maanantai 8. elokuuta 2016

Suomen Collieyhdistyksen 70-vuotisjuhlat

Kuva: Annina Eskola

Huh hei, miten voi ihminen olla jäljessä bloginsa päivittämisen kanssa! Heinäkuu tuntui vilahtavan ohitse pikavauhtia ja elokuukin on alkanut ryminällä loman merkeissä. Jotenkin vain ei ole tuntunut löytyvän aikaa juttujen kirjoittamiseen, mutta nyt yritän saada päivitettyä blogin ajantasalle mahdollisimman ripeään tahtiin.

Heinäkuun alussa koitti vihdoin ja viimein kauan odotettu viikonloppu. Nimittäin Collieyhdistyksen 70-vuotisjuhlaviikonloppu! Yhteen viikonloppuun mahtui luonnetesti, mestaruudet tokossa, rally-tokossa ja pk-lajeissa sekä pääerikoisnäyttely ja juhlaillallinen. Alunperin olin tietenkin ajatellut osallistuvani tapahtumiin kaikkina kolmena päivänä, mutta loppujen lopuksi minun täytyi jättää sunnuntain juhlallisuudet väliin sukulointivelvotteiden vuoksi. Onneksi perjantain tokomestiksissä ja lauantain erikoisnäyttelyssä oli jo ihan kiitettävän paljon juhlittavaa, joten rallitokonkaan missaaminen ei kirpaissut enää ihan niin pahasti.

Onnekseni pääsin tuona heinäkuun ensimmäisenä päivänä töistä jo todella hyvissä ajoin, sillä osa tavaroista oli vielä pakkaamatta ja hinku keretä Laukaaseen ennen tokomestiksien alkua oli kova! Pian laukut olikin jo pakattu, koirat kontissa ja auton nokka kääntynyt kohti moottoritietä. Ajoissa töistä pääseminen tosin tarkoitti tietenkin sitä, että hyvin ajoissa sinne olin mennytkin eli takana oli hyvin aikainen aamu, mikä yhdistettynä suhteellisen pitkään ajomatkaan ei ollut mikään paras juttu. Parilla pikaisella pysähdyksellä väsymyksestä kuitenkin selvittiin ja päämääräkin saavutettiin melkein ajoissa.

Tokomestaruuskokeeseen oli ilmoitettu liki 40 collieta. Niin monta, aivan mahtavaa! Collieita nähtiin jokaisessa luokassa ja mm. avoimessa nähtiin pelkistä nahkoista koostunut paikkaistuminen. Se oli varsin mahtava näky! Näistä miltei 40 colliesta moni oli tietenkin tuttuja. Oli joensuulaisia, Koiruuslaisia ja nettituttavuuksia. Isolla nurmikentällä oli yhtä aikaa kaksi kehää, joista toisessa kilpailtiin alokas- ja erikoisvoittajaluokissa, toisessa avoimessa ja voittajaluokassa. Tuttujen suoritusten seuraaminen osoittautuikin varsin haastavaksi, sillä heitä löytyi erityisesti alokas- ja avoimesta luokasta eli päällekkäisyyksiä oli paljon. Tuttujen koirien tuloksetkin olivat pitkälti huippuhyviä, ihana Benjamin Peikkolapsonen sai viimeisen 1-tuloksensa alokasluokasta ja näin ollen koulutustunnuksen, Lennun sisko Meeri sai hienon 2-tuloksen ensimmäisestä avoimen luokan kokeestaan (1-tulos jäi yhden kapulalle karkaamisen päähän), sukulaiskoira-Leo sai toisen 1-tuloksensa avoimesta luokasta ja äidistään Sintistä tuli EVL:n 1-tuloksella rotumestari!



Minulta kysyttiin eikö toisten suoritusten katseleminen nosta itsessä hinkua päästä itse kehään kisaamaan ja totuuden nimissä oli vastattava, että ei. Korkeintaan nousi pienimuotoinen haave siitä, että ehkä ensi vuonna voitaisiin olla kisaamassa tokomestaruuskokeessa. Tällä hetkellä minulla ei ole koevalmista koiraa, etenkään sellaista joka kestäisi noin kovan häiriön, joten turha sitä olisi hinkua yhtään mitään. Oli oikeastaan todella mukavaa ja rentoa olla mukana vain kuvaamassa koiria ja kannustamassa kavereita.

Tokomestaruuskoe päättyi varsin myöhään perjantai-iltana, joten oli äärimmäisen hieno juttu, että majapaikkani sijaitsi vain 25 minuutin ajomatkan päässä. Seuraavana yönä unet jäivät kuitenkin vähäisiksi, mm. siitä syystä, että Lennu päätti ryhtyä vahtikoiraksi keskellä yötä... Lauantaiaamuna vuorossa oli näyttely, jossa kehät alkoivat vasta kymmenen maissa. Näin ollen aamulla ei tarvinnut herätä mitenkään mahdottoman aikaisin vaan aamutoimet sai suorittaa melko rauhassa. Olimme pystyttäneet Teija-kasviksen kanssa teltat jo edellisenä iltana näyttelykehien laidalle, joten saapuessani näyttelypaikalle sain viedä tavarani suoraan teltassa odottavan häkin luo. Paikalla olikin jo mukavasti Koiruus-porukkaa. Yhteensä koko viikonloppuun osallistui 14 Koiruuksien-kasvattia eli varsin hienosti! Lennun sisaruksista paikalla olivat Meeri, Lola ja Mette, jotka kaikki osallistuivat erikoisnäyttelyyn.

Nahkat (joita oli ilmoitettu yli 100!) arvosteltiin kahdessa eri kehässä, urokset arvosteli brittiläinen Bev White ja nartut italialainen Alan Jones. Heti alkuun tuli selväksi, että nartuissa Erinomainen arvio irtosi huomattavasti uroksia helpommin. EH:ta jaettiin paljon erityisesti junioreille ja nuorille, mutta myös avoimen ja valioluokan koirille. Tässä vaiheessa totesin, että jos Lennu saa Erinomaisen tältä tuomarilta niin meidän tavoitteet ovat enemmän kuin täyttyneet. Molemmat koirat olivat isoissa, hienoja koiria täynnä olevissa luokissa, valiouroksia oli 11 ja veteraaninarttuja 12.






Lennun kuvat otti vesileimasta huolimatta Sami Raanti

Ensimmäisenä omista koiristani olikin vuorossa Lennu ja tuntui kuin olisin saanut esittää sen ensimmäistä isossa luokassa kaikkien hienojen multichampioonien kanssa! Aiemmilla kerroilla valioluokassa on ollut korkeintaan yksi kilpakumppani per näyttely, joten meno oli varsin erilaista siihen verrattuna. Lennu ravasi mielestäni todella hienosti (varsinkin ottaen huomioon varsin lämpimän sään), mutta minusta tuntui etten oikein saanut seisotettua sitä edukseen. Lennu kuitenkin esiintyi tyypilliseen tapaansa maltillisesti, on se vaan semmonen luottopönöttäjä. Tuomari arvosteli koiraa yksilöarvostelussa pitkän aikaan, mutta lopulta kuulin Lennun olevan Erinomainen. Kilpailuluokkaan mennessä porukasta oli karsiutunut jokunen EH:n saanut, mutta en odottanut mitään sen kummempaa menestystä kovassa seurassa. Ja lopulta meidät käteltiinkin kehästä, mutta olin äärimmäisen tyytyväinen erityisesti Lennun esiintymiseen.

"Very nice dog. Needs time to still develop but all essentials are there. Needs to drop little more in chest and bend of stifle could be better. Lovely reach of neck. Lovely head, type and expression. Movement very sound."

Kuva: Sanni Sakki








Metkan kanssa kehään meneminen on aina yhtä jännittävää. Se voi joko esiintyä varsin nätisti tai pistää aivan ranttaliksi. Niinpä tälläkin kertaa piti tietenkin hieman jännittää ennen kehää, mutta oli varsin hauskaa olla samassa kehässä Teija-kasviksen kanssa. Hänellä tietenkin mukana Metkan sisko (ja Lennun äiti) Jaana. Siskoksista ensimmäisenä esiintyi Metka-muori. Sain sen seisomaan ihan kohtuullisen hyvin ja ravaaminenkin sujui mukavasti, siispä meidän tavoitteemme täyttyivät jo siinä. Lisäksi Metka sai arvosanaksi Erinomaisen, mikä oli mahtavaa.

"8,5 years. Teeth correct. Very feminine type shown in excellent order and condition. Nice outline standing. Good proportions. Very feminine head. Lovely eye and expression. Good ears. Good neck. Good coat texture and colour. Moved soundly, covered the ground well."

Myös Jaana-sisko sai Erinomaisen ja näin ollen molemmat nähtiin kilpailuluokassa monen muun kauniin veteraanin kanssa. Metkaa tuomari ei edes kunnolla kilpailuluokassa katsonut, joten me saimme lähtöpassit varsin nopeasti, mutta Jaana otti ja voitti luokkansa! Myöhemmin ihana Nana valittiin vieläpä ROP- ja BIS-veteraaniksi, hienoutta!

Esitimme erkkarissa myös Jaanan jälkeläisryhmän sekä tietenkin kasvattajaryhmän. Jaanan jälkeläisryhmään osallistuivat sisaruskatras Lennu, Mette, Meeri ja Lola. Olimme saaneet koordinoitua handlereiden asut jokseenkin samankaltaisiksi ja koirat esiintyivät varsin mallikkaasti edukseen. Jälkeläisryhmämme sijoittuikin hienosti toiseksi ja sai KP:n! Tämän jälkeen esitimme vielä kasvattajaryhmän, joka koostui soopelisisaruksista: Jaana ja Metka, Meeri ja Lennu. Kasvattajaryhmiä oli monta ja taso oli kyllä kova. Koiruudet pärjäsivät kuitenkin hienosti ja sijoitus oli lopulta kolmas, jälleen kera KP:n.



Päivä venähti tietenkin pitkäksi, sillä ennen loppukilpailuja ei tietenkään voinut lähteä minnekään. Valioparaatikin oli mukava päästä näkemään ensimmäistä kertaa, varsinkin kun siihen osallistui kolme Koiruutta. Tällä kertaa nahkat veivät melkeinpä kaikki BIS-tittelit itselleen! Lopulta autoin vielä Teija-kasvista tavaroiden roudaamisessa ja pakkasin omat kamani autoon. Koiria en vaan saanut yhtään kyytiin, sillä Lennu jäi Teijan hoiviin tulevaa matkaansa varten ja Metka lähti Sannin ja Riitan matkassa Kotkaan päivähoitoon. Niinpä loppuilta vierähti ilman koiria ja sunnuntaiaamuna matka jatkui kohti Helsinkiä.

Viikonloppu oli kaiken kaikkiaan mahtava, oli huippua nähdä jälleen iso joukko mahtavia collieihmisiä sekä tietenkin huippuja koiria! Sukulaiskoirien näkeminen on tietenkin aina erityisen mahtavaa ja olen todella iloinen, että pääsin näkemään Koiruuksia etenkin tokokokeessa, se on kuitenkin melko harvinaista herkkua kun susirajalla asuu! Toivottavasti ensi vuonna pääsemme taas itsekin osallistumaan mestiksiin, lajilla ei oikeastaan ole edes väliä!