Koiruuksien vaellusviikonloppu

Vasemmalta: Siskot Mette ja Juju, Lennu, Meeri-sisko, Jaana-äiti, Leena-mummo ja Lola-sisko

Perjantaina pakkasin Lennun ja hirmuisen määrän tavaraa autoon ja lähdin kymmenen aikaan ajamaan kohti Hämeenlinnan lähellä sijaitsevaa Taruksen retkeilyaluetta. Pitkä ajomatka sujui varsin mutkattomasti ja hieman heikoista koordinaateista huolimatta mökkikin löytyi helposti. Teija-kasvattaja oli siis varannut meille mökin ja perjantaina paikalle saapui Teijan lisäksi viisi kasvatinomistajaa. Lauantaina paikalle saapui vielä lisää Koiruuksia omistajineen ja vaelluksella olikin yhteensä 13 koiraa ja 10 ihmistä. Lennun sisaruksista paikalla oli kaikki muut paitsi Konsta-veli. 

Viikonloppuun mahtui pari patikointireissua, saunomista (ja uimista!), grillausta ja juttelua. Lisäksi koirat olivat melko lailla päivät pitkät pihalla rallaamassa ympäriinsä. Välillä piti toki laittaa ne autoihin vähän rauhoittumaankin, Lennu ainakin olisi vain hyörinyt ja pyörinyt rauhoittumatta hetkeksikään. Sunnuntaina seikkailimme Sannin kanssa Lahteen syömään maisemareittiä pitkin ja siitä jatkui sitten pitkä kotimatka. Viikonloppu oli sen verran rankka, että Joroisen ja Juvan välillä alkoi väsymys painaa toden teolla. Juvan ABC:llä nukuinkin sitten puolen tunnin päiväunet! Loppumatka taittui onneksi hyvin ja nopeasti. Viikonloppu oli kaiken kaikkiaan aivan mahtava! Puhuimmekin jo, että tämä todella hyvin onnistunut viikonloppu pitää uusia ensi vuonna.

Maailmanvoittajat

Mummi!

Takapuolirapsutukset tuottavat mamma-koirassa varsin samanlaisen reaktion kuin pojassaan

Hieno hakuputki jatkuu

Like mother, like son.

Taotaan nyt sitten kerta rauta on kuumaa! Tänään siis hakuiltiin taas ja treeni meni kyllä niin putkeen, että huh. Takana on rankka sukulointiviikonloppu ja ajattelin ottaa Lennulle vain suhteellisen kevyen treenin. Näin tehtiinkin, Lennulle otettiin neljä löytöä ja se ylitti kaikki odotukseni. Muiden treenejä varten radalla oli umpipiiloja ja niitä hyödynnettiin myös Lennulle.

Tarkoituksena oli ottaa ensimmäinen maalimies pimeänä niin, että hän on etukulmassa umpparin vieressä pressun alla piilossa. Toinen maalimies oli tarkoitus ottaa niin, että Lennu näkee hänen etenevän 30 metristä toisessa etukulmassa olevaan umppariin. Ilmeisesti Lennu kuitenkin sai hajun tai näki toisen maalimiehen metsässä ennen radalle saapumistamme ja sen katse harhaili ensimmäisessä lähetyksessä koko ajan toiselle puolelle keskilinjaa. Vaihdoimme siis taktiikkaa niin, että otimme toisen puolen ensin. Maalimies oli umpparissa niin, että se oli kuitenkin avoinna. Lennu lähti hienosti, mutta pyöri hetken ajan piilon ympärillä. Se oli kuitenkin palannut umpparin suulle ja ilmaisi maalimiehen hienosti.

Toinen löytö oli hyvä ja Lennu ilmaisi maalimiestä niin pitkään, että kerkesin melkein heidän luokseen! Kolmas lähetys tehtiin pimeänä ja Lennun tekemä pisto oli, treenikavereita lainatakseni, kuin oppikirjasta. Ensin se eteni hyvän matkaa suoraan ja työskenteli sitten eteenpäin (eli teki "laatikon") ja löysi maalimiehen. Ainoa pieni kauneusvirhe Lennun työskentelyssä tällä kolmannella löydöllä oli se, että ennen ilmaisun aloittamista se kävi antamassa maalimiehelle pusun. Tämän jälkeen haukkui hienosti.

Neljäs maalimies seisoi noin 30 metrissä ja lähti sieltä juoksemaan syvemmälle puolipakenevana. Lähetin Lennun vasta kun maalimies oli noin 50 metrissä ja sehän lähti kuin tykin suusta. Nyt ei ilmaisussa ollut mitään ongelmia, maalimieskin selvisi pusuitta.

Lennu sai jälleen kovasti kehuja osakseen, on se vaan niin hieno! Ehkä mekin päästään joku kaunis päivä tarjoilemaan treenikavereille koularikakkua, sellaista pääsin nimittäin itse tänään syömään sillä viime viikolla treenikaveri kävi koiransa kanssa hakemassa kokeesta ykköstuloksella HK1-koularin. Hyvää kakkua olikin, toivottavasti sitä meidän vastaavaa ei tarvitse ihan hamaan tulevaisuuteen asti odottaa, on tässä sen asteinen hakukärpänen päässyt puremaan!

11 kuukautta!

Kuva: Sanni S.

Lennu ja sisarukset täyttivät tänään 11 kuukautta ja pian onkin vuorossa ihan oikeat synttärit, hui! Tämän päivän kunniaksi Lennu päätti reissusta kotiuduttuamme nostaa ensimmäistä kertaa jalkaansa. Meinasin nauraa katketakseni kun väsynyt miekkonen ei pysynytkään koko toimituksen ajan kolmella jalalla, vaan päätyi lopulta tuttuun ja turvalliseen kyykkäykseen kun tasapaino ei ollutkaan aivan kohdillaan.

Mahtavat hakutreenit!

Tänään treeneissä olikin paikalla vain kaksi meidän ryhmästämme (meidän lisäksi). Lennu pääsi treenailemaan ensimmäiseksi ja sille otettiin neljä löytöä. Kaksi ensimmäistä tehtiin mielikuvana niin, että näytimme Lennulle ensin yhden haamun ja sitten toiselta puolelta toisen. Tämän jälkeen vein Lennun vähäksi aikaa kauemmas. Lähetin Lennun ensiksi sille maalimiehelle, jonka haamun Lennu viimeksi näki. Lennu ei epäröinyt lähetyksessä lainkaan ja teki melko suoran piston. Jostain syystä (maalimiehenä treenikaveri, joka ei ole vähään aikaan ollut treeneissä) Lennun ilmaisu oli vähän epämääräinen, ulinaa ja lyhyttä sarjaa.

Toiselle maalimiehelle Lennu lähti aivan yhtä innokkaasti (tässä on selkeästi tapahtunut edistystä!), mutta pisto ei ollut aivan yhtä suora. Maasto oli tällä puolella keskilinjaa ensin todella pusikkoinen ja sitten melko avoin ja tuolla aukeammalla alueella pyöri tuuli varsin voimakkaasti, mikä olikin ilmeisesti syynä Lennun hyörimiseen. Lennu kuitenkin kuulemma sai hajun ja löysi maalimiehen nenällään, minkä jälkeen se haukkui hyvän sarjan.

Kolmas lähetys tehtiin pimeänä, eli ilman minkäänlaisia apuja maalimieheltä. Ja Lennuhan lähti! Ja teki varmaan suorimman pistonsa ikinä. Pisto oli niin suora, että se hyppäsi (ainakin osittain) maalimiehen yli, eteni ehkä pari metriä, sai ilmeisesti hajun päästä kiinni ja teki täyskäännöksen. Se ilmaisi maalimiehen heti ja paljon paremmin kuin ensimmäisellä löydöllä. Se oli aivan HUIPPU!

Neljännellä Lennulle annettiin ääniapu. Jälleen kävi samalla tavalla kuin toisella, eli tuuli pyöritti hajuja ja näin myös Lennua, mutta hienosti herra työskenteli ja löysi maalimiehen. Se teki myös todella pitkän ilmaisun hienona sarjana, joten tyytyväinen sai olla myös sillä saralla. Treenit menivät oikeastaan kaikin puolin aivan nappiin, ihan mahtavaa!

Treenikaverimme, joka ei ole hetkeen ollut kanssamme treeneissä, totesi, että meillehän pitää alkaa tekemällä tekemään ongelmia kun nyt menee niin hyvin, että Lennusta leivotaan käyttövalio ihan heittämällä. Siitä en tiedä, mutta on huippua kun koira toimii ja siitä näkee, että sillä on hauskaa!

Pohdintoja Lennusta, treenaamisesta ja kokeista

Koska Lennu saavuttaa pian jo vuoden kunnioitettavan iän ja minä itse olen viime aikoina pyöritellyt päässäni paljon ajatuksia nykytilanteestamme sekä tulevaisuudesta, ajattelin tehdä pienen katsauksen siihen mistä lähdettiin, mihin ollaan tultu ja mihin tähtäämme.

Silloin

Pidempään blogia seuranneet (tai muuten tilanteestamme tietävät) ovat varmasti hyvin tietoisia siitä, ettei Lennun ja minun yhteiselon alku ollut välttämättä se helpoin mahdollinen. Välillä käytiin aika pohjalla, pentu blues on varsin laimea kuvaus sille, minkälaista elämä noilla alkumetreillä oli. Stressasin muun muassa purevaa pentua (sehän ei muuta tehnyt kuin roikkui minussa kiinni), huonosti meneviä yksinoloja (olin varma saavani häädön) ja järjettömän kovaäänistä koiraani (enää en sitä niin stressaa, se on muuten vain rasittavaa). Noin muutaman asian luetellakseni. Lisäksi keväällä Lennu päätti täysin puskista aloittaa asunnon remontoinnin, kuuden kuukauden melko tuhoamattoman jakson jälkeen.

Opettelimme kuitenkin muun muassa katsekontaktia siihen pisteeseen, että nykyään pidämme Lennun kanssa pitkiä tuijotuskilpailuja, jotka juuri ja juuri kykenen voittamaan. Muitakin tokon perusjuttuja lähdettiin tekemään jo varhain, erilaisten temppujen lisäksi. Kaikenlainen aktivointi oli välttämätöntä, jotta välillä sai edes hetken rauhan rasavilliltä pennulta. Muistan ajan, jolloin teimme namin piilotusta joka ikinen päivä, koska se vei pennulta tehokkaasti ylimääräistä energiaa. Nuo ajat tuntuvat niin kaukaisilta!

Miltei jokapäiväiset reissut metsään toivat minulle kuitenkin paljon iloa ja olivatkin tuolloin henkireikäni, muun elon pennun kanssa ollessa melkoista tuskaa. Lennu pysytteli aina lähettyvilläni ja sen luoksetulo on alkuajoista asti ollut luotettava ja salamannopea. Uskoisin, että olisin osannut nauttia Lennun pentuajasta paljon enemmän, jos se ei olisi minun ensimmäinen koirani ja minä en olisi ollut niin kauhean peloissani siitä, että kasvatan koirastani jonkunnäköisen monsterin. Lisäksi tilannetta olisi helpottanut, jos yhteiselomme alkua ei olisi painanut koko elämäni ajan kerryttämäni odotukset ensimmäistä koiraani kohtaan. Melko lailla kohtuutontahan se on, odottaa niin paljon koiralta, joka on aivan oma persoonansa, eikä taivu joihinkin toiveisiini millään, mutta ylittää taas jotkin villeimmätkin unelmani täysin.

Nyt

Tällä hetkellä tuntuu, että arki Lennun kanssa rullaa hyvin. Ainakin parhaiten koskaan tähän mennessä. Se on rullannut jo jonkin aikaa, mutta olen huomannut, että Lennun kanssa ei ikinä pidä sanoa mitään hyvää ääneen, sillä silloin alkaa taas alamäki. Lennu ei ole tuhonnut ainakaan kuukauteen mitään (tosin sohvalla on edelleen barrikadi aina kun Lennu jää yksin kotiin), se on sisäistänyt (lähes moitteettomasti), että kotona nukutaan ja otetaan muutenkin rauhallisesti. Lennu kulkee hihnassa pääsääntöisesti todella nätisti, välillä tosin pitää hieman muistutella, ettei vetämällä pääse yhtään mihinkään. Myös ohitukset ovat menneet ajan kanssa aina vain parempaan ja parempaan suuntaan, koiratkin ohittuvat melko lailla katsekontaktissa, kunhan vain omistaja on muistanut ottaa palkkaa lenkille mukaan. Luoksetulo on aivan yhtä hieno kuin pentunakin, ainoa varjopuoli irti pitämisessä on Lennun ahneus, joka vie välillä voiton käskyjen tottelemisesta. Vieraissa paikoissa rauhoittuminen tuottaa minulle kyllä välillä harmaita hiuksia ja sitä pitäisikin treenata paljon nykyistä enemmän.

Minkälainen koira Lennu sitten on? Se on avoin ja rohkea, itsepäinen ja ovela. Se tervehtii kaikkia ihmisiä kuin ylimpiä ystäviään, mutta pikaisten tervehdysten jälkeen sen kiinnostus yleensä lopahtaa nopeasti. Se ei välitä erityisemmin rapsutuksista (tai oikeammin, herra on sitä mieltä, että häntä saa rapsuttaa vain silloin kun hän niin haluaa), mutta on osoittanut viime aikoina hellyydenkipeyttä oikein olan takaa. Lennu on (ainakin vielä tällä hetkellä) todella koirasosiaalinen ja koirakaverit ovatkin parasta mitä Lennu tietää. Ruuan jälkeen. Ehkä. Kaverista ja ruuasta riippuen. Ja tosiaan, se ruoka. Lennun elämän rakkaushan on aivan ylivoimaisesti ruoka. Missä muodossa tahansa. The way to Lennu's heart is through his stomach. Seriously.

Lennu on fiksu ja melkoinen ketku, jos se vain huomaa voivansa huiputtaa omistajaansa, sen se myös tekee. Lisäksi se on kovapäinen ja välillä asioista joutuu huomauttamaan todella rumastikin, eikä silti meinaa mennä jakeluun. Nyt teini-iässä on myös selvästi havaittavissa korvattomuutta tietyissä tilanteissa, mutta välillä taas Lennu toimii kuin unelma. Sanoisin, että Lennu ei välttämättä ole ollut mikään helpoin ensimmäinen koira. Toisaalta ne asiat, mitkä tekevät siitä hieman vaikean arkielämässä, ovat ehkä juuri niitä asioita, jotka tekevät siitä niin hienon työskentelijän esimerkiksi hakumetsässä.

Kesän aikana Lennun kanssa treenatessa on tapahtunut selvä muutos parempaan. Lennu on aktivoitunut tokokentällä aivan uusiin sfääreihin ja siitä näkee (mielestäni) selkeästi, että se on alkanut nauttimaan jo pelkästä yhdessä tekemisestä. Ainakin jos vertaa siihen, minkälainen sen treenimeininki oli aikaisemmin. Se on alkanut myös leikkiä todella hyvin, joskin siihenkin olemme jo kehitelleet uuden ongelman. Lennu nimittäin haluaisi nykyään mieluummin käydä tarjoamassa lelulla leikkimistä treenikavereiden koirille kuin minulle. Se innostuu lelun repimisestä kanssani, mutta kun annan sen voittaa, se karkaa kaverin luokse. Nyt pidämme siis taukoa treeneissä leikkimisestä (ja ehkä leikkimisestä yleensäkin) ja jatkamme jossain vaiheessa leikkimisen harjoittelua kentällä keskenämme. En tosin edes usko, että lelupalkka tulee koskaan syrjäyttämään ruokapalkkaa Lennun silmissä.

Sitten

Olen siis viime aikoina pohtinut paljon Lennun tulevaisuutta, lähinnä tavoitteitamme ja mahdollisia kokeita. Ensimmäiseksi vastassa ovat luustokuvat, jotka olisi tarkoitus ottaa joulukuussa tai tammikuussa. Mitä lähemmäs niiden aika tulee, sitä enemmän minua jännittää, mitä sieltä paljastuu. Ei siksi, että minulla sinänsä olisi mitään syytä jännittää, vaan ihan vain siksi, etten ole moista koskaan kokenut, eikä niitä tuloksia kai koskaan voi oikein ennustaa.

Mutta mitäs sen jälkeen? Monet treenikaverit ovat heittäneet minulle kommentteja kuten "ensi vuonna alo-luokkaan", "bh-kokeeseen puolentoista vuoden sisällä", "sillähän on maastot jo melkein kisavalmiit" ja "bh-kokeeseen ensi vuonna". Itsehän lähinnä kuittaan tällaiset kommentit miun Tokokokeeseen vuonna 2024 -kortilla, mutta kun asioita tosissaan miettii, ei ensimmäisiin kokeisiin meneminen ensi vuonna tunnukaan aivan niin mahdottomalta ajatukselta kuin aikaisemmin. Paljon työtähän se toki vaatii, mutta vuosi on pitkä aika. Olemme Lennun kanssa treenanneet kuitenkin tosissamme ja säännöllisesti vasta puolisen vuotta ja mielestäni jo tässä välissä on tapahtunut paljon edistystä. Paljon on asioita, jotka ovat aivan retuperällä (liikkeestä seisominen ja maahanmeno, paikkamakuu), mutta esimerkiksi seuraaminen tuntuu tällä hetkellä todella hyvältä. Tämän puolen vuoden aikana olemme kuitenkin vasta opetelleet, miten edes teemme hommia yhdessä. Nyt kun siitä alkaa olla jonkunlainen käsitys, voimme toivottavasti keskittyä tavoitteelliseen treenaamiseen.

Juuri nyt tuntuu melkeinpä siltä, että bh-kokeen läpäiseminen ensi vuoden aikana olisi itse asiassa hyvä ja (melko) realistinen tavoite. Ensi kesänä tai syksynä tuskin olemme vielä pk-kokeeseen tähtäämässä, vaikka Lennun etsinnät ovatkin hyvässä kunnossa, mutta bh-koe olisi kuitenkin hyvä saada ensi vuonna alta pois, jotta sitten 2016 päästäisiin toden teolla pk-puolellekin kisaamaan. Jos kaikki siis menee suunnitelmien mukaan. Ja jos menemme ensi vuonna bh-kokeeseen, siinähän menee yksi tokokoekin aika lailla samalla treenillä. Or so I imagine...

En olisi ikinä ajatellut, että suunnittelen meneväni Lennun kanssa kokeeseen jo mahdollisesti ennen kuin se täyttää kaksi vuotta. Tähän mennessä on aina tuntunut siltä, että me etenemme kauhean hitaasti (mikä ei ole toisaalta yhtään huono asia), emmekä tule olemaan koevalmiita moneen vuoteen. Tietenkään mitään ei tiedä varmaksi, voi hyvin olla, ettemme ensi vuonna vielä koevalmiita olekaan. Ja sitten odotellaan ja tehdään töitä sen saavuttamiseksi. Mutta kuten minulle on moneen kertaan todettu, tavoitteita pitää olla. Ja nyt niitä alkaa hahmottumaan, mikä, täytyy myöntää, tuntuu kyllä todella hyvältä.

Lölliksen ja Lolliksen aktiiviloma

Kylläpä tämän postauksen tekeminen kestikin! Eli pari viikkoa sitten saimme viikonlopuksi vieraaksi Sannin ja Lolan, tätä olikin odotettu jo pitkään! Meillä olikin aivan huippu viikonloppu, vaikkakin kaikki osapuolet taisivat olla sunnuntai-iltaan mennessä todella uupuneita kaikesta siitä aktiviteetista. Toivottavasti saamme heidät vieraaksi uudemmankin kerran, ehkä silloin voimme pitää vähän rauhallisempaa tahtia yllä!

Perjantaina lähdimme melkein suoraan rautatieasemalta uimaan. Lennun uiminen on nykyään varsin... ailahtelevaista. Välillä se ui todella mielellään ja paljon, välillä se taas on sitä mieltä, että ui sie yksinäsi vaan! Lola taas oli aivan huikea vesipeto!

Lauanataina lähdimme aamulla ajamaan kohti Kolia. Lämpötila oli niin helteinen, että pidempi patikointi täytyi jättää väliin, mutta kävimme katsomassa (kuvaamassa) parhaat maisemat ja ajoimme sitten rantatietä vähemmän ruuhkaiselle paikalle nuotiota sytyttämään. Kävimme myös uimassa ukkosmyrskyjen kylmentämässä Pielisessä. Loppujen lopuksi päätimme myös kävellä pienen lenkin tarhapurolle, joka oli keväällä sulamisvesien avustamana melko komea putous, mutta nyt helteillä efekti ei ollut aivan samanlainen. Kolin metsät ovat kuitenkin itsessään jo näkemisen arvoisia.

Kolilta ajoimme meille hakemaan treenitavarat ja lähdimme saman tien hakutreeneihin. Ne olivatkin melko erikoiset, sillä tavallisesta treeniporukastamme paikalla oli minun lisäkseni vain yksi, mutta tilalle olimme saaneet kaksi muuta vahvistusta sekä tietenkin Sannin ja Lolan. Treenit sujuivat mukavissa merkeissä, melko tavallinen treeni kuitenkin kaikin puolin. Illalla kotona oli hiukkasen väsynyttä porukkaa koko päivän kestäneen hulinan jälkeen.

Sunnuntaina nukuimme suht pitkään ja lähdimme sitten tokon piirimestaruuskisoja katsomaan. Siellä olikin paljon tuttuja ja EVL- sekä AVO-luokkien katsominen kului rattoisasti. Kisojen päätyttyä kävelimme läheiselle kentälle itsekin hieman tokoa treenaamaan. Lennu oli aivan kamala kun jätin sen Lolan treenatessa tolppaan kiinni, haukkui suoraa kurkkua koko treenin ajan. Lisäksi leikittäessäni sitä se karkasi Lolan luokse ja tästä onkin nyt kehkeytynyt suorastaan ongelma tämän jälkeen. Mutta siitä lisää joskus myöhemmin. Itse treenit menivät aika lailla kivasti taas, mitä nyt mie sähläsin taas minkä kerkesin. Sen verran on kuitenkin kehaistava, että Lennun seuraamisesta on tullut tosi kivaa! En ole sitä nyt hetkeen enää imuttanut edes ja treenikavereiltakin on tullut kommenttia, että näyttää tosi hyvältä. Ehkä ollaan jopa jotain tehty oikein!

WDS 2014

Huh! Että sellainen Maailman Voittaja! Sunnuntai oli niin huikea päivä, etten oikein osaa siitä mitään edes kirjoittaa. Lähdin mukaan kannustajaksi, valokuvaajaksi sekä apukädeksi ja onneksi pääsin lähtemään, sillä tätä en olisi halunnut missata mistään hinnasta! Eli lopputulemanahan Lennulla on nyt lähisuvussa neljä tuoretta Maailman Voittajaa: Jaana-äiti ja Pete-isä molemmat MV-14 ja ROP sekä VSP, Meeri-sisko JMV-14 ja ihana Leena-mummi MVV-14 ja ROP-VET. Siis mitä! Lisäksi paikalla oli muitakin Koiruuksia, jotka pärjäsivät äärimmäisen hyvin.

Koko sunnuntai tuntui hirmuiselta vuoristoradalta, ensin jännitettiin, sitten iloittiin, sitten taas jännitettiin ja iloittiin taas. Kävin myös vähän ostoksilla, Lennulle löytyi vähän herkkuja ja puruluita hyvään hintaan sekä loppuvuoden näyttelyitä varten pieni namipussi.

Majoituimme Lennun kanssa Lola-siskon ja omistajiensa luona perjantaista maanantaihin ja meillä oli hirmuisen mukavaa, vaikkakin teini-idioottini olikin paikoin todella rasittava. Se muun muassa herätti meidät sekä lauantaina että sunnuntaina viiden aikoihin... Mutta kiitoksia meidän majoittamisesta, jospa joulukuussa herra osaisi käyttäytyä taas aavistuksen paremmin!

Raunioilla!

Aiheeseen liittyvien kuvien puutteessa turvaudun huumorikuviin

Muiden treenikaverien viettäessä lomaa, treenasimmekin tänään kahdestaan erään ryhmäläisemme kanssa raunioilla! Olen halunnut päästä testaamaan raunioratamme jo todella pitkään ja nyt viimein pääsin sen toteuttamaan! Aluksi kävelimme rataa läpi niin, että Lennu oli irti ja sai tutkiskella paikkoja itsenäisesti. Herra Hörö näytti lähinnä siltä, että olettepa tylsään paikkaan tuonut minut iltalenkille.

Treenikaveri meni piiloon kolmeen kertaan niin, että Lennu näki hänen lähtönsä joka kerta, mutta vein sen pois niin, ettei Lennu kuitenkaan nähnyt mihin piiloon maalimies meni. Ensimmäinen piilo oli kaapelikelan sisällä, niin että sinne johtava luukku oli auki. Lennu oli lähetyksessä aivan raivona (haukkui siis aivan mahdottomasti), sillä maalimies oli lähtiessään vähän hetsannut sitä. Kun se hetkeksi rauhoittui, lähetin sen matkaan. Ja koirahan ampaisi hirmuisella vauhdilla pitkälle piilosta ohi! Paljon se juoksi (luultavasti silmillään etsien) ja lopulta paljon teki hommia myös nenällä maalimiehen löytämiseksi, ja löysihän se!

Toinen piilo oli jonkin suuren, metallisen kaaren ja peltihässäkän muodostama melko vaikea piilo. Tällä kertaa maalimies ei hetsannut koiraa (totesi vain, että se ei paljon hetsausta tarvitse) ja Lennu oli ehkä aavistuksen rauhallisempi lähetyksessä. Itse asiassa juuri kun olin lähettämässä Lennua alkoi viereiseltä ampumaradalta kuulua hirmuinen tulitus ja Lennu vähän käänsi päätään siihen suuntaan. Kun lähetin sen, se ampaisi jälleen aivan täysiä suoraan pöpelikköön, välittämättä paukkeesta vähääkään! Tällä kertaa Lennu teki vielä pidemmän kiekan jossain puskissa maalimiestä etsimässä (ainakin se irtoaa!), huutelin sitä sitten kun tuntui, että eihän se ole enää lähimaillakaan, ja minun suuntaan tullessaan se sai hajun molarista ja löysi tämän kummallisesta piilostaan.

Kolmas piilo oli roskis, jonka kansi oli auki. Lennu oli suht rauhassa lähetyksessä (no, Lennuksi suht rauhassa) ja työskenteli vähemmän päättömästi tällä kertaa, ehkä ylimääräiset energiat olivat jääneet kahdelle ensimmäiselle pistolle. Selvästi se otti hajun jostain kyytiinsä ja kääntyi piiloa kohti, josta sitten maalimies jo näkyikin.

Oli kyllä aivan mahtava treeni! Pitää rueta käymään säännöllisesti raunioilla, kerran siihen on mahdollisuus, sillä Lennu todellakin tarvitsee treenejä, joissa se joutuu oikeasti käyttämään kunnolla nenäänsä. Itsekin pääsin maalimiehenä kipuamaan alas kaivoon, mikä oli varsin jännää! Sanon tämän jo ties kuinka monetta kertaa, mutta kyllä tää vaan on niin meijän laji!!

Niin!

Hakutreenit 4.8.

Kävimme lauantaina treenaamassa hakua varsin erilaisella porukalla kuin normaalisti, mutta rankka viikonloppu on tehnyt tehtävänsä ja vienyt minulta yksityiskohdat noista treeneistä, joten ne jääköön kertomatta. Lennulle otettiin kuusi löytöä ja treenit menivät muistaakseni ihan mukavasti.

Tänään meillä oli treeneissä kaksi minulle aiemmin tuntematonta treenaajaa sekä yksi vakiotreenikaveri. Lennulle saatiin siis jälleen mukavasti vieraita maalimiehiä. Maasto oli todella mäkinen ja tämä näkyi parinkin koiran suorituksissa. Otimme Lennulle kolme löytöä, kaksi ensimmäistä otettiin niin, että he lähtivät yhtä aikaa etukulmiin piiloihin, niin että Lennu näki heidän lähtevän (palkkojen kanssa), minkä jälkeen vein Lennun pois hetkeksi.

Ensimmäiselle maalimiehelle lähetys oli vaikea. Lennu lukitsi katseensa jonnekin aivan muualle (vasemmalle alamäkeen) kuin lähetyssuuntaan ja vaikka mitä tein (ohjasin namilla oikeaan suuntaan, otin askeleita eteenpäin yms.) se vain tuijotti vasemmalle. Pyysimme tässä vaiheessa maalimieheltä ääniavun, mutta äänikin kantautui meille vasemmalta montun kautta. Lopulta pyysimme maalimieheltä haamutuksen ja tämän jälkeen lähetys ja löytö onnistuivat.

Toinen maalimies on ollut tällaisissa mielikuva-harjoituksissa ollut yleensä selkeästi ensimmäistä vaikeampi. Se tuntuu aina unohtavan, että toisellakin puolella on vielä ukko metsässä ja lähetys on pitänyt aina uusia näissä harjoituksissa. Tällä kertaa Lennu lähti kuitenkin hienosti ja vauhdilla jo ensimmäisellä lähetyksellä, kiersi kylläkin hieman hassusti, sai hajun ja kääntyi takaisin kulmaa kohti, mistä maalimies löytyikin.

Kolmas maalimies oli puun takana noin 30 metrissä odottelemassa. Lähetys oli jälleen hieman hankala, sillä katse oli jälleen vasemmalla, mutta sujui kuitenkin paremmin kuin ensimmäiselle pistolle. Lähti kylläkin ravilla, mutta taisi kuitenkin lisätä vauhtia hetken edettyään. Tässä vaiheessa maalimies lähtikin hipattelemaan Lennua syvemmälle ja sieltä sitten herra saikin iltaruuan naamaan vähän haukuttuaan.

Kaiken kaikkiaan treenit menivät mielestäni todella mukavasti! Yllättävän hyvin Lennu lähti periaatteessa ilman apuja maalimiehiä etsimään ja haukkumisessa ei ole kyllä minkäänlaista ongelmaa (ainakaan minun näkövinkkelistäni) edes vieraiden maalimiehien kanssa. Nyt vaan suoria pistoja treenaamaan ja maalimiehet kunnolla piiloon, että Lennun täytyy käyttää nenäänsä molaria etsiessään! Ostin itselleni treenipäiväkirjan, johon olisi tarkoitus kirjoittaa lyhyesti sekä toko- että hakutreenejä, jotta pysyisi itsekin paremmin kärryillä siitä, mitä on tekemässä ja mitä pitäisi olla tekemässä.

Herra Kesäheinä

Pieni maistiainen viikonlopun kuulumisista, joita yritän kirjoitella viimeistään huomenna! Herra Kesäheinä löysi heinäseppeleensä aivan itse jostain puskasta, itse en olisi osannut moista tilannetta edes alkaa lavastamaan.

Ei erityisen pitkä, mutta sitäkin kuumempi kesä

Lennu testasi tänään ensimmäistä kertaa uutta vilpoisuustakkiaan, sillä meidän kämppämme lämpötila on sen verran korkea, että Lennu läähättää sisälläkin. Ensikokemukset takista ovat kuta kuinkin tällaiset:

• Vaikka testasin, ettei takkiin jäänyt puristelun jälkeen vettä, tiputteli takki aivan järjettömiä noroja lattioille Lennun vaeltaessa ympäri kämppää. Minä tietenkin kävelin pyyhkeen kanssa perässä...
• Takki on PAKKO kuivata. Ja nopeasti! Kielellä lipoen, tietenkin. Jopa jokapäiväiset noin yhdeksästä neljään kestävät päiväunetkin ovat jääneet välistä, sillä tämä missio on unta tärkeämpi!
• Suurten epäilysten jälkeen olemme todenneet, että takki päällä voi kuitenkin myös nukkua. Tai ainakin maata lattialla ja jatkaa missiota vaakatasossa.
• Viilennysefekti on ilmeisesti aito ja toimiva, sillä nyt ei ole tarvinnut läähätellä!

Täten toivotamme kaikille mukavaa viikonloppua, meillä on tiedossa erityisen huippu sellainen! ;)

P.S. Tätä postausta ei valitettavasti ole sponsoroinut kyseessä olevan tuotteen valmistaja tai mikään muukaan taho, vaan se syntyi täysin siitä faktasta, että koirani on hölmö ja se huvittaa minua.