lauantai 13. syyskuuta 2014

Monitoimilassie

Siskoni jalkapallopeliä katsomassa

Olemme Lennun kanssa touhunneet tällä viikolla vaikka mitä! Keskiviikkona tehtiin melko kevyt tokotreeni collieporukassa, harjoittelimme leikkimistä sekä paikkamakuuta. Torstaina taas treenattiin jälleen paikkamakuuta sekä liikeestä istumista. Paikkamakuun treenaamisessa tuli huomiota siitä, että minun pitää vaihtaa Lennulle vapautuskäsky (koska nykyinen ei ilmeisesti merkkaa sille oikein mitään) ja pitää kiinni siitä, että Lennu ei todellakaan saa itseään vapautella milloin haluaa. Nyt se nimittäin vähät välitti mistään tottelemisesta vaan päätti ihan itse mitä teki milloinkin... Tai ainakin luuli päättävänsä.

Rauhallinen fani!

Perjantaina pääsimme ensimmäistä kertaa kokeilemaan agilityä! Tehtiin ensiksi pari kertaa ihan vain suoraa putkea niin, että itse olin putken toisessa päässä Lennua kutsumassa ja palkkaamassa. Tämähän oli aivan piece of cake Lennun mielestä! Siirryimmekin seuraavaksi jo mutkalla olevalle putkelle. Se olikin ensiksi vähän jännittävä, mutta nopeasti sekin oli kiva juttu.

Seuraavaksi edettiinkin jo siihen pisteeseen, että istutin Lennun vähän matkan päähän hypystä (rimakorkeus ehkä 10cm), jonka jälkeen tulikin se mutkaputki parin metrin päässä. Lennu istua napotti hienosti paikallaan ja kun kutsuin, se hyppäsi ja sain ohjattua sen onnistuneesti putkeen. Ekalla kerralla tässä tosin taisi käydä niin, että itse pysähdyin Lennun painuttua putkeen ja sehän tuli sitten samaa tietä uloskin! Seuraavilla kerroilla pidin itse liikettä yllä ja Lennukin liikkui sitten hyvin!

Loppujen lopuksi tehtiin jo pientä "rataakin", jossa oli suora putki, hyppy ja mutkaputki. Pienten törmäilyjen kautta saatiin kuin saatiinkin suoritettua tämä pikkurata. Mutta Lennu oli kyllä tosi kiva! Se ei kyllä yllätä, että Lölliäinen tekee mitä vaan saadakseen palkkaa. Se muun muassa hyppäsi putken yli yhdessä kohtaa, koska se nyt sattui olemaan lyhin tie minun (=palkan) luokse.

Agilityä olisi kiva päästä kokeilemaan vähän enemmänkin! Olenkin ilmoittautunut alkeiskurssille, saa nyt nähdä pääsemmekö sinne! Ensi viikolla on hallittavuustesti ja vähän jännittää, mitä tuo koira siellä oikein keksii.


Hakutreenit maalimiehen näkökulmasta

Lauantaina oli vuorossa hakutreenit. Tänään seuramme järjesti jälki- ja hakukokeet ja saimme kokeen päätyttyä mennä treenaamaan tuolle koeradalle! Lennu oli tänään todella kiva. Siitä huomasi todella selvästi, että sen itsehillintä on treeneissä kasvanut aivan huimasti. Yleensä se on autolla jo ollut haukkuva intoa täynnä oleva collie, joka on vetänyt minut (haukkuen) radalle ja pistänyt haukulle myös lähetyksessä ja melkein kaikessa muussakin. Ymmärtäähän sen, kun intoa on niin paljon. Tänään se into kuitenkin näkyi eri tavalla kuin ennen! Lennu ei yllättäen haukkunut juurikaan (paitsi maalimiehillä toki), mutta sen sama into huokui siitä yhtä lailla, nyt vain siinä määrätietoisessa askelluksessa kohti rataa ja hihnassa tuntuvassa paineessa kun se tasaisen varmasti veti minua kohti radan alkua. Pientä vinkumista se välillä päästeli, mutta esimerkiksi lähetyksessä se oli hiiren hiljaa!

Lennu näki jälleen kerran kahden ensimmäisen maalimiehen lähtevän metsään piiloihinsa. Vein sen pois ja palasimme, kun maalimiehet olivat pääseet asemiinsa. Molemmat maalimiehet löytyivät nopeasti ja ilmaisut olivat melko varmat. Viime treenistä innostuneena näytimme Lennulle kuinka nämä molemmat maalimiehet lähtivät etenemään sivulinjaa pitkin eteenpäin samalla kun me lähdimme kävelemään kohti keskilinjaa.

Kolmannella pistolla Lennu ajautui todella paljon taaksepäin, mutta löysi kuitenkin maalimiehen. Ilmaisussa otti häiriötä radiopuhelimista, joista kuului keskilinjalla olevan henkilön ja toisen maalimiehen käymä keskustelu. Haukkui kuitenkin ihan ok ja sai palkkansa.

Neljännellä pistolla muutimme vähän suunnitelmaa ja teimme niin, että lähetin Lennun ja vähän sen edettyä keskilinjalta annettiin maalimiehelle käsky tehdä ääni ja näin hän tekikin. Maalimies löytyi todella nopeasti ja ilmaisi hyvin.

Viides meinattiin tehdä niin, että meidän ollessa matkalla neljänneltä maalimieheltä viides alkaisi hillumaan toisella puolella rataa Lennua rallatellen. Minun piti viedä Lennu keskilinjalle ja lähettää se sieltä kun maalimies oli päässyt piiloon. Tässä kävi kuitenkin niin, että Lennu riemastuikin niin, että liina poltti minun käteni ja koira riuhtaisi itsensä irti ja lähti salamana maalimiehen perään. Että semmoinen vähän erilainen hipatus tällä kertaa. Todettiin vain, että ainakin koiralla oli kivaa!

Huomenna vietämme ansaittua lepopäivää metsälenkillä ja nuotiolla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)