Lumipallona luokses pompin...

Tällaisissa tunnelmissa vietettiin tiistaita!

Mätsäröintiä ja hallittavuuden testausta

Kuvat: Ilona K.

Kävimme tiistaina pitkästä aikaa mätsäreissä! Lennu oli nyt ensimmäistä kertaa junnuluokassa, jonka ikähaitari oli mielestäni aika suuri, yhdeksästä kuukaudesta kahteen vuoteen. Lennu oli kaikin puolin aika samanlainen mätsäröijä kuin aina ennenkin, tosin ehkä kehän laidalla hengailussa on jopa tapahatunut jonkunlaista kehitystä. Lennu ei ole enää aivan koko ajan äänessä, vaikka toki välillä pitää jotain ohjelmaa keksiä tylsän odottelun ajaksi. Tuomarina toimi Laura, mikä oli ihan jännää vaihtelua! Lennu ei kuitenkaan millään tavalla reagoinut tuttuun tuomariin. Lennu sai kauniista käytöksestään palkinnoksi punaisen nauhan.

Junnuja oli mätsärissä todella paljon ja niiden arvostelu venähtikin paljon muita luokkia pidemmäksi. Nauhakehien aikana alkoi olla jo melkoisen hämärää. Punaisten kehässä Lennu pääsi muistaakseni kahdeksan parhaan joukkoon, mutta ei sijoittunut.

Tänään kävimme agilityn alkeiskurssin hallittavuustestissä. Testi meni kaikilta osin tosi hyvin, Lennu keskittyi hyvin ja teki kaikki vaadittavat asiat mukavasti. Koska kyseessä olemme me, piti kuitenkin keksiä jotain jännää ylimääräistä... Lennu lähti leikkiosuuden lopussa, ennen kuin olin kytkenyt sen takaisin kiinni, tyypillisellä tasajalkapeurapompullaan rallattelemaan kohti viereistä kenttää, jossa treenattiin agilitya. Hienosti kuitenkin tuli samantien kutsusta takaisin, hypäten paluumatkalla putken yli. No, ei tuo kai niin vaarallista ole, mutta itse olisi pitänyt olla vähän paremmin hereillä ja ottaa Lennu kiinni ennen kuin alkaa keskustelemaan testaajien kanssa.

Nyt vain jännätään, miten meille käy!

// Ja hyvin kävi, päästään agiliitämään!

Esineruututreeni

Olemme viettäneet pienimuotoista treenitaukoa tällä viikolla, maanantain hakutreenien jälkeen. Tauko on tehnyt ainakin itselleni varsin hyvää, sillä välillä tuntuu, että helposti melkein koko illan vievät treenit syövät jonkun verran aikaa peruslenkkeilyltä. Parina viime päivänä olemmekin nautiskelleet pitkistä metsälenkeistä hyvässä syyssäässä. Tänään päätin sitten tehdä vähän esineruutua, jonka treenamista olen kyllä laiminlyönyt aika lailla! Ihan muutaman kerran olemme siis esineen etsimistä metsässä tehneet ja nekin aina jonkun kokeneemman valvovan silmän alla. Kotona olen nyt muutaman kerran tehnyt niin, että olen levitellyt esineitä olohuoneen lattialle ja Lennun on pitänyt tuoda ne minulle.

Metsässä tein niin, että laitoin Lennun puuhun kiinni ja lähdin itse viemään esinettä jonkun matkan päähän. Matka oli ehkä puolet siitä 50 metristä, mutta en halunnut haukata liian isoa palaa kerrallaan, koska olemme niin alussa tässä touhussa. Näytin Lennulle, että esine jäi metsään ja tulin samaa reittiä takaisin. Siitä lähetin sitten Lennun esineelle ja loput näettekin videosta. Mielestäni todella hyvin siihen nähden, että tosiaan treeniä ei ole alla oikeastaan lainkaan. Nyt vaan pitäisi tehotreenata tätä niin kauan kuin vielä voi ennen lumien tuloa.

Koska aina ei voi mennä putkeen... Eikä edes melkein.

Älkää antako söpön ulkokuoren hämätä...

Kotona odotti tänään tällainen näkymä...

Lisäksi hakutreenit tänään... Todella pitkään hakuilu menikin todella hyvin, kuin ihmeellisessä flow-tilassa. Joten tiesin kyllä, että ennen pitkään on pakko tapahtua takapakkia. Tarkoituksena oli siis tämän illan treeneissä harjoitella suoraa pistoa. Ensimmäinen maalimies näytti haamun, käänsin Lennun toiselle puolelle ja toinen maalimies antoi ääniavun. Lähetin Lennun ääniavun antaneen maalimiehen puolelle ensin ja Lennu lähtikin todella hyvin. Mutta sitten alkoi rallattelu. Se oli jossain vaiheessa menossa ensimmäiselle maalimiehelle ja sitten se vain alkoi juoksemaan metsässä aivan päättömästi tullen aina välillä minun lähelleni, mutta lähtien taas uudelle kierrokselle. Vasta karjaistuani voimasanoja ihan kunnolla se vihdoin tuli luokse. Tämän episodin jälkeen maalimiehet löytyivät hyvin.

Kolmas maalimies otettiin pimeänä ja Lennu työskenteli ihan hyvin, tosin työskenteli taaksepäin eli kävi ensin tsekkaamassa ensimmäisenä maalimiehen piilon... Neljäs otettiin kunnon hipatteluna (edellisen kerran uusintana) ja hyvin Lennu lähtikin, mutta Lennu ei jostain syystä meinannut löytää maalimiestä. Lisäksi itse sössin tässä lopussa asioita myös.

Olipahan treeni. No, ainakin Lennulta löytyy maalimiesmotivaatiota, sehän on tärkeintä! Todettiin treenikaverin kanssa, että taidetaan loppusyksy ottaa Lennulle ihan vain näitä suorien pistojen treenejä ja tyhjien treenaukset sekä laatikko voivat hyvin odottaa ensi kesään. 

Treenien jälkeen kävimme treenikavereiden sekä koiriensa kanssa lenkillä ja Lennu alkoi egoilemaan yhdeksänkuiselle bordercollie-pojalle oikein kunnolla. Herra luulee olevansa kovinkin iso ja hurja collie. Onneksi pörhistelyt jäivät nopeasti pois ja pojat leikkivät oikein nätisti keskenään... Sieltä se teini-ikäinen hormonipöllöily vaan nostaa uhkaavasti päätään. Saa nähdä mihin minä tuon kanssa vielä joudun.

Juuri pääsin kertomasta kaverille, kuinka meillä on ollut niin ihanan tasaista tässä jo monta viikkoa. Ei sitä näköjään vaan opi olemaan sanomatta tällaisia asioita ääneen!

Monitoimilassie

Siskoni jalkapallopeliä katsomassa

Olemme Lennun kanssa touhunneet tällä viikolla vaikka mitä! Keskiviikkona tehtiin melko kevyt tokotreeni collieporukassa, harjoittelimme leikkimistä sekä paikkamakuuta. Torstaina taas treenattiin jälleen paikkamakuuta sekä liikeestä istumista. Paikkamakuun treenaamisessa tuli huomiota siitä, että minun pitää vaihtaa Lennulle vapautuskäsky (koska nykyinen ei ilmeisesti merkkaa sille oikein mitään) ja pitää kiinni siitä, että Lennu ei todellakaan saa itseään vapautella milloin haluaa. Nyt se nimittäin vähät välitti mistään tottelemisesta vaan päätti ihan itse mitä teki milloinkin... Tai ainakin luuli päättävänsä.

Rauhallinen fani!

Perjantaina pääsimme ensimmäistä kertaa kokeilemaan agilityä! Tehtiin ensiksi pari kertaa ihan vain suoraa putkea niin, että itse olin putken toisessa päässä Lennua kutsumassa ja palkkaamassa. Tämähän oli aivan piece of cake Lennun mielestä! Siirryimmekin seuraavaksi jo mutkalla olevalle putkelle. Se olikin ensiksi vähän jännittävä, mutta nopeasti sekin oli kiva juttu.

Seuraavaksi edettiinkin jo siihen pisteeseen, että istutin Lennun vähän matkan päähän hypystä (rimakorkeus ehkä 10cm), jonka jälkeen tulikin se mutkaputki parin metrin päässä. Lennu istua napotti hienosti paikallaan ja kun kutsuin, se hyppäsi ja sain ohjattua sen onnistuneesti putkeen. Ekalla kerralla tässä tosin taisi käydä niin, että itse pysähdyin Lennun painuttua putkeen ja sehän tuli sitten samaa tietä uloskin! Seuraavilla kerroilla pidin itse liikettä yllä ja Lennukin liikkui sitten hyvin!

Loppujen lopuksi tehtiin jo pientä "rataakin", jossa oli suora putki, hyppy ja mutkaputki. Pienten törmäilyjen kautta saatiin kuin saatiinkin suoritettua tämä pikkurata. Mutta Lennu oli kyllä tosi kiva! Se ei kyllä yllätä, että Lölliäinen tekee mitä vaan saadakseen palkkaa. Se muun muassa hyppäsi putken yli yhdessä kohtaa, koska se nyt sattui olemaan lyhin tie minun (=palkan) luokse.

Agilityä olisi kiva päästä kokeilemaan vähän enemmänkin! Olenkin ilmoittautunut alkeiskurssille, saa nyt nähdä pääsemmekö sinne! Ensi viikolla on hallittavuustesti ja vähän jännittää, mitä tuo koira siellä oikein keksii.

Hakutreenit maalimiehen näkökulmasta

Lauantaina oli vuorossa hakutreenit. Tänään seuramme järjesti jälki- ja hakukokeet ja saimme kokeen päätyttyä mennä treenaamaan tuolle koeradalle! Lennu oli tänään todella kiva. Siitä huomasi todella selvästi, että sen itsehillintä on treeneissä kasvanut aivan huimasti. Yleensä se on autolla jo ollut haukkuva intoa täynnä oleva collie, joka on vetänyt minut (haukkuen) radalle ja pistänyt haukulle myös lähetyksessä ja melkein kaikessa muussakin. Ymmärtäähän sen, kun intoa on niin paljon. Tänään se into kuitenkin näkyi eri tavalla kuin ennen! Lennu ei yllättäen haukkunut juurikaan (paitsi maalimiehillä toki), mutta sen sama into huokui siitä yhtä lailla, nyt vain siinä määrätietoisessa askelluksessa kohti rataa ja hihnassa tuntuvassa paineessa kun se tasaisen varmasti veti minua kohti radan alkua. Pientä vinkumista se välillä päästeli, mutta esimerkiksi lähetyksessä se oli hiiren hiljaa!

Lennu näki jälleen kerran kahden ensimmäisen maalimiehen lähtevän metsään piiloihinsa. Vein sen pois ja palasimme, kun maalimiehet olivat pääseet asemiinsa. Molemmat maalimiehet löytyivät nopeasti ja ilmaisut olivat melko varmat. Viime treenistä innostuneena näytimme Lennulle kuinka nämä molemmat maalimiehet lähtivät etenemään sivulinjaa pitkin eteenpäin samalla kun me lähdimme kävelemään kohti keskilinjaa.

Kolmannella pistolla Lennu ajautui todella paljon taaksepäin, mutta löysi kuitenkin maalimiehen. Ilmaisussa otti häiriötä radiopuhelimista, joista kuului keskilinjalla olevan henkilön ja toisen maalimiehen käymä keskustelu. Haukkui kuitenkin ihan ok ja sai palkkansa.

Neljännellä pistolla muutimme vähän suunnitelmaa ja teimme niin, että lähetin Lennun ja vähän sen edettyä keskilinjalta annettiin maalimiehelle käsky tehdä ääni ja näin hän tekikin. Maalimies löytyi todella nopeasti ja ilmaisi hyvin.

Viides meinattiin tehdä niin, että meidän ollessa matkalla neljänneltä maalimieheltä viides alkaisi hillumaan toisella puolella rataa Lennua rallatellen. Minun piti viedä Lennu keskilinjalle ja lähettää se sieltä kun maalimies oli päässyt piiloon. Tässä kävi kuitenkin niin, että Lennu riemastuikin niin, että liina poltti minun käteni ja koira riuhtaisi itsensä irti ja lähti salamana maalimiehen perään. Että semmoinen vähän erilainen hipatus tällä kertaa. Todettiin vain, että ainakin koiralla oli kivaa!

Huomenna vietämme ansaittua lepopäivää metsälenkillä ja nuotiolla!

Kevyet hakutreenit

Kuva: Ilona K.

Tänään päästiin yli viikon tauon jälkeen hakumetsään normaalin treeniporukkamme kanssa. Lennun ja minun viikonloppu kului collieiden koulutusviikonlopussa, joten päätin tehdä teinille kevyemmän treenin. Lennulle otettiin neljä löytöä.

Näytin Lennulle ensimmäisen ja toisen maalimiehen lähtevän kohti etukulmia. Tämän jälkeen siirryimme Lennun kanssa kauemmaksi maalimiesten painuessa piiloihinsa. Tästä lähetys ensin vasemmalle puolelle. Vaikka luulin Lennun olevan kovinkin väsynyt koulutusputkesta, se lähti pistolle kuin tykin suusta ja maalimies löytyikin hienosti. Ilmaisu toimi myös hyvin. Seuraavaksi tehtiinkin niin, että Lennu sai nähdä maalimiehen lähtevän etenemään sivulinjaa eteenpäin kun me taas lähdimme keskilinjalle. 

Lähetin Lennun toiselle puolelle, jossa maasto poikkesi tavanomaisesta kangasmetsästä melko paljon. Maasto oli pusikkoista ja melko täynnä pieniä kuusia. Lennu taisi hetkeksi hämääntyä oudosta maastosta ja kääntyi, noin viisi metriä edettyään se kääntyi jyrkästi oikealle ja juoksi noin viisi metriä siihen suuntaan. Korjasi kuitenkin hienosti ja palasi takaisin omia jälkiään ja lähti pistolle. Eteni tämän jälkeen virtaviivaisesti maalimiehelle, jonka luona oli päästänyt jotain epämääräistä ääntä ennen haukkumista.

Kolmas maalimies oli siis ensimmäiseltä löydöltä siirtynyt eteenpäin ja lähetin Lennun tälle pistolle ilman apuja. Keskilinjalta maasto kohosi tässä kohtaa melko jyrkästi ylöspäin, joten en nähnyt Lennun työskentelyä kunnolla. Maalimies kuitenkin löytyi sekä ilmaistiin ja hän osasi kertoa, että Lennu oli tehnyt todella hienon laatikon! Jee, tästä se meidän laatikkotyöskentelykin taitaa pikkuhiljaa lähteä!

Neljäs maalimies olikin sitten puolipakeneva loppuhipatus, eli hän oli piilossa noin parissa kymmenessä metrissä ja lähti Lennun lähdettyä rallattelemaan syvemmälle. Siellä sitten iltaruoka palkaksi hienosti hoidetusta työstä Lennulle. Loistavasti se klaarasi treenit jälleen kerran. Väsymys näkyi ainoastaan siinä, että se oli epätyypillisen hiljainen odottaessaan omaa vuoroaan autossa. Harjoiteltavia asioita olisi nyt ehkä kontrollin harjoittelu, jotta jossain vaiheessa voidaan luopua liinasta maalimieheltä keskilinjalle palattaessa (tällä hetkellä Lennu on kolmen metrin liinassa, koska se on niin täpinöissään, ettei sitä näkyisi kovin usein jos se vapaana saisi liihottaa) sekä tyhjien pistojen lisääminen pikkuhiljaa treeneihin.

#kutsumua

Lennu tuumaa, että elkää kiusatko kettään! Ja jos työ näätte jonkun joutuvan kiusatuksi tai syrjityksi porukan ulkopuolelle, tehkää jottain! Itehän haukun kiusaajia päin naamaa niin että koko kylä raikaa! Tosin joskus haukun kavereitakin... Mutta onneks ne ymmärtää! Mie ilosta haukun ja surusta haukun ja joskus muuten vaan...

Hyvvää viikonloppua!

Leonardo & Benjamin

Viikonloppu olikin meille vähän erilainen, meillä oli nimittäin hoidossa Lennun bff Benny. Benjamin Peikonpoika olikin aivan ihana vierailija, voisin adoptoida sen itselleni vaikka saman tien. Se on semmoinen aivan ihana halinalle! Järjen juoksukin on 1,5 vuoden kunnioittavassa iässä valovuosia Lennua edellä. Hirmuisen kivasti meillä menikin, sekä metsä- että hihnalenkeillä pojat käyttäytyivät todella hyvin. Tämä on pitkälti Bennyn ansiota, se kun ei esimerkiksi hihnassa lenkkeilessämme lähtenyt lainkaan mukaan Lennun leikkimisyrityksiin. Eilen kävimme oikein pitkällä metsäreissulla ja laavulla grillailun aikana koirat riehuivat oikein kunnolla keppiensä kanssa.

Vaan kyllä vahvistui tunne siitä, että haluan toisen koiran Lennun kaveriksi. Harmi vain, että sitä pitää hetki jos toinenkin vielä odottaa. Tuommoinen valmiiksi hirmuisen hyvin koulutettu ois kyllä aika jees! Onneksi Benny on kuulemma lainattavaksi vastaisuudessakin, joten päästään toivottavasti Lennun kanssa nauttimaan tällaisista päivistä myöhemminkin!

Koiruuksien vaellusviikonloppu

Vasemmalta: Siskot Mette ja Juju, Lennu, Meeri-sisko, Jaana-äiti, Leena-mummo ja Lola-sisko

Perjantaina pakkasin Lennun ja hirmuisen määrän tavaraa autoon ja lähdin kymmenen aikaan ajamaan kohti Hämeenlinnan lähellä sijaitsevaa Taruksen retkeilyaluetta. Pitkä ajomatka sujui varsin mutkattomasti ja hieman heikoista koordinaateista huolimatta mökkikin löytyi helposti. Teija-kasvattaja oli siis varannut meille mökin ja perjantaina paikalle saapui Teijan lisäksi viisi kasvatinomistajaa. Lauantaina paikalle saapui vielä lisää Koiruuksia omistajineen ja vaelluksella olikin yhteensä 13 koiraa ja 10 ihmistä. Lennun sisaruksista paikalla oli kaikki muut paitsi Konsta-veli. 

Viikonloppuun mahtui pari patikointireissua, saunomista (ja uimista!), grillausta ja juttelua. Lisäksi koirat olivat melko lailla päivät pitkät pihalla rallaamassa ympäriinsä. Välillä piti toki laittaa ne autoihin vähän rauhoittumaankin, Lennu ainakin olisi vain hyörinyt ja pyörinyt rauhoittumatta hetkeksikään. Sunnuntaina seikkailimme Sannin kanssa Lahteen syömään maisemareittiä pitkin ja siitä jatkui sitten pitkä kotimatka. Viikonloppu oli sen verran rankka, että Joroisen ja Juvan välillä alkoi väsymys painaa toden teolla. Juvan ABC:llä nukuinkin sitten puolen tunnin päiväunet! Loppumatka taittui onneksi hyvin ja nopeasti. Viikonloppu oli kaiken kaikkiaan aivan mahtava! Puhuimmekin jo, että tämä todella hyvin onnistunut viikonloppu pitää uusia ensi vuonna.

Maailmanvoittajat

Mummi!

Takapuolirapsutukset tuottavat mamma-koirassa varsin samanlaisen reaktion kuin pojassaan

Hieno hakuputki jatkuu

Like mother, like son.

Taotaan nyt sitten kerta rauta on kuumaa! Tänään siis hakuiltiin taas ja treeni meni kyllä niin putkeen, että huh. Takana on rankka sukulointiviikonloppu ja ajattelin ottaa Lennulle vain suhteellisen kevyen treenin. Näin tehtiinkin, Lennulle otettiin neljä löytöä ja se ylitti kaikki odotukseni. Muiden treenejä varten radalla oli umpipiiloja ja niitä hyödynnettiin myös Lennulle.

Tarkoituksena oli ottaa ensimmäinen maalimies pimeänä niin, että hän on etukulmassa umpparin vieressä pressun alla piilossa. Toinen maalimies oli tarkoitus ottaa niin, että Lennu näkee hänen etenevän 30 metristä toisessa etukulmassa olevaan umppariin. Ilmeisesti Lennu kuitenkin sai hajun tai näki toisen maalimiehen metsässä ennen radalle saapumistamme ja sen katse harhaili ensimmäisessä lähetyksessä koko ajan toiselle puolelle keskilinjaa. Vaihdoimme siis taktiikkaa niin, että otimme toisen puolen ensin. Maalimies oli umpparissa niin, että se oli kuitenkin avoinna. Lennu lähti hienosti, mutta pyöri hetken ajan piilon ympärillä. Se oli kuitenkin palannut umpparin suulle ja ilmaisi maalimiehen hienosti.

Toinen löytö oli hyvä ja Lennu ilmaisi maalimiestä niin pitkään, että kerkesin melkein heidän luokseen! Kolmas lähetys tehtiin pimeänä ja Lennun tekemä pisto oli, treenikavereita lainatakseni, kuin oppikirjasta. Ensin se eteni hyvän matkaa suoraan ja työskenteli sitten eteenpäin (eli teki "laatikon") ja löysi maalimiehen. Ainoa pieni kauneusvirhe Lennun työskentelyssä tällä kolmannella löydöllä oli se, että ennen ilmaisun aloittamista se kävi antamassa maalimiehelle pusun. Tämän jälkeen haukkui hienosti.

Neljäs maalimies seisoi noin 30 metrissä ja lähti sieltä juoksemaan syvemmälle puolipakenevana. Lähetin Lennun vasta kun maalimies oli noin 50 metrissä ja sehän lähti kuin tykin suusta. Nyt ei ilmaisussa ollut mitään ongelmia, maalimieskin selvisi pusuitta.

Lennu sai jälleen kovasti kehuja osakseen, on se vaan niin hieno! Ehkä mekin päästään joku kaunis päivä tarjoilemaan treenikavereille koularikakkua, sellaista pääsin nimittäin itse tänään syömään sillä viime viikolla treenikaveri kävi koiransa kanssa hakemassa kokeesta ykköstuloksella HK1-koularin. Hyvää kakkua olikin, toivottavasti sitä meidän vastaavaa ei tarvitse ihan hamaan tulevaisuuteen asti odottaa, on tässä sen asteinen hakukärpänen päässyt puremaan!

11 kuukautta!

Kuva: Sanni S.

Lennu ja sisarukset täyttivät tänään 11 kuukautta ja pian onkin vuorossa ihan oikeat synttärit, hui! Tämän päivän kunniaksi Lennu päätti reissusta kotiuduttuamme nostaa ensimmäistä kertaa jalkaansa. Meinasin nauraa katketakseni kun väsynyt miekkonen ei pysynytkään koko toimituksen ajan kolmella jalalla, vaan päätyi lopulta tuttuun ja turvalliseen kyykkäykseen kun tasapaino ei ollutkaan aivan kohdillaan.

Mahtavat hakutreenit!

Tänään treeneissä olikin paikalla vain kaksi meidän ryhmästämme (meidän lisäksi). Lennu pääsi treenailemaan ensimmäiseksi ja sille otettiin neljä löytöä. Kaksi ensimmäistä tehtiin mielikuvana niin, että näytimme Lennulle ensin yhden haamun ja sitten toiselta puolelta toisen. Tämän jälkeen vein Lennun vähäksi aikaa kauemmas. Lähetin Lennun ensiksi sille maalimiehelle, jonka haamun Lennu viimeksi näki. Lennu ei epäröinyt lähetyksessä lainkaan ja teki melko suoran piston. Jostain syystä (maalimiehenä treenikaveri, joka ei ole vähään aikaan ollut treeneissä) Lennun ilmaisu oli vähän epämääräinen, ulinaa ja lyhyttä sarjaa.

Toiselle maalimiehelle Lennu lähti aivan yhtä innokkaasti (tässä on selkeästi tapahtunut edistystä!), mutta pisto ei ollut aivan yhtä suora. Maasto oli tällä puolella keskilinjaa ensin todella pusikkoinen ja sitten melko avoin ja tuolla aukeammalla alueella pyöri tuuli varsin voimakkaasti, mikä olikin ilmeisesti syynä Lennun hyörimiseen. Lennu kuitenkin kuulemma sai hajun ja löysi maalimiehen nenällään, minkä jälkeen se haukkui hyvän sarjan.

Kolmas lähetys tehtiin pimeänä, eli ilman minkäänlaisia apuja maalimieheltä. Ja Lennuhan lähti! Ja teki varmaan suorimman pistonsa ikinä. Pisto oli niin suora, että se hyppäsi (ainakin osittain) maalimiehen yli, eteni ehkä pari metriä, sai ilmeisesti hajun päästä kiinni ja teki täyskäännöksen. Se ilmaisi maalimiehen heti ja paljon paremmin kuin ensimmäisellä löydöllä. Se oli aivan HUIPPU!

Neljännellä Lennulle annettiin ääniapu. Jälleen kävi samalla tavalla kuin toisella, eli tuuli pyöritti hajuja ja näin myös Lennua, mutta hienosti herra työskenteli ja löysi maalimiehen. Se teki myös todella pitkän ilmaisun hienona sarjana, joten tyytyväinen sai olla myös sillä saralla. Treenit menivät oikeastaan kaikin puolin aivan nappiin, ihan mahtavaa!

Treenikaverimme, joka ei ole hetkeen ollut kanssamme treeneissä, totesi, että meillehän pitää alkaa tekemällä tekemään ongelmia kun nyt menee niin hyvin, että Lennusta leivotaan käyttövalio ihan heittämällä. Siitä en tiedä, mutta on huippua kun koira toimii ja siitä näkee, että sillä on hauskaa!

Pohdintoja Lennusta, treenaamisesta ja kokeista

Koska Lennu saavuttaa pian jo vuoden kunnioitettavan iän ja minä itse olen viime aikoina pyöritellyt päässäni paljon ajatuksia nykytilanteestamme sekä tulevaisuudesta, ajattelin tehdä pienen katsauksen siihen mistä lähdettiin, mihin ollaan tultu ja mihin tähtäämme.

Silloin

Pidempään blogia seuranneet (tai muuten tilanteestamme tietävät) ovat varmasti hyvin tietoisia siitä, ettei Lennun ja minun yhteiselon alku ollut välttämättä se helpoin mahdollinen. Välillä käytiin aika pohjalla, pentu blues on varsin laimea kuvaus sille, minkälaista elämä noilla alkumetreillä oli. Stressasin muun muassa purevaa pentua (sehän ei muuta tehnyt kuin roikkui minussa kiinni), huonosti meneviä yksinoloja (olin varma saavani häädön) ja järjettömän kovaäänistä koiraani (enää en sitä niin stressaa, se on muuten vain rasittavaa). Noin muutaman asian luetellakseni. Lisäksi keväällä Lennu päätti täysin puskista aloittaa asunnon remontoinnin, kuuden kuukauden melko tuhoamattoman jakson jälkeen.

Opettelimme kuitenkin muun muassa katsekontaktia siihen pisteeseen, että nykyään pidämme Lennun kanssa pitkiä tuijotuskilpailuja, jotka juuri ja juuri kykenen voittamaan. Muitakin tokon perusjuttuja lähdettiin tekemään jo varhain, erilaisten temppujen lisäksi. Kaikenlainen aktivointi oli välttämätöntä, jotta välillä sai edes hetken rauhan rasavilliltä pennulta. Muistan ajan, jolloin teimme namin piilotusta joka ikinen päivä, koska se vei pennulta tehokkaasti ylimääräistä energiaa. Nuo ajat tuntuvat niin kaukaisilta!

Miltei jokapäiväiset reissut metsään toivat minulle kuitenkin paljon iloa ja olivatkin tuolloin henkireikäni, muun elon pennun kanssa ollessa melkoista tuskaa. Lennu pysytteli aina lähettyvilläni ja sen luoksetulo on alkuajoista asti ollut luotettava ja salamannopea. Uskoisin, että olisin osannut nauttia Lennun pentuajasta paljon enemmän, jos se ei olisi minun ensimmäinen koirani ja minä en olisi ollut niin kauhean peloissani siitä, että kasvatan koirastani jonkunnäköisen monsterin. Lisäksi tilannetta olisi helpottanut, jos yhteiselomme alkua ei olisi painanut koko elämäni ajan kerryttämäni odotukset ensimmäistä koiraani kohtaan. Melko lailla kohtuutontahan se on, odottaa niin paljon koiralta, joka on aivan oma persoonansa, eikä taivu joihinkin toiveisiini millään, mutta ylittää taas jotkin villeimmätkin unelmani täysin.

Nyt

Tällä hetkellä tuntuu, että arki Lennun kanssa rullaa hyvin. Ainakin parhaiten koskaan tähän mennessä. Se on rullannut jo jonkin aikaa, mutta olen huomannut, että Lennun kanssa ei ikinä pidä sanoa mitään hyvää ääneen, sillä silloin alkaa taas alamäki. Lennu ei ole tuhonnut ainakaan kuukauteen mitään (tosin sohvalla on edelleen barrikadi aina kun Lennu jää yksin kotiin), se on sisäistänyt (lähes moitteettomasti), että kotona nukutaan ja otetaan muutenkin rauhallisesti. Lennu kulkee hihnassa pääsääntöisesti todella nätisti, välillä tosin pitää hieman muistutella, ettei vetämällä pääse yhtään mihinkään. Myös ohitukset ovat menneet ajan kanssa aina vain parempaan ja parempaan suuntaan, koiratkin ohittuvat melko lailla katsekontaktissa, kunhan vain omistaja on muistanut ottaa palkkaa lenkille mukaan. Luoksetulo on aivan yhtä hieno kuin pentunakin, ainoa varjopuoli irti pitämisessä on Lennun ahneus, joka vie välillä voiton käskyjen tottelemisesta. Vieraissa paikoissa rauhoittuminen tuottaa minulle kyllä välillä harmaita hiuksia ja sitä pitäisikin treenata paljon nykyistä enemmän.

Minkälainen koira Lennu sitten on? Se on avoin ja rohkea, itsepäinen ja ovela. Se tervehtii kaikkia ihmisiä kuin ylimpiä ystäviään, mutta pikaisten tervehdysten jälkeen sen kiinnostus yleensä lopahtaa nopeasti. Se ei välitä erityisemmin rapsutuksista (tai oikeammin, herra on sitä mieltä, että häntä saa rapsuttaa vain silloin kun hän niin haluaa), mutta on osoittanut viime aikoina hellyydenkipeyttä oikein olan takaa. Lennu on (ainakin vielä tällä hetkellä) todella koirasosiaalinen ja koirakaverit ovatkin parasta mitä Lennu tietää. Ruuan jälkeen. Ehkä. Kaverista ja ruuasta riippuen. Ja tosiaan, se ruoka. Lennun elämän rakkaushan on aivan ylivoimaisesti ruoka. Missä muodossa tahansa. The way to Lennu's heart is through his stomach. Seriously.

Lennu on fiksu ja melkoinen ketku, jos se vain huomaa voivansa huiputtaa omistajaansa, sen se myös tekee. Lisäksi se on kovapäinen ja välillä asioista joutuu huomauttamaan todella rumastikin, eikä silti meinaa mennä jakeluun. Nyt teini-iässä on myös selvästi havaittavissa korvattomuutta tietyissä tilanteissa, mutta välillä taas Lennu toimii kuin unelma. Sanoisin, että Lennu ei välttämättä ole ollut mikään helpoin ensimmäinen koira. Toisaalta ne asiat, mitkä tekevät siitä hieman vaikean arkielämässä, ovat ehkä juuri niitä asioita, jotka tekevät siitä niin hienon työskentelijän esimerkiksi hakumetsässä.

Kesän aikana Lennun kanssa treenatessa on tapahtunut selvä muutos parempaan. Lennu on aktivoitunut tokokentällä aivan uusiin sfääreihin ja siitä näkee (mielestäni) selkeästi, että se on alkanut nauttimaan jo pelkästä yhdessä tekemisestä. Ainakin jos vertaa siihen, minkälainen sen treenimeininki oli aikaisemmin. Se on alkanut myös leikkiä todella hyvin, joskin siihenkin olemme jo kehitelleet uuden ongelman. Lennu nimittäin haluaisi nykyään mieluummin käydä tarjoamassa lelulla leikkimistä treenikavereiden koirille kuin minulle. Se innostuu lelun repimisestä kanssani, mutta kun annan sen voittaa, se karkaa kaverin luokse. Nyt pidämme siis taukoa treeneissä leikkimisestä (ja ehkä leikkimisestä yleensäkin) ja jatkamme jossain vaiheessa leikkimisen harjoittelua kentällä keskenämme. En tosin edes usko, että lelupalkka tulee koskaan syrjäyttämään ruokapalkkaa Lennun silmissä.

Sitten

Olen siis viime aikoina pohtinut paljon Lennun tulevaisuutta, lähinnä tavoitteitamme ja mahdollisia kokeita. Ensimmäiseksi vastassa ovat luustokuvat, jotka olisi tarkoitus ottaa joulukuussa tai tammikuussa. Mitä lähemmäs niiden aika tulee, sitä enemmän minua jännittää, mitä sieltä paljastuu. Ei siksi, että minulla sinänsä olisi mitään syytä jännittää, vaan ihan vain siksi, etten ole moista koskaan kokenut, eikä niitä tuloksia kai koskaan voi oikein ennustaa.

Mutta mitäs sen jälkeen? Monet treenikaverit ovat heittäneet minulle kommentteja kuten "ensi vuonna alo-luokkaan", "bh-kokeeseen puolentoista vuoden sisällä", "sillähän on maastot jo melkein kisavalmiit" ja "bh-kokeeseen ensi vuonna". Itsehän lähinnä kuittaan tällaiset kommentit miun Tokokokeeseen vuonna 2024 -kortilla, mutta kun asioita tosissaan miettii, ei ensimmäisiin kokeisiin meneminen ensi vuonna tunnukaan aivan niin mahdottomalta ajatukselta kuin aikaisemmin. Paljon työtähän se toki vaatii, mutta vuosi on pitkä aika. Olemme Lennun kanssa treenanneet kuitenkin tosissamme ja säännöllisesti vasta puolisen vuotta ja mielestäni jo tässä välissä on tapahtunut paljon edistystä. Paljon on asioita, jotka ovat aivan retuperällä (liikkeestä seisominen ja maahanmeno, paikkamakuu), mutta esimerkiksi seuraaminen tuntuu tällä hetkellä todella hyvältä. Tämän puolen vuoden aikana olemme kuitenkin vasta opetelleet, miten edes teemme hommia yhdessä. Nyt kun siitä alkaa olla jonkunlainen käsitys, voimme toivottavasti keskittyä tavoitteelliseen treenaamiseen.

Juuri nyt tuntuu melkeinpä siltä, että bh-kokeen läpäiseminen ensi vuoden aikana olisi itse asiassa hyvä ja (melko) realistinen tavoite. Ensi kesänä tai syksynä tuskin olemme vielä pk-kokeeseen tähtäämässä, vaikka Lennun etsinnät ovatkin hyvässä kunnossa, mutta bh-koe olisi kuitenkin hyvä saada ensi vuonna alta pois, jotta sitten 2016 päästäisiin toden teolla pk-puolellekin kisaamaan. Jos kaikki siis menee suunnitelmien mukaan. Ja jos menemme ensi vuonna bh-kokeeseen, siinähän menee yksi tokokoekin aika lailla samalla treenillä. Or so I imagine...

En olisi ikinä ajatellut, että suunnittelen meneväni Lennun kanssa kokeeseen jo mahdollisesti ennen kuin se täyttää kaksi vuotta. Tähän mennessä on aina tuntunut siltä, että me etenemme kauhean hitaasti (mikä ei ole toisaalta yhtään huono asia), emmekä tule olemaan koevalmiita moneen vuoteen. Tietenkään mitään ei tiedä varmaksi, voi hyvin olla, ettemme ensi vuonna vielä koevalmiita olekaan. Ja sitten odotellaan ja tehdään töitä sen saavuttamiseksi. Mutta kuten minulle on moneen kertaan todettu, tavoitteita pitää olla. Ja nyt niitä alkaa hahmottumaan, mikä, täytyy myöntää, tuntuu kyllä todella hyvältä.

Lölliksen ja Lolliksen aktiiviloma

Kylläpä tämän postauksen tekeminen kestikin! Eli pari viikkoa sitten saimme viikonlopuksi vieraaksi Sannin ja Lolan, tätä olikin odotettu jo pitkään! Meillä olikin aivan huippu viikonloppu, vaikkakin kaikki osapuolet taisivat olla sunnuntai-iltaan mennessä todella uupuneita kaikesta siitä aktiviteetista. Toivottavasti saamme heidät vieraaksi uudemmankin kerran, ehkä silloin voimme pitää vähän rauhallisempaa tahtia yllä!

Perjantaina lähdimme melkein suoraan rautatieasemalta uimaan. Lennun uiminen on nykyään varsin... ailahtelevaista. Välillä se ui todella mielellään ja paljon, välillä se taas on sitä mieltä, että ui sie yksinäsi vaan! Lola taas oli aivan huikea vesipeto!

Lauanataina lähdimme aamulla ajamaan kohti Kolia. Lämpötila oli niin helteinen, että pidempi patikointi täytyi jättää väliin, mutta kävimme katsomassa (kuvaamassa) parhaat maisemat ja ajoimme sitten rantatietä vähemmän ruuhkaiselle paikalle nuotiota sytyttämään. Kävimme myös uimassa ukkosmyrskyjen kylmentämässä Pielisessä. Loppujen lopuksi päätimme myös kävellä pienen lenkin tarhapurolle, joka oli keväällä sulamisvesien avustamana melko komea putous, mutta nyt helteillä efekti ei ollut aivan samanlainen. Kolin metsät ovat kuitenkin itsessään jo näkemisen arvoisia.

Kolilta ajoimme meille hakemaan treenitavarat ja lähdimme saman tien hakutreeneihin. Ne olivatkin melko erikoiset, sillä tavallisesta treeniporukastamme paikalla oli minun lisäkseni vain yksi, mutta tilalle olimme saaneet kaksi muuta vahvistusta sekä tietenkin Sannin ja Lolan. Treenit sujuivat mukavissa merkeissä, melko tavallinen treeni kuitenkin kaikin puolin. Illalla kotona oli hiukkasen väsynyttä porukkaa koko päivän kestäneen hulinan jälkeen.

Sunnuntaina nukuimme suht pitkään ja lähdimme sitten tokon piirimestaruuskisoja katsomaan. Siellä olikin paljon tuttuja ja EVL- sekä AVO-luokkien katsominen kului rattoisasti. Kisojen päätyttyä kävelimme läheiselle kentälle itsekin hieman tokoa treenaamaan. Lennu oli aivan kamala kun jätin sen Lolan treenatessa tolppaan kiinni, haukkui suoraa kurkkua koko treenin ajan. Lisäksi leikittäessäni sitä se karkasi Lolan luokse ja tästä onkin nyt kehkeytynyt suorastaan ongelma tämän jälkeen. Mutta siitä lisää joskus myöhemmin. Itse treenit menivät aika lailla kivasti taas, mitä nyt mie sähläsin taas minkä kerkesin. Sen verran on kuitenkin kehaistava, että Lennun seuraamisesta on tullut tosi kivaa! En ole sitä nyt hetkeen enää imuttanut edes ja treenikavereiltakin on tullut kommenttia, että näyttää tosi hyvältä. Ehkä ollaan jopa jotain tehty oikein!