torstai 26. maaliskuuta 2015

Luminen esineruutu


Kävimme jälleen tekemässä esineruututreenin, yllätyksekseni metsässä olikin hieman enemmän lunta kuin viimeksi... Emme antaneet tämän häiritä, kerran kun on päättänyt jotain treenata niin treenatahan silloin täytyy. Esineruudun koko määrittyi "sulan" alueen mukaan noin 7m x 35m kokoiseksi. Ensimmäisen esineen vein aivan takarajalle ja Lennu löysikin sen todella nopeasti. Toiseen esineeseen halusin hieman haastetta, joten piilotin sen keppien muodostamaan pieneen koloseen melko lähelle oikeaa takakulmaa. Selvästi oli haastavampi löydettävä tämä jälkimmäinen esine, mutta hienosti toimi taas Lennun nenä ja sieltähän se villasukka kolosta kaivettiin! Nyt pitää varmaan jättää esineet taas hetkeksi huilille ja odottaa, että täällä oikeasti sulaisi nämä lumet (taas) edes sen yhden ruudun verran.

P.S. Ei siitä kovin montaa päivää ole kun sama paikka näytti tältä...


keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

1,5-vuotias!


Lennu sai eilen, 1,5-vuotispäivänään, postia Virosta! Hieno valioruusuke sekä valionarvotodistus saapuivat siis viimeinkin ja koira alkaa siis olla virallisestikin junnuvalio. Koiranetissä sitä ei tosin vielä näy.

Eilen teimme illalla pienen esineruututreenin, alueeksi tallasimme noin 30x30m -kokoisen ruudun ja esineen jätimme ruudun takaosaan. Lähetin Lennun etsimään esineen ilman apuja ja se teki todella hienosti töitä esineen löytääkseen. Villasukka palautui tuttuun tapaan suoraan käteen ja siitä sitten bileet pystyyn. Huippu treeni jälleen, nyt pitää vain rueta laajentamaan aluetta kohti sitä kokeenomaista esineruutua.

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Oodi esineruudulle


Kun lumi sulaa, mehtä paljastuu
Korpeen on suunnattava, esineruutu kuhtuu.
Oi, esineruutu, suuri ilomme
Oi, esineruutu, sie oot suosikkimme

Otsikko oodin lupasi, oodin siis saitte. Hieno, eikös! Kun eilen metsälenkillä tajusin, että metsät on osittain sulia, ensimmäinen ajatus oli: esineruutu. Se on aina ollut meille todella kiva treenattava ja onkin aina sujunut todella hyvin (varmaan suurimpana osasyynä siihen, miksi se on niin kauhean kivaa). Talven aikana muuta ei oikeastaan tullut harrastusasioista ikävä kuin esineruudun treenaamista. Siispä tänään suuntasimme jälleen maastoon, vaikkakin edellisillasta asti oli satanut lunta.

Eilen sulana näkyneet kohdat olivat ohuen lumipeitteen alla, mutta päätimme Sariannan kanssa tehdä esineruudun joka tapauksessa, olisipahan ainakin vähän lisähaastetta Lennulle! Tallasimme summan mutikassa sopivan tuntuisen kaistaleen (n. 5 x 35m) ja kaistaleelle jäi jo tallauksen aikana yksi esine melko lähelle lähetyspaikkaa. Ensimmäinen esine tehtiin niin, että Sari kävi viemässä esineen kaistaleen loppupäähän ja Lennu sai nähdä esineen jäävän sinne. Lähetin koiran ja sehän ampaisi sinne viivana! Vähän ajautui ulos tallatulta alueelta, mutta käytti hienosti nenäänsä, kääntyi takaisin alueelle ja löysi esineen. Toinen esine tehtiin samalla tavalla, mutta se löytyi saman tien. Kolmas esine oli ruutuun jo aiemmin jätetty, jolle lähetin Lennun pimeänä. Mahtavasti näkyi koirasta nenän käyttäminen ja huipusti löytyi tämäkin esine. Siitä herra sai palkaksi oikein kokonaisen kissanruokapussukan, oli tämä sen verran hieno suoritus yli neljän kuukauden tauon jälkeen!

Nyt pitää vain toivoa maastojen pysyvän sellaisessa kuosissa, että päästään treenaamaan enemmänkin!

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Agilitykuulumisia


Satunnaisia videoita lukuunottamatta en ole viime aikoina hirveästi jaksanut muistanut päivitellä meidän agilitytreeneistämme. Kerran viikossa olemme kuitenkin ohjatuissa treeneissä käyneet ja noin joka toinen viikko treenanneet itsenäisesti vapaavuorolla. Treenit sujuvat vaihtelevasti, mutta hauskaa meillä on aina!

Sitä kuuluisaa agilityyn syttymistä en edelleenkään ole havainnut, vaikka välillä Lennu väläytteleekin ihan mukavaa menoa. Suurin ongelmamme on kuitenkin se, että mie olen maailman surkein ohjaaja. Kömpelyys yhdistettynä huonoon muistiin on aika hankala yhdistelmä tässä lajissa! Onneksi tätä lajia ei jostain syystä osaa ottaa kovinkaan vakavasti, vaan omaan (ja sitä kautta koiran) törttöilyyn osaa suhtautua paljon rennommin kuin esimerkiksi tokon parissa.

Kaikki esteet alkavat olla enemmän tai vähemmän tuttuja. Aidat alkavat olla osittain jopa 50cm, vaikka yleensä matalampia rimoja treeneissä käytetäänkin. Myös muuria ja pituutta ollaan radalla hypelty eikä missään näissä mitään ongelmia. Rengasta ollaan muistuteltu parina viime viikkona ja siinä onkin vielä tekemistä. Alun perin se oli todella varma, mutta pitkän tauon jälkeen Lennu keksi, että toiselle puolelle estettä pääsee myös renkaan vierestä tai alta menemällä.

Keppejä olemme tehneet ohjurien kanssa kuudella kepillä. Lennu on saanut ihan mukavasti jutun juonesta kiinni, mutta tekemistä löytyy vielä piiiiiiiiiiiiitkäksi aikaa. Putket ovat ihan piece of kakku, vaikka Lennu ei mikään putkihullu olekaan. Pimeitä putkikulmia pitäisi toki harjoitella vielä enemmän. Pussi onkin sitten jäänyt vähän vähemmälle harjoittelulle, eikä vielä toimi radalla, pitäisi ryhdistäytyä tämän suhteen!

Kontaktiesteet ovatkin sitten asia erikseen. A:ta olemme tehneet jonkun kerran, puomia enemmänkin. Näille molemmille yritetään saada toimimaan 2on2off:it, mutta tällä hetkellä varsinkin puomilla Lennu törttöilee menemään miten sattuu, kiitos minun hölmöyteni. Jos voisin aloittaa alusta, tekisin asiat eri tavalla, mutta nyt koitetaan vain saada taottua Lennun päähän miten homman pitäisi mennä. Keinua tehtiin viimeksi tänään ja siitä alkaa pikkuhiljaa muodostumaan Lennun lempieste. Keinua olemme treenanneet takaperin ketjuttamalla eli aloitimme naksuttamalla keinun paukauttamisesta. Tänään Lennu pääsi ensimmäistä kertaa juoksemaan koko keinua ja sehän meni vallan hyvin! Vaikeinta keinussa onkin saada koira pois siltä.

Eri esteiden treenaamisen ohella yritetään toki harjoitella myös erilaisia ohjauskuvioita, mutta yritykseen se yleensä jääkin. Kaipa sitä kehitystä silläkin saralla tapahtuu jossain vaiheessa, todella hitaasti tosin. Mutta onneksi on kivvaa, enkä ole kaatunut tänä vuonna rähmälleni kuin kerran!

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Collieporukan hankilenkki


Yhteiskuvan otti Sarianna S.

Lauantaina koitti innolla odotettu tapahtuma, collieporukan yhteinen kevätlenkki Pärnävaaralla. Olosuhteet lenkille eivät olisi voineet paremmat ollakaan; aurinko paistoi, hanki kantoi hyvin koko poppoon ja laavun viereinen, vielä jäässä oleva, lampi tarjosi koirille erinomaisen rallattelutantereen. Lenkille lähtikin ennätysmäärä porukkaa, 13 ihmistä ja 14 koiraa, joista 5 nahkaa, 1 sheltti ja loput pehkoja. Kaikki paikalla olleet nahka olivat alle 2-vuoden ikäisiä soopeliuroksia, hassua kuinka niitä tänne on alkanutkaan kertymään. Joukon pienimmäinen oli valloittava Joda-nahka, joka muistutti todella paljon pikkupentu-Lennua.

Lenkki sujui erinomaisesti, koirat remusivat sydämensä kyllyydestä ja ihmiset nauttivat hyvästä seurasta ja herkullisista eväistä nuotion ääressä. Kovasti olisi suunnitteilla lisää lenkkeilyä samalla porukalla, kunhan kevät tästä vähän etenee. Olen aivan äärimmäisen kiitollinen meidän upeasta collieporukasta, jonka kanssa voi treenata, lenkkeillä, saunailtailla, järjestää tapahtumia ja ihan vain nauttia samanhenkisten, saman rodun parissa puuhailevien ihmisten seurasta. Tämmöisestä ei ihan joka paikassa saakaan nauttia!




























torstai 12. maaliskuuta 2015

Kuvapostaus: Väsynyt koira on onnellinen koira




Vai väsynyt koira, onnellinen omistaja? Lennun ollessa pentu parasta aikaa (metsäretkien ohella) oli se, kun se nukkui. Miten ihanaa olikaan kun pentu väsyi ja nukkui niin sikeää unta, ettei sitä edes keittiössä kaapeista lattialle rämisevät kattilat herättäneet. Täystuhon nukkuessa sai itse levähtää hetkeksi ja nauttia hiljaisuudesta ja siitä, ettei koko ajan tarvinnut olla vahtimassa ja kieltämässä. Ja olihan se uinuessaan kamalan söpökin... Liekkö tästä jäänyt tähänkin hetkeen tunne siitä ihanasta rauhasta ja tyytyväisyydestä kun koira nukkuu. Vaikka nykyäänhän se ei melkein muuta kotona ollessaan teekään. Ja onhan se kyllä edelleen kauhean söpö nukkuessaan...


















P.S. Viime perjantain tokotreeneissä syötiin vähän valioherkkuleivonnaisia... Hienoin mokkaruutulevy ikinä, eikös... :D

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Tallinna KR - EE JMVA !








Kaikki kuvat: Laura P.

Perjantaina oli jälleen aika lähteä tien päälle kera kavereiden! Anna tuli hakemaan meitä kotoa iltapäivällä ja kävimme hakemassa Lauran kyytiin suoraan töistä, jonka jälkeen suuntasimme auton nokan kohti etelää. Matkan lähtökohdat eivät olleet etukäteen ajatellen parhaat mahdolliset, sillä Myrn oli aloittanut edellisellä viikolla juoksunsa ja Lennun tuntien odotimme kaikki automatkasta monituntista tenorilassien konserttoa. Itse olin koko päivän nähnyt mielessäni kauhukuvia koirasta, joka ei kykene syömään eikä nukkumaan ja joka ei kykenisi keskittymään kehässä laisinkaan. Tuumasinkin Annalle autoa pakatessamme, että voisinkohan jättää Lennun kotiin... Onneksi koira lähti kuitenkin mukaan, sillä vastoin kaikkia odotuksiamme sehän osasi käyttäytyä! Ensimmäisen minuutin aikana se päästi muutaman pienen valitusvirren, mutta ne jäivätkin oikeastaan ainoiksi koko viikonlopun aikana! Toki se oli kovasti kiinnostunut molemmista shelttitytöistä ja sinkoili ulkona hihnassa kuin duracell-pupu, mutta muuten saimme kyllä hämmästellä sen järkevyyttä moneen otteeseen reissun aikana!

Ajoimme Helsinkiin satamaan muutaman pysähdyksen kautta ja laivamme lähti kohti Tallinnaa kello 22:30. Koirat matkustivat laivassa jälleen nätisti ja matka taittui nopeasti, etenkin kun omistajat ottivat pienet torkut ennen Tallinnaan saapumista. Hotellimme löytyi melko vaivattomasti, kiitos Lauran tabletin ja hienon karttasovelluksen, ja se osoittautuikin ihan mukavaksi paikaksi! Nukkumaan pääsimme viimein joskus kahden maissa ja tiedossa oli melko lailla aikainen herätys. Ilmeisesti näyttelyrupeama kuitenkin jännitti minua sen verran, että nukahtaminen venähti lähemmäksi viittä ja kun aamulla herätyskelloon heräsin, oli yöunia takana vaivaiset kaksi tuntia.



Lauantaina söimme hotellilla aamupalan ennen näyttelypaikalle lähtöä. Saku Suurhallille ajoi majapaikastamme vain noin vartin verran ja olimmekin hyvissä ajoin paikan päällä. Auton sai parkkiin helposti ja ilmaisiksi (!) ja jäähallin sisältä löytyi sopivasti tilaa oman leirimme pystyttämiseen. Nahkakehä alkoi vasta yhden maissa, mutta sitä ennen oli shelttien vuoro pyörähtää saman tuomarin arvosteltavana. Nahkoja oli paikalla Lennun lisäksi viisi ja Lennu oli ainoa junnu-uros!

Menimme Lennun kanssa kehään nahkoista ensimmäisenä. Tuomari juoksutti meidät muutamaan kertaan kehän ympäri sekä edestakaisin. Lennu esiintyi todella kauniisti ja seisoa pönötti hievahtamatta tuomarin pöydän edessä. Pian kehäsihteeri ilmoittikin Lennun olevan Erinomainen sekä Sertifikaatin arvoinen ja ojensi minulle junnusertiruusukkeen! Avoimessa luokassa oli toinen suomalaisnahka, joka sekin sai ERI SA:n ja näin ollen olimme pian uudestaan kehässä, parhaan uroksen valintaa varten. Jälleen meitä juoksutettiin ympäri ja sitten tuomari tulikin kättelemään minua, Lennu oli Paras Uros! Pyörähdimme kehässä vielä kaksi kertaa saman junnunartun kanssa ja Lennusta tuli sekä ROP-juniori sekä ROP!! Fiilis oli aivan mieletön, miun pikkuinen Löllö oli paras nahkacollie!

"Good size, very good proportion, nice head, good angulation front & behind, very good topline & withers, little short croup, good position of tail, good coat & presentation."
(Tuomarina Galyna Kalinichenko, Ukraina)


Isoja kehiä odotellessa Lennu pääsi kevythäkkiin lepäilemään ja me seurasimme vielä käynnissä olevia kehiä. Tuumimme, että tällä kertaa Lennulla saattaisi olla jopa mahdollisuus pärjätä ryhmäkehässä, sillä ykkösryhmän tuomaroi sama tuomari, joka arvosteli nahkat ja hän kehui Lennua kovasti ROP-kehässä. Jännityksellä jäimme siis odottamaan, mitä isoissa kehissä tulisi tapahtumaan! Kokoomakehissä oli mukavaa odotella tulevia koitoksia, sillä seurana oli muitakin suomalaisia, mm. pehkopuolelta. Loppujen lopuksi odotus tuntui hyvin lyhyeltä ja pian olimmekin jo juoksemassa kehään. Myös itse kehä eteni nopeasti, meidät valittiin jatkoon ehkä noin kuuden muun kanssa. Kun seuraavan kerran katsoin ympärilleni, olikin kehässä vain kolme muuta koiraa Lennun lisäksi. Me sijoituttaisiin, ihan hullua! Sijoittuneet kuulutettiin (viroksi) neljännestä alkaen ja odottelin lühikarvaline collieta kuuluvaksi. Lopulta kaksi koiraa oli sijoitettu ja kaksi jäljellä seisomassa kehän laidalla, ryhmän toiseksi tullut koira kuulutettiin ensin, eikä se ollut collie! Lennu oli ryhmänsä paras!!

Hihkuttiin ja hilluttiin Lennun kanssa ykköspaikalle kiittämään tuomaria, joka totesi, että "you're a great team". Tuomarin sanat lämmittivät mieltä, parhaimmillaan me ollaan kyllä aivan loistava tiimi! Tein Lennun kanssa paniikkiseisotuksen kun ihmisiä tuli kehään kuvia ottamaan. Kohta hypeltiinkin jo palkintojen kanssa kehästä ihmettelemään, mitä juuri tapahtui. Vielä oli siis tiedossa BIS-juniori ja BIS-kilpailu. BIS-juniorikilpailuun osallistui arvioilta yli 100 junnukoiraa ja todettiin pehkocollien omistajan kanssa, että läpijuoksuksi taitaa mennä. Mutta mitä vielä, paimenkoirista valittiin kaksi jatkoon ja Lennu oli näistä koirista toinen! Sen suurempaa menestystä ei enää tullut, mutta jatkoon pääsi noin 15 koiraa, joten loistava suoritus tämäkin! Päivän viimeisessä kehässä oli liikkeellä väsynyt koira ja väsynyt omistaja, eikä meidän esiintyminen ollut parasta mahdollista. Mutta olipahan melkoinen kokemus!


Vertaa panikoiden ryhmäkilpailun päätteeksi pönöttämistä...


... ja rauhassa pönöttämistä päivän päätteeksi. Ero on melkoinen!


Viimeisten pönötyskuvien ottamisen jälkeen pakkasimme tavarat sekä koirat autoon ja suuntasimme viereiseen ostoskeskukseen syömään. Ruokailun jälkeen aloimme mahat täynnä ja tyytyväisenä kierrellä kauppoja ja minä löysin itselleni uuden bleiserin! Lisäksi kävimme ruokakaupassa ostamassa Lennun ryhmävoiton kunniaksi meille suklaakakkua ja koirille luut. Shoppailureissun jälkeen palasimme hotellille, mutta suuntasimme saman tien iltalenkille vanhaan kaupunkiin. En olekaan Tallinnan vanhassa kaupungissa käynyt kuin pikkulapsena. Paikka oli todella kaunis ja sheltit treenasivatkin tokoa aika makeissa maisemissa! Me hömpöttelimme Lennun kanssa jotain pientä, se kun ei todella pitkäksi venähtäneen näyttelypäivän päälle treenaamista erityisemmin kaivannut. Kun viimein palasimme hotellillemme, nautiskelimme suklaakakkua ja rauhoituimme pikkuhiljaa nukkumaan, tavoitteena hiukkasen pidemmät yöunet kuin edellisenä yönä!

Sunnuntai alkoi samalla kaavalla kuin lauantaikin eli hotellin aamiaisella. Sieltä jatkoimme pakkaamisen jälkeen matkaamme näyttelypaikalle. Minun piti tosin tehdä ylimääräinen reissu tutuksi tulleeseen kauppakeskukseen, sillä huomasin farkkuni ratkenneen edellisenä päivänä. Onneksi nahkat arvosteltiin vasta kehän viimeisenä, yhden jälkeen. Kauppakierroksen jälkeen vuorossa oli siis nopea vaatteiden vaihto, jonka jälkeen päivystimme kehän laidalla. Sheltit olivat jälleen ennen nahkoja ja niiden saamat tulokset lisäsivät jännitystäni entisestään; mm. edellisen päivän VSP sai EH:n. Pehkokehä ei ainakaan vähentänyt jännitystä, sillä koirat saivat kaikkea T:stä ylöspäin (tuomari sakotti alusta-arkuudesta). Kehään oli kuitenkin mentävä positiivisin mielin, vaikka toiveet valioitumisesta hieman himmenivätkin edellisiä rotuja seuratessa.


Lennu esiintyi jälleen omaan tapaansa rauhallisesti ja keskittyneesti. Siinä ei näkynyt merkkiäkään väsymyksestä. Matkakumppanien kanssa vitsailtiinkin sen olevan aikamoinen kone näyttelyhommissa ja Teija-kasvattajan kanssa tuumailtiin, että Lennu on äitinsä poika ja ottaa nämä hommat asiaan kuuluvalla vakavuudella. Lennun asenne onkin aivan mahtava, se on kehässä Hommissa. Tuomari juoksutti meidät tuttuun tapaan ympäri ja edes takaisin, jonka jälkeen pönötettiin tuomarin pöydän edessä, tuomiota odottaen ja jännittäen. Viimein kehätuomari totesi Lennun jälleen Erinomaiseksi ja Sertifikaatin arvoiseksi ja meillä alkoi bileet! Lennu valioitui!! Sain kehäsihteeriltä junnusertiruusukkeen ja annoin sen Lennulle riekutettavaksi, se oli sen todellakin ansainnut! Kehäsihteeri oli todella mukava ja tuntui iloitsevan meidän kanssamme todeten vain, että elkää karatko minnekään.

Avoimen luokan uros sai myöskin ERI:n ja SA:n ja valioitui sekin! Paras uros kehässä olimme jälleen me kaksi ja juoksutettuaan meitä kerran ympäri tuomari tuli kättelemään minua; Lennu oli Paras Uros! Tuomari oli todella mukava ja selitti valintojaan tarkkaan, sekä PU-kehässä että ROP-kehässä. Junnunartuissa eilinen VSP-juniori tuli jälleen ensimmäiseksi, mutta koska se oli valioitunut jo eilen, sai toiseksi sijoittunut viimeisen junnusertinsä ja valioitui sekin! Tallinnan näyttely oli siis erinomainen nahkaomistajille, nimittäin ainakin neljä kuudesta koirasta valioitui.

ROP-juniori kehässä meillä oli vastassa sama koira kuin edellisenä päivänä ja lopputulemakin oli sama, Lennu valittiin rotunsa parhaaksi junioriksi! Pitkä päivä olisi siis jälleen tiedossa. Saimme vielä odottaa avoimen luokan narttujen arvostelun sekä parhaan nartun valinnan ennen ROP-kehään pääsyä. Jossain vaiheessa kehäsihteeri tuli hymyillen sanomaan minulle, että odotas kunhan näet tuomarin kirjoittaman arvostelun. Tässä vaiheessa olo oli jo niin onnellinen, ettei voinut kuin nauraa. ROP-kehässä oli tällä kertaa avoimen luokan soopelinarttu. Sama kaava jatkui edelleen, pönöttämisen ja juoksuttamisen jälkeen tuomari tuli luokseni punakeltaisen ruusukkeen kanssa. Lennu oli rotunsa paras koira toisena päivänä peräkkäin! Tuomari totesi, että näin kauniita nahkoja ei tule kuin Suomesta!

"17 months, such a beauty."
(Tuomarina Kim Vigsö Nielsen, Tanska)


Nahkojen ollessa arvosteluvuorossa kehänsä viimeisenä, ei ryhmäkehiä tarvinnut odotella kovinkaan kauaa. Kerkesin itse keräämään hieman lisää energiaa (ihanasta oreosuklaasta) ja Lennukin sai lepäillä hetkisen ennen seuraavaa koitosta. Tällä kertaa ryhmän tuomaroi aivan uusi tuttavuus, slovenialainen naistuomari, joka katsoi koirat tarkasti läpi kokoomakehässä. Hän jopa juoksutti kaikki ryhmän koirat kerran läpi ennen isoon kehään menoa. Pian olimmekin jälleen juoksemassa isossa kehässä ja tällä kertaa yritin muistaa hymyillä (mikä ei kuvista kylläkään välity) enkä vain keskittyä siihen juoksemiseen. Hetken pönötettyämme tuomari kiersi kehää ja valitsi Lennun jatkoon seitsemisen muun koiran kanssa! Tässä vaiheessa olin jo hurjan ylpeä junnustani, miten se jaksaakaan aina vain tsempata ja esiintyä edukseen vaikka päivät venyvät pitkiksi. Jatkoon päässeet koirat juoksutettiin vielä edestakaisin ja ympäri, jonka jälkeen tuomari kävi kättelemässä ne, jotka eivät sijoittuneet. Me emme kuuluneet tähän joukkoon ja olin aika lailla pakahtumispisteessä, sillä Lennu sijoittui taas ryhmässä!

Jälleen kuuluteltiin koiria, ensin yksi, sitten toinen ja viimein kuulin collienkin mainittavan. Lennu oli paimenkoirien toisiksi kaunein, heti australianpaimenkoiran jälkeen. Jälleen paniikkiposeeraus kameraa varten ja sitten juhlien ulos kehästä palkintojen kera. Jäljellä oli vielä BIS-juniori, jota ennen käytiin läpi loputkin ryhmät melko pikaiseen tahtiin. Pian meidän pitikin olla jälleen järjestäytymässä kokoomakehässä. Tällä kertaa meidän osuutemme jäi läpijuoksemiseen, mutta kaikki odotukset olivat ylittyneet jo niin moninkertaisesti, että tämä oli melkeinpä huojentavaa. Sain laittaa koiran lepäämään ja huilata itse kehän laidalla BIS-kilpailua seuraten.






BIS-kilpailun päätyttyä otimme vielä viimeiset poseerauskuvat ennen auton pakkaamista kotimatkaa varten. Laivamme lähti jälleen vasta puoli yhdeltätoista, joten meillä oli hyvin aikaa viedä auto satamaan parkkiin ja käydä vielä syömässä sekä ostoksilla. Koirat jäivät ansaitusti autoon lepäämään meidän suunnatessa läheiseen ravintolaan. Viimeisten (suklaa)ostosten jälkeen palasimme takaisin autolle ja lähdimme vielä iltakävelylle koirien kanssa. Kun viimein pääsimme laivaan, oli tarkoituksenamme nukkua virkistävät nokkaunet ennen pitkää, yöllistä ajomatkaa kotiin. Suunnitelmamme onnistuikin osittain, tosin kukaan ei tainnut tuntea oloaan erityisen virkeäksi Helsinkiin päästyämme. Onneksi kyydissä oli kuitenkin kolme kuskia, jokainen sai vuorotellen nukkua takapenkille etupenkkiläisten valvoessa ja pelatessa autopelejä. Ennen perille saapumista aamuseitsemältä kerkesimme pysähtyä (vain!) kaksi kertaa kuskeja vaihtaessa ja käydä läpi sekä koirarodut että paikkakunnat aakkosittain.

Maanantaina olimme molemmat väsyneitä, mutta onnellisia. Onnellisia mielettömän hienosta viikonlopusta, mutta myös kotiinpaluusta. En usko, että tällaista viikonloppua osuu kohdalle koskaan. Tai ainakaan hyvin pitkään aikaan, oli se sen verran mahtava ja erityinen kokemus. Reissu oli kaikin puolin todella onnistunut; Lennu ei mennyt sekaisin Myrnin juoksuista ja käyttäytyi moitteettomasti (tämä oli varmasti matkan suurin ja positiivisin yllätys), seura oli mitä mainiointa ja kaikki tavoitteet täyttyivät, ja ylittyivät, täysin. Matkan ainoa harmillinen juttu oli se, että shelttiosastolta meni jälleen sertit hilkun verran sivu suun. Mutta ainakin jäi vielä reissaamisen aihetta loppuvuodelle! Erityiskiitos kuuluu kuitenkin Lauralle, joka ylipuhui minut mukaan matkalle ja otti meistä aivan huikeita kuvia, mennään joku päivä treenaamaan niin vien siut samalla sinne kotzonelle! ;)