Anni



Rotu - Suomalainen hippiäinen
Sukupuoli - Narttu
Väri - Kalkkilaivan kapteeni

Hihnan toisessa päässä keikkuu pohjois-karjalainen sosionomi Anni. Koiraharrastuksen ohella mie myös valokuvaan (valokuvausblogini löytyy täältä), kuuntelen jos jonkinmoista musiikkia, hengailen, juoksen, nörtteilen, katson leffoja ja teen kaikkea muutakin mukavaa. 

Omasta koirasta olen haaveillut niin kauan kuin muistan. Alle kouluikäisestä asti siis olen sellaista vanhemmiltani ruikuttanut, mutta he eivät minun ulinoilleni koskaan periksi antaneet. Näin jälkikäteen ajateltuna olen melkeinpä kiitollinen siitä, ettei minulle koiraa nuorempana tullut. Luulisin, että siinä olisi voinut käydä hyvin kliseisesti. Monen vuoden haaveilun aikana unelmarotuni vaihtui saksanpaimenkoirasta stabyhounin, basenjin, irlanninsetterin, bokserin, belgianpaimenkoiran, novascotiannoutajan, karkeakarvaisen kettuterrierin ja monen, monen muun rodun kautta vihdoin nahkaan. Haaveilen edelleen muunkin rotuisista koirista, mutta tällä hetkellä nahka tuntuu siltä omalta. Toisaalta voi myös olla, että Lennulle tuleekin kaveriksi cockerspanieli tai stabyhoun tai joku ihan muu. Time will tell!

Kuulun Suomen Collieyhdistykseen, Joensuun Seudun Palveluskoirayhdistykseen sekä Pohjois-Karjalan Seurakoiriin (hallituksen jäsenenä). Olen Suomen Collieyhdistyksessä pk-toimikunnan jäsenenä sekä Savo-Karjalan alaosaston hallituksen jäsenenä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)