitä toistoja.

Viimeiseksi meille oli tehty viiden esteen rata hyppy-putki-hyppy-putki-hyppy ässän muodossa. Ensimmäisen putken jälkeen tuli tehdä persjättö. Lennu tekikin yllärin, eikä suostunut menemään mutkaputkea kokonaan vaan sujahti ulos samasta päästä kuin oli mennyt sisäänkin. Ei kun vain putkea suoristamaan ja sen ollessa loivalla kaarella lähetys pelkästään putkelle. Näin putki sujui ja aloimme taas asteittain viemään putkea alkuperäiseen asentoonsa. Nyt mutkakin oli Lennulle ihan ok ja uusi yritys "radan" tekemisestä saattoi alkaa. Hyvin meni myös radalla ja itsekin osasin jopa tehdä sen persjätön! Koko viiden esteen rataa emme päässeet tekemään putkiepisodin syötyä suurimman osan ajastamme, mutta saatiinpa muistuteltua herralle, etteivät mutkalla olevat putket sitä toki syö!

Ensi viikolla onkin viimeinen kerta alkeiskurssia, mutta onneksi alkeisjatkokurssi alkaa samantien, eli aksailu jatkuu ainakin sinne joulun alle asti!

Kotkassa

Perjantaina lähdimme Lennun kanssa junalla kohti etelää. Alkumatka sujui totuttuun tapaan rauhallisissa merkeissä, mutta matkan puolessa välissä samaan (pieneen) lemmikkiosastoon monta ihmistä ilman lemmikkiä sekä juoksuinen narttu meidän taaksemme. Lennu aloitti pitkän ja äänekkään valitusvirren, joka kesti miltei koko loppumatkan. Puolentoista tunnin ajan kertyneet turhaumat Lennu päätti sitten perille päästyämme purkaa siskoonsa Lolaan, tosin satunnaisesti yritykset suuntautuivat myös kissoihin. Varsinkin perjantai-iltana Lennun meno meinasi mennä täysin yli äyräiden ja herraa piti komentaa aika lailla, jotta jonkinnäköinen rauha saatiin aikaiseksi. Oi näitä nuoren uroskoiran omistamisen iloja! Onneksi koirat pääsivät perjantaina sänkkärille päästelemään höyryjä pihalle.

Lauantaina ja sunnuntaina kävimme tekemässä esineruutua. Olen opettamassa Lennulle esineruutua kaistale-menetelmällä ja kaistaleen leveys oli viikonlopun esineruuduissa noin 1,5-2 metriä. Syvyys on aina sen 50 metriä. Molempina päivinä otettiin kolme esinettä, jotka vietiin yksi kerrallaan kaistaleen päähän niin, että Lennu näki esineiden viemisen. Hienosti löytyvät esineet ja palautuvat käteen asti. Sunnuntaina kävimme vielä yhteislenkillä, jossa Lennu koetteli jälleen omistajansa hermoja. Onneksi kotimatka junassa sujui rauhallisessa merkeissä muutaman päivän tehokkaan väsyttämisen jälkeen. Kiitoksia vielä Sannille mahtavasta viikonlopusta, joulukuussa uudestaan, toivon mukaan hieman rauhallisemmissa merkeissä! ;)

Esineruututreeniä

Vietimme viime viikonlopun Kotkassa Sannin ja Lolan luona ja teimme parina päivänä esineruututreeniä. Videolla näkyykin esineen etsiminen lauantailta ja leikkiminen sunnuntailta! Saatte kuulla lisää reissustamme myöhemmin!

Let it snow!

Eilen satoi lunta ja tänään nautittiin! Metsässä lenkkeily on ainakin neljä kertaa kivempaa kun on vähän lunta maassa, sekä koiran että omistajan mielestä. Ja kyllä muuten maastoutuu soopelinahka melkoisen hyvin kirjavaan metsään, onneksi oli huomioliivi herralla päällään.

Hakutreenit lumisateessa

Tämän aamupäivän hakutreeneihin saatiikin yksi muuttuja lisää kun pikkuhiljaa alkoi satamaan lunta. Treenit saatiin vedettyä loppuun asti, mutta hankaluuksia lumisade toi yhden jos toisenkin koiran treeneihin. Lennun kanssa ei varsinkaan mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Otimme sille jälleen kahden maalimiehen kanssa ilmaisutreenin ennen muita treenejä. Ilmaisut menivät ihan mukavasti, joskin koira oli niin intoa täynnä (skippasin siltä aamuruuan), että osa haukuista oli vain ihmeellistä vinkumista. Hyvää sarjaakin saatiin kuitenkin aikaiseksi.

Etsintätreeni menikin sitten mielenkiintoiseksi. Minun mennessäni laittamaan autolla Lennulle "työvaatteita" päälle, lähti meidän jälkeemme vuorossa ollut treenikaveri lämmittelemään koiraansa. Lennu aloitti aivan mahdottoman hinkumisen ja vinkumisen tuon ihanan kaverin perään. Kävellessämme radalle päin minusta tuntui, että Lennu ei aivan ollut tilanteen tasalla, se haisteli maata kauheasti eikä hinkunut täysiä radalle niin kuin normaalisti. No, päätin kuitenkin jatkaa suunnitelmaa normaaliin tapaan.

Ensimmäinen ja toinen pisto tehtiin mielikuvana. Ensin oikealta näytettiin Lennulle haamu harjun päältä ja sitten vasemmalta toinen haamu. Kävelytin Lennun vähäksi aikaa pois radalta. Tarkoituksena oli lähettää Lennu vasemmalle, mistä se siis sai viimeksi avun. Lähetyksessä Lennu tekikin täyskäännöksen ja lähti oikealle puolelle. Kutsuin sen takaisin, otin pari askelta keskilinjalta radalle päin ja lähetin uudestaan. Koira ei lähtenyt enää ollenkaan. Ei kolmannellakaan lähetyksellä. Tässä vaiheessa mietittiin sitten, että mitä tehdään ja päädyin käyttämään ääniapua. Lennu lähti tämän jälkeen hyvin, löysi ja ilmaisi. Toiselle maalimiehelle lähetys takkusi myös. Muistaakseni piti pyytää myös lisäapua.

Kolmas ja neljäs otettiin jälleen mielikuvina. Ensin kolmas haamuna (eteni umppariin) ja sitten neljäs ääniavulla. Lähti molempiin hyvin ja löysi ihan jees, vaikkakin lumisade aiheutti sen, ettei haju ilmeisesti levinnyt juurikaan. Ilmaisi hyvin kolmannen, neljännellä maalimies antoi vahingossa suoran palkan.

Viides otettiin ääniavulla, lähti hyvin, joutui tekemään paljon hommia paikantaakseen maalimiehen ja ilmaisi hyvin. Viimeisen halusin tämän treenin jälkeen ottaa puolipakenevana motivaatiohipatuksena niin, että maalimies lähtisi noin 25 metristä puun takaa juoksemaan lähetettyäni Lennun. No, tämä oli selkeästikin virhe. Lennuhan ei ilman apua lähtenyt mihinkään sitä lähettäessäni. Ei ensimmäisellä, ei toisella, ei kolmannella kerralla. Neljännellä kerralla se otti ihan muutaman askeleen eteenpäin ja siitä sitten maalimies liikkeelle, Lennua piti vähän auttaa että se ylipäätään näki koko maalimiehen kun se kääntyi edettyään takaisin keskilinjalle päin. No, siitä se sitten lähti, löysi maalimiehen ja palkattiin ilmaisun aloituksesta.

Hohhoijaa, mitähän tästä kaikesta sitten ajattelisi. Lumisade (täysin uusi tilanne hakumetsässä) selkeästi vaikutti treenaamiseen monellakin koiralla, joten oletettavasti myös Lennulla. Outo lähtötilanne autolta (toisen koiran näkeminen, hinkuminen sinne ja todennäköisesti luulo, että pääsee leikkimään niin kuin niin usein treenien päätteeksi) saattoi vaikuttaa myös, sillä kaksi ensimmäistä lähetystä takkusivat todella paljon, mutta myöhemmin meni jo vähän paremmin. Lennu vaikutti alkutreenistä vähän siltä, kuin se ei olisi tajunnut edes tulleensa hommiin.

Mutta pahinta tässä treenissä oli kuitenkin oma typeryyteni noiden apujen suhteen. MIKSI pyysin lisäapuja kahdelle ensimmäiselle ukolle, kun olisin voinut ajaa koiran sinne maalimiehelle vaikka loppuun saakka. Olemme puhuneet tästä ennenkin ja tiesin sen olevan mahdollista. Lisäksi tiedän, että minulla on koira, joka jää todella herkästi kiinni apuihin tai oikeastaan joka vaatimalla vaatii niitä (ovela kettu kun on), jos sille vain siihen antaa mahdollisuuden. Miksi en siis toimi johdonmukaisesti ja anna koiran tehdä ilman niitä apuja, kun niistä yritetään jossain vaiheessa päästä eroon. Viimeisellä pistolla Lennun lähtemättömyys oli minun tulkintani mukaan ihan selkeästi sen avun vaatimista, se tekee sitä tokojuttujen kanssa, joten miksei se tekisi sitä myös tässä. Jos sen on mahdollista päästä helpommalla, se myös yrittää päästä helpommalla. Ja mie menen tähän nalkkiin varmaan joka kerta. Mutta enpä mene enää, tästä lähtien tuo koira ajetaan maalimiehelle vaikka viiden metrin päähän jos tarve vaatii. Jos jotain hyvää tästä treenistä sai irti, niin ainakin yhden ongelman ratkottavaksi ja muistutuksen itselleni siitä, minkälainen koira minulla on käsissäni ja miten sen kanssa pitää toimia. Lisäksi positiivista on se, ettei minua millään tavalla ruennut tämä treeni masentamaan, sillä tiedän, että asioille on aina tehtävissä jotain ja minulla on hyvä ryhmä auttamassa minua ja Lennua eteenpäin.

Agilityn alkeet III

Kuvat: Ilona K. (Ehkä huomenna saisi otettua itsekin uusia kuvia...)

Lennu on ollut tänään kotiin tultuani aivan mahdottoman hyperaktiivinen ja energinen, liekö teinillä syksyä rinnassa vai mitä! Yritäpä täällä lukea tenttiin kun koira kipittää luokse milloin mikäkin esine suussaan. Suosittelen opettamaan koirallenne esineruutua jos haluatte, että koiranne tuo teille kotona aivan pyytämättä mitä ihmeellisimpiä tavaroita (joita ette tiedä omaavanne) jatkuvalla syötöllä... Parasta on se, ettet voi edes kieltää toista, vaan joka kerralla kiität sitä kauniisti rikkinäisestä ponnarista, otsalampun ohjevihkosesta ja ovistopperista, jonka koirasi on sinulle työllä ja vaivalla jostain kaivanut. Onneksi illalla pääsimme hallille agilityn pariin, niin sai nuorukainen purkaa energiaansa ihan toivottuihin juttuihin.

Tällä kerralla paneuduimme 2on2offiin, joka on ollut kotiläksynä teoriakerrasta alkaen, sekä hyppy-putki-hyppy -suoraan. Lisäksi toisen koirakon suorittaessa hyppysuoraa, teki toinen koirakko toisella puolella kenttää joko lisää 2on2off-treeniä tai siivekkeen kiertoa.

2on2off on alkanut alkuvaikeuksien jälkeen sujua todella hyvin! Minähän aloin kasaamaan sitä Lennulle alusta asti sheippaamalla ja alku oli ehkä kamalinta ikinä. Sinnikkäästi yrittämällä alkoi tulosta kuitenkin tulla ja nyt oikea asento löytyy jo helposti. Viime viikolla vaihdoin alustan sohvatyynystä pesuvatiin, eikä tämä vaihto aiheuttanut sen kummempaa hämmennystä. Tänään siis otin pesuvadin mukaan hallille ja näytimme tämän hetkisen tilanteemme kouluttajalle. Lennu oli aluksi aivan hyper eikä hetkeen meinannut malttaa keskittyä, mutta kun saimme alle yhden onnistunen toiston löytyi keskittymiskyky ja homma alkoi luistaa oikein mallikkaasti. Ohjeeksi saimme vihjesanan liittämisen (tämän tiesinkin, mutta en osaa päättää mikä olisi hyvä vihje kun alkaa loppua sanat sanavarastosta!) sekä tämän jälkeen koiran lähettämisen 2on2offiin eri kulmista.

Suoraa aloimme tekemään ensin ainoastaan yhdistelmällä putki-hyppy, hypyt jälleen ilman rimoja. Saman tien siirryimme kuitenkin siihen, että jätin Lennun ensimmäisen hypyn taakse, etenin itse putken luo ja kutsuin koiraa. Siitä sitten koira putkeen ja toisen hypyn yli namialustalle. Yhtä ohjaajasta johtunutta putken ohitusta (ihan liian monta käskyä koiralle) lukuunottamatta Lennu teki kaiken todella hienosti! Otimme vielä lopuksi hyppy-mutkaputki -yhdistelmää, ei mitään ongelmaa tämänkään kanssa.

Teimme myös siivekkeen kiertoa eri kulmista ja Lennu tarjoaa sitä kyllä niin hienosti jo pidemmiltäkin etäisyyksiltä. Huippu Koiruus! Lennu on kyllä täyttänyt kaikki toiveeni monitoiminahkasta mennen tullen, se tarttuu jokaiseen tarjoamaani mahdollisuuteen ja ylittää kaikki odotukseni joka kerta. Ihana Lölö!

P.S. Mitäs tykkäätte uudesta ulkoasusta? ;)

Hauskaa hakumetsässä

Tänään kävimme ihmisten syyslomien kunniaksi treenaamassa jo päivällä. Nämä treenit menivät kaikilla osapuolilla hyvin, mikä on tietenkin aina todella mukavaa. Rata oli 250 metriä pitkä ja mielenkiintoisessa maastossa, keskilinjan vasemmalla puolella oli soista metsää ja oikealla puolella jäkäläisiä rinteitä. Lisäksi radalla oli ojia ja loppuradasta tiheää taimikkoa. Parille kokeneelle koiralle ajettiin oikein kunnon pitkää rataa ja sitä on kyllä hienoa olla todistamassa, kun osaavat koirat tekevät tosissaan hommia.

Lennu pääsi tänään hommiin kahteen kertaan. Ensimmäisellä kierroksella otimme sille ilmaisutreenin. Maalimies meni (reilusti radan ulkopuolella) metsään noin 10 metrin päähän meistä. Lähetin Lennun ukolle ja kävelin itse seisomaan heidän viereensä. Maalimies haukutti Lennua ja välipalkkasi aina sopivassa kohdassa. Teimme vielä toisen samanlaisen, mutta tällä kertaa kävelin maalimiehen ja Lennun ympärillä. Tarkoituksena siis siedättää Lennua minun lähestymiseni tuottamalle häiriölle. Tätä aletaan tekemään jokaisen treenin yhteydessä.

Toisella kierroksella otimme Lennulle neljä löytöä. Ensimmäinen maalimies haamutti Lennulle rinteen päältä ja painui sitten harjanteen taakse etukulmaan piiloon. Maalimies löytyi hyvin ja ilmaisu oli myöskin hyvä. Toinen pisto tehtiin pimeänä, maalimies toisessa etukulmassa. Lennu eteni hyvin syvälle, siitä näki hyvin, miten se käytti nenäänsä. Ilmaisu oli pitkä, kerkesin miltei maalimiehen luokse ennen kuin Lennu sai palkan, mutta yhdessä kohdassa herra jäi katsomaan minua päin ennen kuin jatkoi haukkuaan. Eli tuo häiriötreeni on kyllä paikallaan!

Kolmas ja neljäs pisto tehtiin ääniavuilla. Hyvin löytyivät maalimiehet ja ilmaisut toimivat. Viimeisellä maalimiehellä oli jälleen pallot, joilla hän palkkasi Lennun. Hän kehui Lennun leikkimistä, joka toimiikin yllättävän hyvin metsässä!

En vain pääse yli siitä, kuinka mukava tämä harrastus oikein on. En muista, että koskaan olisi ollut ikävää lähteä treeneihin. Tänäänkin olivat kaikki vaatteet aivan litimärkiä, sillä sadevaatteista huolimatta soisessa maastossa pienellä syyssateella kosteus vain imeytyi vaatteisiin. Tästä huolimatta treeneistä lähti vain hyvän tuulista porukkaa pois ja koirillakin taisi olla ihan mukavaa. Varsinkin Lennulla, joka pääsi vielä treenien lopuksi ihanan Pola-snautserin kanssa rälläämään.

Lennu uudessa pedissään. Paree olla hajottamatta tätä!

Hakumetsässä tapahtuu

Sateisten syyssäiden helliessä meitä päivästä toiseen, saatte nautiskella kerta toisensa jälkeen vanhoista lenkkikuvista by Ilona. :)

Eilen olikin vähän erilaiset hakutreenit! Ihmisiä treeneissä oli kahdeksan ja treenattavia koiria seitsemän. Minulle (ja toki myös Lennulle) entuudestaan tuttuja oli näistä henkilöistä (ja koirista) vain kolme. Uudet maalimiehet toivat mukanaan uusia umpipiiloja, jotka aiheuttivat hiukkasen ihmetystä koirassa jos toisessakin. Iso treeniporukka vaati myös tiukkaa järjestystä siitä, että seuraava koira käytiin hakemassa omaa vuoroansa odottamaan jo edellisen aikana. Tämä aiheutti ainakin meille normaalia pidemmän odottelun "työvaatteissa" metsän puolella, mikä ehkä saattoi hieman sekoittaa pakkaa.

Lennulle otettiin kuusi löytöä ja uutena mukaan otettiin palloilla palkkaus viimeisellä maalimiehellä. Ensimmäinen ja toinen otettiin mielikuvina. Eli maalimiehet jälleen lähtivät Lennun nähden metsään ja sitten koira kauemmaksi maalimiesten kiiruhtaessa etukulmiin. Näissä molemmissa oli kompastuskivenä siniset, muoviset tynnyrit, joita käytettiin muilla umpipiiloina. Lennulla on ennenkin ollut radalla tyhjiä umppareita, eikä se ennen ole niihin reagoinut mitenkään. Nyt se haukkui ensimmäiselle maalimiehelle mennessään tynnyriä muutaman kerran ennen kuin korjasi itse maalimiehelle.

Toinen pisto tehtiin ylämäkeen, eikä koiraa näkynyt kun se painui syvälle pistolle. Lennu aloitti tasaisen varman ilmaisun ja minä kiiruhdin koiran luo. Mutta siellähän se sitten paukuttikin, selvästi avonaisen ja tyhjän tynnyrin vieressä, maalimiehen maatessa ehkä viiden metrin päässä piilosta. Olin aivan puulla päähän lyöty ja seisoin vain siinä koiraa katsomassa, kun ei minulla ollut aavistustakaan mitä siinä tilanteessa olisi pitänyt tehdä. Näin jälkikäteen ajateltuna varmaankin mennä koiran luokse ja näyttää, ettei piilossa ketään ollut ja lähettää uudelleen. Maalimies teki kuitenkin oman ratkaisunsa ennen minua (ja hyvä niin), yskäisi hieman ja sai koiran tajuamaan mokansa näin. Lennu siirtyi maalimiehelle ja ilmaisi tämän. Keskustelimme hetken molarin kanssa ja hän, kisaava ja kokenut vaikka onkin, ei ollut koskaan ollut tilanteessa, jossa haukkuva koira tekee valeilmaisun eikä näin ollen tiennyt, kuinka olisi pitänyt menetellä. No, tulevaisuus vain näyttää vaikuttaako tämä tapaus jotenkin johonkin ja millä tavalla.

Kolmas ja neljäs olivat haamuja ja Lennu toimi hienosti, ilmaisu oli nätti. Viides otettiin ääniavulla ja Lennu singahti maalimiehelle hienosti. Ilmaisu oli jälleen hyvä. Viimeisenä oli tuttu maalimies, joka oli piilossa pressun alla noin 30 metrissä. Lähetin Lennun pistolle pimeänä ja koiran pinkaistua matkaan maalimies lähti pressun alta rallattelemaan kohti sivulinjaa. Siellä myös ilmaisu ja palkkaus. Viimeisellä kokeiltiin tosiaan ensimmäistä kertaa ruokapalkan lisäksi palloilla palkkausta kahden lelun periaatteella. Lennu leikki hienosti! Pallot ovat siis tulleet jäädäkseen, tosin ruokapalkkausta jatkamme edelleen myös, se kun on Lölön ykkösmotivaattori tässä elämässä. Maalimiehet yrittivät keskilinjalla leikittää työvaatteista vapautettua Lennua, mutta herra olikin sitä mieltä, että tässä tilanteessa saa yleensä ruokaa ja vähät välitti enää palloista.

Treenit olivat jotenkin ailahtelevaiset ja ajatuksia herättävät. Tuo valeilmaisu oli ainoa asia, mikä näissä treeneissä mätti ja treenikaverit tuntuivat ohittavan sen täysin olan kohautuksin, joten ehkä minunkaan ei pitäisi sen kummemmin huolestua. Ilmeisesti tämän voi laittaa aika lailla nuoren ja kokemattoman koiran piikkiin, siltä vain puuttuu rutiini. Lisäksi tynnyrit aiheuttivat muillakin koirilla hieman hankaluuksia, yksi koira meinasi kaataa miut ja piilon kumoon ennen ilmaisua ja eräs rullakoira ei ensimmäisellä lähetyksellä ilmaissut minua kunnolla tästä piilosta. Talvella pitää vain tehdä paljon mökkikylä-harjoituksia eli piiloja, piiloja ja piiloja. Lisäksi raunioilla pitää käydä tekemässä treeniä.

Lennun ilmaisuun olen muuten kyllä tyytyväinen! Se pysyy maalimiehen luona varmasti (se ei ole koskaan tullut minua vastaan maalimieheltä) ja haukkuu yleisesti ottaen hyvää sarjaa. Näissä treeneissä lisättiin vaadittujen haukkujen määrää (vaihdellen) noin kahteenkymmeneen, sillä Lennulla tuntuu haukku vain paranevan, mitä enemmän siltä niitä pyytää. Se ei ikään kuin saa käynnistettyä sitä haukkua kunnolla, jos se palkataan vähemmästä määrästä. Mutta mielenkiintoiset treenit kaiken kaikkiaan, innolla odotan taas seuraavia, mitähän niissä keksitään! Toisaalta harmittaa talven tulo siinä mielessä, ettei maastoja pääse enää treenaamaan. Toisaalta taas on hauskaa päästä hiomaan tuota ilmaisua ja näkemään se talvikaudenkin puoli tästä lajista.

Rauniotreenit ja agilityn alkeet II

Kuvat: Ilona K.

Kiitos kaikille, jotka tokoahdistusavautumiseen kommenttinsa jättivät! Täällä kovasti pohditaan, mitä seuraamiselle oikein aletaan tehdä ja tänään aion vielä lukea kaikki kommentit ajatuksella ja vastailla niihin myös. Mutta nyt niihin treeneihin...

Keskiviikkona lähdettiin parin treenikaverin kanssa käymään raunioradalla. Lennulle otettiin viisi löytöä, joista ensimmäinen oli talon raunion keskellä. Lennu sai hajun nopeasti ja etsi todella rohkeasti ympäriinsä raunioilla. Painui hetken ulkopuolelta etsittyään "rakennuksen" sisälle ja meinasi kulkea onnensa ohi, mutta haistoi hyvin ja löysi maalimiehen. Haukkui kivasti.

Toinen maalimies oli sähkökelan sisällä. Lähetin Lennun ja se paineli melkeinpä suoraan maalimiehelle. Haukkui muutaman kerran epämääräisesti, piti hetken taukoa ja ilmaisi sitten kunnolla. Kolmas löytö otettiin päältä avattavaan puiseen hiekoituslaatikkoon. Jälleen Lennu löysi hienosti, mutta aloitti ilmaisun vähän kaukana maalimiehestä. Korjasi kuitenkin pian ja haukkui hienon sarjan! Tällaista piiloa Lennulla ei ole ennen ollut (laatikon reunat ovat selkeästi korkeammat kuin se itse, eikä maalimiestä näkynyt edes lopussa vaikka kansi olikin auki), joten pieni collie saattoi olla hiukkasen hämillään. 

Neljäs maalimies oli kaatuneessa roskiksessa, kansi jälleen auki. Jonkun aikaa Lennu haki hajua, mutta löysi sitten hienosti nenällä maalimiehen piilostaan. Haukkui jälleen kivan sarjan. Viimeinen löytö oli eräänlaisen muovikaaren alla. Hetken aikaa Lennulla meni jälleen hajua hakiessa, mutta hienosti paikansi maalimiehen jälleen nenää käyttäen. Tälläkin ilmaisu toimi tosi hyvin.

Raunioilla on kyllä kivaa! Lennu sai kehuja ilmaisustaan, sillä vain aina kestää hetki tuossa äänenavauksessa; parilla ensimmäisellä ukolla pitää vähän päästellä kummallisia ääniä, mutta lopuilla voi sitten haukkua kuin oikea hakukoira. Kimeällä colliehaukulla tosin, kuinkas muutenkaan. ;)

Tänään torstaina oli agilityn vuoro. Tällä kertaa kokeilimme ensimmäistä kertaa keppejä sekä treenasimme putki-hyppy-hyppy -suoraa ja siivekkeiden välistä menoa, eli samaa juttua kuin viimeksikin. Olimme Lennun kanssa suoritusvuorossa ensimmäisenä.

Ensimmäisenä harjoittelimme keppejä. Meillä oli käytössä verkot ja ohjurit, vaikkakin kujakepitkin olisivat olleet vaihtoehtona. Itse en tiedä asiasta tarpeeksi, jotta osaisin tällä hetkellä edes sanoa, millä tekniikalla haluaisin keppejä opettaa. Saa nähdä pitääkö meidän vielä vaihtaa tuota tekniikkaa, ensimmäinen kerta kepeillä ei ollut vakuuttavin... Lennu mm. törmäsi verkkoon ja törttöili muutenkin vähäsen tällä ensimmäisellä kierroksella. Onnistuneitakin keppejäkin saimme kyllä aikaiseksi, onneksi.

Toisella kierroksella teimme tosiaan putki-hyppy-hyppy (ilman rimoja) irtoamisharjoitusta. Ensin teimme niin, että lähetin Lennun suoralle putkelle, josta se sitten pinkoi ensimmäisen hypyn yli palkalle. Parin toiston jälkeen otettiin mukaan toinenkin hyppy, irtoamisessa ei minkäänlaisia vaikeuksia. Pian laitettiinkin putkea jo mutkalle ja mukaan putkelle lähetyksiä eri kulmista. Kaikki näistä meni ihan nappiin ja mie sain tosissani juosta, että pysyin edes joten kuten koiran perässä.

Kolmantena teimme viime kerralta tuttua juttua, eli siivekkeiden välien naksuttelua. Pari ensimmäistä kertaa autoin Lennua vähän kädellä, mutta sitten se jo tarjosikin itse siivekkeen kiertämistä. Pidensin myös välimatkaa siivekkeeseen ja edelleenkin kiertäminen onnistui mallikkaasti. Kotitreenit ovat selvästikin tuottaneet tulosta!

Kivaa oli jälleen ja huippu-uutisiakin saatiin: alkeiskurssin jälkeen pääsemme suoraan jatkokurssille ja siitä sitten pienryhmään, jos vaan halutaan, aika mahtavaa!

Pienimuotoinen tokoahristus

Kuva: Ilona K.

Koska sellaisia pitää toki tulla aina aika ajoin. Kävimme tänään iltalenkin yhteydessä tekemässä paikkamakuun eräällä pimeällä kentällä. Kotona paikallaolon aika alkaa olla jo kahta minuuttia ja ylikin, mutta ulkona jätin ajan vain noin puoleen minuuttiin ja palkkasin melko tiheään tahtiin. Häiriötä ei toki ihmisten, koirien tai muunkaan liikenteen puolesta ollut iltayhdeksän aikoihin oikeastaan ollenkaan, mutta märkä maa ja uusi ympäristö olivat varmasti aivan riittävästi häiriötä. Haluan ottaa paikallaolot nyt varman päälle, hiljaa hyvää tulee!

Mutta sitten siihen ahristukseen... Se liittyy ehkä pääosin ylipäätänsä siihen, etten oikein tiedä, miten liikkeiden kouluttamisessa tulisi edetä. Niin kauan kuin liikutaan helpohkossa 'esiopetus'-vaiheessa niin olen ihan kärryillä. Heti kun pitäisi edetä pidemmälle, alkaa miulla jostain syystä vaikeudet. Tämä ongelma ehkä kiteytyy kaikista parhaiten meidän lempiliikkeeseemme, seuraamiseen. Se on aina ollut suhteellisen helppo ja ongelmaton homma meille molemmille. Lennu seuraa mielestäni todella hienosti. MUTTA. En tiedä miten se tulee koskaan toimimaan ilman namia.

Namikättä on koko ajan pikkuhiljaa "häivytetty" pois, mutta edelleen se namin pitää siellä kädessä olla. Tänään sitten kokeilin sellaista pientä jekkua, että vaihdoinkin namin oikeaan käteen. Koira hävisi näkyvistä samantien kun nami katosi. Ei kauheasti rohkaissut. Varmaankin sen saisi toimimaan myös niin, että nami olisi vain oikeassa kädessä, mutta tuleeko poikittaminen sitten meidän ongelmaksi? Ja varsinaisestihan ongelma ei ratkea sillä, että nami vain vaihtaa kättä.

Toisaalta, koira on nuori ja me vasta alussa koko hommassa. Tarvitseeko sen osatakaan seurata ilman, että palkka on siinä parinkymmenen sentin säteellä kuonosta? Mutta toisaalta, olemme tehneet seuraamista varmaan jo puolisen vuotta ja minua ihan tosissani pelottaa, että Lennu on niin juurtunut siihen, että se nami on siellä kädessä ja se käsi tietyllä tavalla, ettei se enää tee hommia (ainakaan samalla intensiteetillä) ilman namia. Varsinkin kun tietää, mikä liero tuo koira osaa olla. Aina välillä tuntuu, että elämä olisi paljon helpompaa jos tätä kaikkea tekisi ilman minkäänlaisia tavoitteita. Namit saisivat olla kädessä ikuisesti, eikä ketään haittaisi. En sitten tiedä, tulisiko kauheasti myöskään treenattua ilman niitä tavoitteita.

Mutta jotain hyvääkin! Lennu on alkanut leikkimään vallan kivasti! Tänäänkin palkkasin sitä lopuksi leikkimällä patukalla, who would have thought?

Agilityn alkeet I

Kuvat: Ilona K.

Pääsimme siis kuuden kerran agilityn alkeiskurssille ja tänään oli ensimmäinen käytännön kertamme! Tämän kerran teemana olivat hypyt ja putket. Jokaiselle koiralle oli varattu viisi minuuttia per harjoitus ja harjoitusten välillä koirat vietiin autoon lepäämään. Ennen treenejä ja niiden jälkeen kävimme tekemässä lämmittely- ja jäähdyttelylenkit. Vaikka tällä kertaa fyysinen rasitus ei vielä päätä huimannut, niin tuumasin ettei siitä ainakaan haittaa ole, että totuttelee tähän alusta asti.

Ensimmäisenä teimme irtoamista hyppyjen siivekkeiden välistä namialustalle. Me siis olimme Lennun kanssa 'hypyn' (ei rimaa, vaan ponnari maassa) toisella puolella ja toisella puolella odotti namialusta nameineen. Lennulla ei, yllätys, ollut mitään ongelmaa irtoamisessa, joten muutaman toiston jälkeen otettiin jo kahden hypyn menemistä. Itse juoksin hyppyjen vierellä, varmaan aivan päin mäntyjä, mutta Lennu haki hyvin suoraa linjaa namialustalle eikä yrittänyt tulla miun perässä ollenkaan.

Toisella kierroksella naksuteltiin siivekkeiden kiertämistä. Ensin ohjattiin vähäsen (koiran puoleisella!) kädellä ja palkattiin vastakkaisella kädellä. Sitten kokeiltiin, tarjoaisiko koira jo itse kiertämistä ja kyllähän Lennu tarjosi! Seuraavaksi testasimme, toimisiko homma vielä niin, että itse peruutan vähän kauemmaksi siivekkeestä. Lennu oli tässä vaiheessa sitä mieltä, että homma muuttui olennaisesti niiden kymmenen sentin mukana ja alkoi tarjota mm. etujalkojen nostamista siivekkeelle. Helpotettiin vähän ja taas alkoi sujua. Tätä pitää harjoitella kotona!

Kolmannella kierroksella tehtiin putkea namialustan avulla. Lennu muisti hyvin putkihommat edelliseltä kerralta ja klaarasi ne hienosti. Kokeiltiin suoraa putkea molemmista suunnista, molemmilta puolilta ohjattuna ja vähän kauempaa ohjattuna. Seuraavaksi tehtiin mutkaputkea, eikä siinäkään ollut ongelmaa. Ainoa vaikeus koko treenikerrassa taisi olla se, että kouluttaja oli paljon kivempi kuin mie, koska hänellä oli namialustalle laitettavat palkat!

Viimeiseksi otettiin kaikki koirat halliin yhtä aikaa ja tehtiin keinun äänen siedättämistä. Eli ensiksi oltiin vähän matkan päässä keinusta ja annoimme nameja koirille kouluttajan paukutellessa keinua alas. Hetken paukuttelun jälkeen siirryttiin aina vähän lähemmäksi keinua kunnes oltiin lopulta ehkä metrin päässä. Lennu ei välittänyt mitään paukkuvasta keinusta, koska namit on parasta ikinä!

Onpa kivaa päästä tutustumaan täysin uuden lajin saloihin! Lennu on selkeästi mitä oivin aksailukaveri (mitä nyt vähän kömpelö löllykkäinen), minä taas vähän vähemmän oiva aksailija, mutta eiköhän sekin siitä jos jatketaan tätä pidempäänkin.