Savonmualla juhannusta viettämässä

Tänä vuonna lähdin pitkästä aikaa viettämään juhannusta Pohjois-Karjalan ulkopuolelle, nimittäin Joroisiin kera Sariannan. Lähdimme ajelemaan kohti Etelä-Savoa torstaina töitteni päätyttyä pienenpienessä laina-autossa, johon saimme juuri ja juuri ängettyä viisi koiraamme ja kaikki tarvittavat matkatavarat. Matka taittui rattoisasti musiikkia kuunnellessa ja jutellessa, kunnes hieman ennen Varkautta matkatoverini muisti, että nyt muuten jäi kukkaro kotiin. Ei kun kuski vaihtoon ja auton nokka takaisin kotia kohti. Totesin vain, että onneksi ei ole mihinkään kiire ja niinhän sitä huristeltiinkiin vielä pari kertaa tuo jo kerran ajettu väli.

Juhannusaattona lähdimme puolilta päivin tapaamaan Niinaa ja hänen koiriaan (Nurria, Tesniä ja Zoryaa) mökille. Sielläpä sitten vierähtikin useampi tunti koirista jutellen ja niiden puuhia seuraillen. Mökin pihalla puuhasteli yhtä aikaa kahdeksan collieta kolmesta eri laumasta varsin sopuisasti. Nuoriso-osasto (plus Tesni) pisti aika ajoin ihan kunnon leikit pystyyn. Erityisesti Lennu ja Tesni olivat jollain omalla hömelöllä aaltopituudellaan ja löysivät toisensa hullunkuristen hippaleikkien parista kerta toisensa jälkeen. Osa koirista kävi myös pulahtamassa järvessä, osa tyytyi rannalla odotteluun. Mökkireissu sai kuitenkin kurjan päätöksen kun Sariannan Raisa loukkasi takajalkansa laiturilta hypätessään ja jouduimme viemään Raisan Leppävirralle päivystävän eläinlääkärin luokse tikattavaksi. Loppuilta otettiinkin varsin rauhallisesti varsin valoisaa yöllistä lenkkiä lukuunottamatta.

Juhannuspäivästä tuli varsin kuuma ja viihdyimmekin hyvän osan päivästä sisätiloista koirien kanssa. Vasta kuuden aikoihin uskaltauduimme kunnolla ulos ja lähdimme treenaamaan! Benny pääsi tekemään hieman hakua, Lennu jälkeä ja molemmat (sekä Metka) esineruutua. Jälki oli Lennulle ensimmäinen metsäjälki tänä vuonna ja pituudeltaan vielä varsin lyhyt. Keppejä jäljelle laitettiin runsaasti, sillä niiden avulla jälkeä on tarkoitus Lennulle rakentaa. Hyvin se kepit bongaakin ja ilmaisee, itse jäljellä pysyminen on vielä melkoista hakuammuntaa välillä. Tästä syystä en itse oikein osaa koiraan luottaa ja treenit ovat varsin jännittäviä. Mutta hyvin Lennu ilmaisi kepit tälläkin kertaa. Esineruutu sen sijaan tuotti todella paljon ongelmia, jostakin tuntemattomasta syystä. Epäilisin liiallista häiriötä (hieman kauempana oli treenikaverille tehty mejä-jälki), mutta ken näistä nyt tietää. Esineruudussa tuntuisi pätevän "joka toinen kerta onnistuu, joka toinen kerta epäonnistuu" -kaava.

Kokonaisuudessaan treenit sujuivat kuitenkin kivasti (Metka teki mm. aivan mahtavan esineruudun!) ja kaikille osapuolille taisi jäädä illasta hyvä mieli. Lähdimme vielä soopelitriomme kanssa uimareissulle ja kellon ollessa jo yhdeksän saimmekin kaikessa rauhassa uiskennella rannalla koirinemme. Lennu ui hienosti ja paljon, lähinnä kepin perässä. Muutaman kerran se lähti minunkin perääni minun uidessani kauemmaksi rannasta ja kutsuessa sitä. Metka ei uimisesta erityisemmin välitä, joten jouduin kantamaan sen järveen saadakseni sen uimaan. Uiminen on sen verran hyvää liikuntaa, että saa muorikoirakin sitä harrastaa vaikkei sitä kauheasti fanitakaan. 

Sunnuntaina lähdimmekin Lennun ja Metkan kanssa bussin kyydissä takaisin kotia kohti. Koirat käyttäytyivät mallikkaasti, joskin Lennu oli kenties hieman turhankin tuttavallinen kanssamatkustajia kohtaan ja mm. nukkui erään ihmisen jalkoja vasten. Kiitoksia vielä Sariannalle ihanasta, seikkailun täyteisestä juhannusviikonlopusta! Ensi viikonloppuna on luvassa lisää jännää ohjelmaa, siitä lisää joskus toiste!

P.S. Yritimme ottaa Koiruuksistamme yhteiskuvaa, mikä osoittautui mm. paarmojen takia äärimmäisen hankalaksi... Kuten alla olevista kuvista näkyy.

Hyvvää fiilistä!

On melko hassua miten erilaiselta treenaaminen tuntuu nyt kun yksi iso etappi (TK1) on takana ja koekalenteri on aivan tyhjillään. Kivalta treenaaminen tuntui ennen kokeitakin, mutta nyt mukaan on tullut ihan erilainen meininki. Tuntuu, ettei nyt tarvitse syynätä ja analysoida ihan jokaista asiaa treeneissä vaan voi keskittyä isompiin kokonaisuuksiin ja esimerkiksi pk-tottiksen treenaamiseen hieman paremmin.

Mie oon ihan ehdottoman iloinen siitä, että meillä on koetavoitteita (vaikka itse kokeet minua jännittävätkin ja joskus jopa hieman ahdistavatkin), sillä ne tavoitteet on nimenomaan se asia, joka pitää treenit säännöllisinä ja, no, tavoitteellisina. Lisäksi ne tavoitteet on vaikeina hetkinä melkeinpä se ainoa asia mikä saa jatkamaan treenaamista. Ja onneksi niin, sillä seuraavissa treeneissä saattaa mennä ties kuinka hyvin.

Vaikka tavoitteet eivät ole minnekään hävinneet, on kuitenkin ihan hirvittävän vapauttavaa tietää, että meillä ei ole tiedossa tokokokeita (luultavasti) ainakaan seuraavaan puoleen vuoteen. Mikään kiire meillä ei ole avointa luokkaa lähteä tahkoamaan, sillä haluan sinne vasta kun tiedän meidän oikeasti osaavan kaikki liikkeet ja selviävän pidempään kestävästä suorituksesta hyvässä vireessä. Minulta on todella moni kysynyt ja ihmetellyt, miksemme lähde colliemestiksiin heinäkuun alussa (tai BH-kokeeseen heinäkuun lopussa) ja kerta toisensa jälkeen olen selittänyt, että en koe millään tavalla järkeväksi lähteä kokeeseen keskeneräisen koiran kanssa kun ei ole mikään pakko. Lennu ei ole vielä kolmeakaan, joten kyllä me kokeisiin vielä ennätetään. Tällä hetkellä minusta tuntuu enemmän kuin hyvältä suunnitelmalta se, että jätetään tokokokeet ja se BH-koekin ensi vuoteen ja treenaillaan nyt vaan hitaasti, mutta varmasti niitä liikkeitä kasaan ja rakennellaan mielentilaa. (Ja yritetään saada vihdoin ja viimein se avoimen luokan hyväksytty tulos rallista.)

Ollaan nyt sitten jätetty tokoasiat pienelle tauolle (toivotaan niiden hautuvan oikein mehevästi Lennun pääkopassa) ja keskitytty enemmän pk-puolen juttuihin, erityisesti noutoihin ja jääviin. Olen aivan hurjan ylpeä Lennun noudosta A-esteellä. Muistan hyvin sellaisen ajan, jolloin ajatus Lennusta noutamassa A:lla tai metrisellä tuntui aivan mahdottomalta. Nyt minua lähinnä hämmästyttää mistä ihmeestä moinen ajatus on herännyt. Sitäkin upeammalta kyllä tuntuu nyt kun noudot tuntuvat paitsi täysin mahdolliselta, ne ovat jopa oikein kivoja!

Josefina otti pari viikkoa sitten kuvia Lennusta treenaamassa esteillä, joten laitan niitä tähän loppuun näytille. Olipa kiva saada pitkästä aikaa treenikuvia!

Ensimmäistä kertaa ROP!

Kyllä täytyy ihmisen olla hieman hullu, että lähtee vapaaehtoisesti kello viisi sunnuntaiaamuna ajamaan kolmen tunnin päähän koiranäyttelyyn, jonne on luvattu alle kymmenen astetta lämmintä ja sadekuuroja. Mutta tätä hulluutta elämäni nykyisin on, joten sinänsä viime sunnuntai ei ollut mikään poikkeus normiin. Lähdimme siis Sariannan kanssa kokeilemaan onneamme Kajaanin ryhmänäyttelyyn ja mitä mahtavin matka se olikin!

Selvisimme aikaisesta herätyksestä, pitkästä ajomatkasta, näyttelypaikalle navigoinnista ja autosta purkautumisesta kunnialla, mutta kun pääsimme kehän laidalle alkoi päiväni oikein toden teolla aurinkoisesti... Lennu nimittäin ensi töikseen pissasi Metkan päälle, suoraan edellisenä iltana pestylle kaulukselle. Onni on pehkoihminen matkaseurana, sillä toisin kuin minulla (nahkaihmisenä) Sariannalla oli tietenkin kaikennäköisiä turkinhoitovälineitä mukanaan ja niiden avulla Metka oli pian puhdistettu. Nahkacolliet alkoivat ykköskehässä heti yhdeksältä. Nahkoja oli ilmoitettu tuomari Hilkka Salohallalle seitsemän kappaletta, joista kaksi oli uroksia. Nuorten luokan uros sai tuomarilta Erinomaisen ilman SA:ta ja sitten olikin jo Lennun vuoro. Lennu esiintyi aivan superisti, oli jotenkin taas enemmän oma itsensä kuin Suvi-Kareliassa, vaikka se sielläkin esiintyi kyllä kivasti. Tuomari juoksutti meidät pariin kertaan kehän ympäri sekä edestakaisin. Arvostelu kesti pitkään, mutta lopulta kehäsihteeri totesi Lennun olevan Erinomainen, saavan SA:n ja ollen näin ollen samalla Paras Uros. Tuomari tuli vielä erikseen kertomaan, että toivoisi Lennulle selkeämmän otsapenkereen sekä hieman lisää pituutta askeleeseen, mutta pitävän siitä muuten.

"Kooltaan ja mittasuhteiltaan oikea. Komea uroksen pää. Hyvä pään kiila. Hieman pitkä otsapenger. Alaleuka voisi olla hieman leveämpi. Hyvä purenta, silmät ja korvat. Kaunis kaula ja ylälinja. Hyvä eturinta ja runko. Riittävät kulmaukset. Hyvä luusto ja käpälät. Liikkuu hieman epävakaasti edestä. Muuten hyvin."

Varsinainen syy siihen, miksi Kajaaniin lähdettiin oli tietenkin Metkan sertijahti. Metkan kanssa eniten näyttelyhommissa jännittää se, miten sen saa esiintymään. Tällä kertaa se esiintyi suureksi ilokseni tähän mennessä parhaiten ikinä! Hieman se kaahotti kehää ympäri ravatessa, mutta ei yhtä pahasti kuin aikaisemmin. Pitkä arvostelutuokion päätteeksi kehäsihteeri nosti sinisen lapun ja huikkasi "EH!". Tuomari tuli selittämään minulle, että arvosana olisi ollut parempi mikäli Metkan purenta ei olisi niin ahdas. Olin kuitenkin todella tyytyväinen Metkaan, joten EH kelpasi meille vallan hyvin.

"8,5v. veteraani, jolla erinomainen pään kiila ja linjat. Purenta ei enää parhaassa mahdollisessa kunnossa ja kulmahampaat painavat ikeniin. Hyvät silmät ja korvat. Kaunis kaula ja ylälinja. Erinomainen runko. Erinomainen luusto ja käpälät. Riittävät etukulmaukset ja hyvät takakulmaukset. Liikkuu erittäin hyvin. Hampaisto laskee palkintoa."

Nartuista ainoastaan yksi sai Erinomaisen ja se sai myös SA:n ollen samalla Paras Narttu. Tämä nuorten luokan narttu tuli sitten Lennun kanssa kehään ROP-koiran valintaa varten. Tuomari juoksutti meidät vielä ympäri ja edestakaisin sekä katsoi molempien koirien ilmeet tarkkaan. Lopulta hän tuli ojentamaan punakeltaista ruusuketta meille. Meille!! Lennu oli ensimmäistä kertaa ROP Suomessa!

Ryhmäkehien odottelu tiesi meille pitkää päivää Kajaanin jännittävissä sääolosuhteissa (ilma vaihteli sateesta auringonpaisteeseen lukemattomia kertoja päivän aikana), mutta onneksi seura oli mukavaa ja nahkakehien jälkeen jännitettävää riitti, sillä Sariannan Benny oli kehässä toista kertaa elämässään ja pehkoja oli ilmoitettu peräti 38 kappaletta! Bennyllä meni aivan huikean hienosti, yli kaikkien odotuksien, sillä se voitti luokkansa ja oli lopulta PU3 kera varasertin! Onnea vielä Sari ja Benjen!

Kun ryhmäkehät viimein alkoivat, miulle selvisi että olemmekin 10-ryhmän kanssa samassa kehässä. Koiria oli siis aika paljon. Lennu esiintyi aivan mahtavasti ja olin siitä hirmuisen ylpeä. Meitä ei jatkoon valittu, mutta jo ryhmäkehässä juokseminen oli aivan mahtava kokemus, sillä en ajatellut sellaista Suomessa ihan heti tapahtuvan. Ja vaikka nahkoja oli Kajaanissa vähäsen olen aivan todella ylpeä Lennun ROP:ista, sillä tuomarin linja oli tiukka eikä ERI:t tai SA:t tulleet todellakaan ilmaiseksi.

Mahtava bonus jo valmiiksi mahtavassa reissussa oli se, että pääsin näkemään pitkästä aikaa Lennun tulevaa morsiota Mairea sekä omistajiaan Tiinaa ja Jaria. Edellisen kerran näimme viime heinäkuussa collieiden rallytokomestiksissä ja seuraavan kerran taidammekin nähdä vasta Mairen astutuksen merkeissä. Maire ja Lennu olisivat kovasti pistäneet leikiksi nahkakehän jälkeen kehän laidalla, meillä ei kuitenkaan harmillisesti ollut tilaisuutta päästää niitä kunnolla riehumaan keskenään.

Kaikessa hulluudessaan Kajaanin reissu ylitti kaikki odotuksemme ja oli todellakin kaiken väsymyksen ja muun kärsimyksen arvoista! Seuraava näyttelyturnee tapahtuukin jo alle kuukauden päästä kun suuntaamme Jyväskylään Collieyhdistyksen 70-vuotistapahtumaan ja pääerikoisnäyttelyyn, vielä vaan pitäisi kolmisen viikkoa malttaa odottaa!

Lennu, Maire ja ylpeät omistajat!

Viikonloppu Suvi-Kareliassa

Viime torstaina saimme luoksemme ihania ja pitkään odotettuja vieraita kun Sanni saapui Lolan ja Siskon kanssa seuraksemme koko pitkäksi viikonlopuksi! Torstai-iltana emme kerenneet tehdä juurikaan muuta kuin yrittää pitää Lennua poissa tyttöjen kimpusta, mutta perjantaina suuntasimme metsälenkille ja koirat pääsivät rallaamaan hiekkakuopille. Oli huippua nähdä, miten kivasti laumamme tuli toimeen ja koirat väsyttivät itsensä varsin tehokkaasti hippaamalla toisiaan ympäri hiekkakuoppia ja sammalmättäitä. Illalla kotoa löytyikin väsyneitä nahkalassieita, eikä Lennukaan jaksanut enää haaveilla sukulaistytöistä.

Lauantaiaamuna olikin vuorossa Suvi-Karelian ensimmäinen päivä, varsinainen syy Sannin ja tyttöjen vierailulle. On aivan ihanaa välillä käydä näyttelyssä niin, että näyttelypaikalle ei tarvitse ajaa kuin viisi minuuttia. Ei tarvitse herätä kauhean aikaisin eikä etsiä hikihatussa näyttelypaikkaa, vaan voi rauhassa aamulla valmistautua tulevaan koitokseen ja sitten ajella ihan rauhassa paikan päälle. Saimme viime vuoden tapaan auton ihanan lähelle omaa kehäämme ja saimmekin nopeasti leirin pystyyn. Seurasimme sivusilmällä nahkoja edeltäviä rotuja ja siinä aussien ja lampurien arvostelujen aikana kävi selväksi, että tämä tuomari ei pelkää nostaa junnuja yms. valioiden edelle!

Nahkoja oli lauantaina kehässä 23 kappaletta ja Koiruuksia oli ilmoitettu jopa viisi kappaletta! Koiruuksista ensimmäisenä kehässä oli Lennun veli Konsta, joka päätyi avoimessa luokassa kolmanneksi kera erinomaisen! Lennun vuoro oli seuraavana. Valioluokassa oli toinenkin uros, joka oli Lennua huomattavasti vanhempi, kehittyneempi ja menestyneempi. Minusta itsestä tuntui, etten saanut koirasta oikein kaikkea irti, ihan ei esiintyminen mennyt minun osaltani nappiin. Lennu oli varma oma itsensä, kuten aina. Irlantilaistuomari arvioi Lennun Erinomaiseksi ja kilpailuluokassa meidät osoitettiin täysin odotetusti toiseksi. Paras uros -kehässä Lennu valittiin neljänneksi parhaaksi urokseksi, mihin olin äärimmäisen tyytyväinen! Parhaaksi urokseksi valittiin junioriluokan uros ja myös toinen junnu-uros sijoittui meidän edelle. Näin ollen CACIB matkasi valioluokan voittajalle ja me saimme vara-CACIBin. 

"Nice driving movement, lovely head and ear-set, good dark eye and pigment, correct teeth and bite, good front and shoulders, good topline and tail, correct bone."

ERI SA VAK2 PU4 VARA-CACIB

Koiruuksista seuraavana vuorossa oli Sisko, joka esiintyi hienosti ja sai arvosanakseen ERIn sekä sijoittui luokassaan toiseksi SA:n kera. Siskon jälkeen kehään kiiruhti Lola, joka otti ja voitti avoimet nartut! Sitten olikin jo melkein minun ja Metkan vuoro astua kehään, kahden muun veteraaninartun kanssa. Minusta itsestäni tuntui, etten osannut esittää Metkaa sitäkään vähää mitä ennen. Se ei seisonut erityisen edustavasti, mutta ainakin pysyi paikallaan! Ravipätkät eivät ollut yhtä pahaa kaahailua kuin aikaisemmin vaan muorista löytyi vähän malttiakin. Metka sai sekin arvosanan Erinomainen ja päätyi loppujen lopuksi kilpailuluokan kolmanneksi, tällä kertaa ei SA:ta.

"Nice steady well balanced movement, lovely head and expression, correct ear-set, nice bite and pigment, lovely size with correct bone, tight feet, correct topline and tail carriage."

ERI VEK3

Seuraavaksi sainkin siis jännittää Siskon ja Lolan kohtaloa paras narttu -kehässä. Niin siinä vain kävi, että Sanni ja Lola osoitettiin ensimmäiselle paikalle ja Lola voitti nartut saaden samalla ensimmäisen SERTinsä ja CACIBinsa!! Olimme aivan fiiliksissä Lolan hienosta voitosta, mutta pian meidän pitikin olla jälleen kehässä esittämässä kasvattajaluokkaa. Itse esitin Metkan, koska ajattelin Lennun olevan helpompi vieraan ihmisen esittää. Olin arviossani luultavasti ihan oikeassa, sillä Metka keksi kasvattajaluokassa kaikenlaista! Kun yritin seisottaa sitä seisaaltaan, se lähti peruuttamaan, haukkui ja mitähän muuta. Siispä tyydyin esittämään sen kyykyssä, jolloin se malttoi seisoa paikallaan paremmin. Kasvattajaryhmämme (Konsta, Lennu, Lola ja Metka) tuli kisassa toiseksi ja sai KP:n.

Upeaa näyttelypäivää piti tietenkin lähteä juhlimaan hyvällä ruualla. Siispä lähdimme meille laittamaan uunin tulille ja teimme illalliseksi pizzaa. Jälkiruuaksi söimme ihanaa mansikkakakkua!

Sunnuntaina nahkakehä alkoi vasta kahdeltatoista, joten näyttelypaikalle ei ollut mikään kiire. Tällä kertaa paikalle oli tulossa myös Satu ja Leo ja Satu toi mukanaan hellepäivän pelastuksen, näyttelyteltan. Saimme siis koko Koiruusleirin yhteen telttaan ja koirien häkit pois pahimmasta porotuksesta. Päivästä tuli todella lämmin ja ilman varjoa olot olisivat olleet tukalat. Tapahtumat etenivät varsin samalla tavalla kuin edellisenä päivänä. Konsta ja Leo edustivat Koiruuksia avoimessa luokassa, molemmat Erinomaisesti. Lennulla oli jälleen seuranaan sama valiouros kuin lauantainakin ja tuloksetkin olivat samanlaiset; Lennu sai Erinomaisen, sijoittui toiseksi ja sai SA:n. Nyt tuntui, että sain sen esitettyäkin paremmin, joskin kuuma sää verotti liikkeitä jonkin verran. Paras uros - kehässä pääsimme jälleen neljän parhaan joukkoon ja tällä kertaa meidät osoitettiin kolmanneksi! Olen mahdottoman iloinen ja ylpeä, että Lennu sijoittui molempina päivinä!

"Mycket trevlig helhet. Bra storlek. Tilltalande huvud. Mycket bra proportioner. Lagom lång hals. Utmärkt vinklad. Rör sig med bra steg. Utmärkt päls. Välpresenterat."

ERI SA VEK2 PU3

Sannin tytöt jatkoivat myös ERI-linjalla, Sisko tällä kertaa luokkansa kolme ilman SA:ta ja Lola jälleen avointen narttujen ykkönen kera SA:n! Pyysin Sannia esittämään tällä kertaa Metkankin, kun Sanni sen osaa huomattavasti minua paremmin esittää. Metka olikin kehässä oikein nätisti, antoi asetella jalatkin ja kaikkea. Ruotsalaistuomari palkitsikin tämän hienon esiintymisen Erinomaisen lisäksi SA:lla, luokkasijoitus jälleen kolmas. Hieno muori!

"Bra storlek och proportioner. Välformat huvud med flat skalle och bra nospart. Välformade ögon. Kunde önske aning löngre hals. Mycket bra rörelser runtom. Utmärkt päls."

ERI SA VEK3

Veteraaniluokan voittaja oli molempina päivinä BIS-VET, joten huonolle ei Metka todellakaan hävinnyt! Esitimme jälleen kasvattajaluokan ja tällä kertaa vein kehään Lennun. Koiruudet edustivat jälleen kivasti, ollen toinen KP:llä.

Kun nahkat olivat viimein ohi, oli aika laittaa koirat lepäämään häkkeihinsä ja täyttää itsensä hyvällä grillilohella. Sanni lähti vielä tekemään ostoksiakin, mutta itse olin ostanut kaiken tarvittavan (pelastusliivit ja tokomerkin) jo edellisenä päivänä. Lopuksi oli tietenkin otettava muutamat yhteiskuvat kuten asiaan kuuluu! Harmillisesti Konsta kerkesi lähteä ennen kuin saatiin kaikista kuudesta (!) sunnuntaina paikalla olleesta Koiruudesta kuva, mutta otetiin sisaruskuva Lennun, Konstan ja Lolan kanssa, kuten perinteet vaativat. Näyttelypaikalta ajeltiinkin melkein suoraan uimaan syrjäiselle lammelle, jossa saimme pulikoida aivan rauhassa. Metkakin pääsi hyvin uiskentelemaan pelastusliiveineen, niiden kahvasta kun on hyvä antaa pientä rohkaisua muorikoiralle.

Viikonloppu oli aivan uskomattoman hieno! Oli ihanaa saada Sanni ja tytöt meille näin pitkäksi viikonlopuksi ja tuloksetkin olivat mahtavia. Varsinkin kun sunnuntai-iltana tajusin, että lauantaina CACIBin saanut uros oli jo monen maan valio ja sain selville, että sillä on jo inttivaliohakemus vetämässä. Toisin sanoen voin anoa Lennun saaman vara-CACIBin CACIBiksi! Se olisikin sitten kolmas puolen vuoden sisällä!!

Olin myös todella iloinen siitä, että ensimmäistä kertaa saimme Joensuuhun kasvattajaryhmän (vieläpä molemmille päiville) ja Koiruuksia oli paikalla niinkin paljon, että saimme molempina päivinä valita, mitkä koirat ottaa ryhmään mukaan. On se vain niin parasta kun ympärillä on mahtavia koiria ja heidän mahtavat omistajansa. Eipä tätä muuten tekisikään.