Pohdintaa tokosta

Iloiset tokon treenaajat...

Tämän tekstin piti kertoa siitä, missä me tällä hetkellä tokossa menemme ja siitä, mihin siinä (tänä vuonna) tähtäämme. Eiliset ohjatut treenit menivät kuitenkin niin surkeasti, että suunnitelmat menivät uusiksi, myös tämän postauksen osalta. Analyysin sijaan tällä kertaa tuleekin avautuminen.

Toko on aina ollut minulle jollain tapaa arka paikka. Se oli se laji, mistä minä haaveilin ennen kuin koiran otin, ei agility eikä varsinkaan haku, vaan nimenomaan toko. Katsoin paljon videoita netistä, mitä hienoimmista koirista ja ohjaajista, koirakoista, joiden yhteistyö kentällä oli mielestäni jotain aivan upeaa. Erityisen ilahduttavaa oli katsella, kuinka koirat tuntuivat nauttivan ohjaajansa kanssa tekemisestä ja niillä oli selvästikin hauskaa! Siitä minä itsekin haaveilin, en niinkään kokeista tai koulareista, vaan siitä, että saisin pitää koirani kanssa hauskaa tokoillessa.

Vaan kuinkas sitten kävikään... Videoilla niin helpolta ja hauskalta näyttävä laji ei ollut todellisuudessa oikeastaan lähelläkään sitä mitä olin kuvitellut sen olevan. En itse ymmärtänyt (tai ymmärrä vieläkään) siitä mitään ja vaikka kuinka pyrinkin tekemään harjoittelemisesta mielekästä, osoittautui se hankalaksi erityisesti siitä syystä, etten yksinkertaisesti tiennyt lajista pätkän vertaa. No, jos jotain positiivista, niin sen verran matkan varrella olen ainakin opittua, että nyt tiedän ehkä vähän paremmin, miten tekisin asiat, jos voisin tehdä ne uudestaan. Sillä vaikka (ainakin omasta mielestäni) kuinka kovasti olen yrittänyt tehdä tokon treenaamisesta hauskaa, ei se ole varmaan puoliakaan ajasta ollut sitä. Ja sanoisin tämän johtuvan suurimmaksi osaksi siitä, että minun on vain pitänyt treenatessa keskittyä niin kovasti siihen, mitä itse olen tekemässä ja mitä minun pitäisi olla tekemässä ja mitä koira tekee ja mitä koiran pitäisi tehdä ja missä kohtaa palkkaan ja miten palkkaan ja mitäs muuta minun pitikään muistaa tätä liikettä tehdessä, että homma on vain väkisin mennyt totiseksi.

Lisäksi ohjatuissa treeneissä harjoitteleminen on minulle aina vaikeaa. Toki se on helpottunut todella paljon vuoden takaisesta tilanteesta, mutta tietynlainen jännitys on aina mukana porukalla treenatessa. En ole koskaan erityisemmin pitänyt tilanteista, jossa olen huomion keskipisteenä ja treenatessa tilanne on hyvin pitkälti juuri tällainen. Ja vaikka treenikaverit olisivat kuinka ihania (he ovat) ja tilanne kuinka leppoisa (se on), liittyy siihen aina minun mielessäni jonkunlaisia odotuksia. Ehkäpä siitä, että jossain vaiheessa pitäisi jotain kehittymistäkin tapahtua, kun joka viikko käy useampaan kertaan treenaamassa. Sitä omaa kehittymistä on vain niin kovin vaikea huomata, varsinkin silloin kun treenit eivät mene niin kuin haluaisit niiden menevän. Lisäksi ne omat haaveet ja ajatukset ajalta ennen koiraa luovat varmasti ihan tiedostamattakin tietynlaisia odotuksia ja paineita.

Tokon treenaaminen on siis minulle aikamoista vuoristorataa. Hyviäkin hetkiä totta kai on, paljonkin, tuskinpa olisimme lajin parissa jatkaneet, jos se aina olisi aivan kamalaa. Välillä toko on kuitenkin myös se pakollinen paha ja olen potenut niin sanottua tokomasennusta aina silloin tällöin. Voisin sanoa, että pääasiassa toko on silloin superkivaa kun treenit menevät hyvin ja silloin maailman kurjinta, kun treenit menevät huonosti. Luonnollisesti. Keskiviikon treenit menivät niin hyvin, että pohdin jokohan syksyn tokokokeita on johonkin julkaistu, että niitä pääsisi merkkamaan kalenteriin, ja eiliset treenit menivät niin huonosti, että kaikki toivo kokeeseen pääsemistä seuraavan kymmenen vuoden aikana tuntuu valuneen saman tien jonnekkin hallin perukoille. Mitähän seuraavat treenit tuovat tullessaan...

Mitä siis tehdään kun fiilis treenaamista kohtaan on tällainen? Vaihtoehtoja tuntuu olevan kaksi: treenitauon pitäminen tai itsensä tsemppaaminen ja treenaamisen jatkaminen. Ensimmäinen vaihtoehto on siitä hyvä, että sekä oma että koiran motivaatio treenaamiseen yleensä kasvaa tauon aikana. Kynnys treenaamiseen kuitenkin kasvaa ajan myötä ja ei se treenijännitys ainakaan hälvene taukoa pitämällä. Toinen vaihtoehto on taas ehdottoman hyvä siinä mielessä, että siinä mennään tulta päin. Ei näistä ongelmista nimittäin pääse yli eikä ympäri niitä karttamalla. Ehkä jonkinlainen kompromissi näiden kahden väliltä voisi olla se, että treeneissä keskitytään vähän aikaan pelkästään siihen hauskanpitoon. Hallilla käytäisiin vain leikkimässä ja tekemässä jotain todella helppoa ja varmaa. Ei hullumpi suunnitelma oikeastaan, palattaisiin hetkeksi sinne alkuun. Tai mitä sen alun olisi pitänyt olla.

Me emme ole koirakkona sitä mitä joskus kuvittelin ja toivoin, hauskaa pitävä ja yhdessä tekemisestä nauttiva tiimi, josta itse voi olla ylpeä ja jonka yhteistyötä ja edistymistä treenikavereiden on ilo seurata. Olemme aika todella kaukana tuosta. Mutta ehkä vielä joku päivä...

Koirakuvahaaste

Bongasin Paikka ja hyppy -blogista haasteen, joka vaikutti kivalta. En ole pahemmin haasteisiin ottanut osaa aikaisemmin, joten nyt on korkea aika kokeilla! Haasteen tarkoituksena on julkaista kymmenen koiramaista kuvaa, jotka sopivat annettuihin aiheisiin. Nämä aiheet ovat: harrastus, ilo, luottamus, koirakaveri, taide, vauhti, ihminen, mustavalkoinen, hauskuus ja lelu.

Harrastus

Ilo

Luottamus

Koirakaveri

Taide

Vauhti

Ihminen

Mustavalkoinen

Hauskuus

Lelu

Loppuun vielä pienen pieni mainos, sillä eräs nahkaharrastaja on pistänyt pystyyn sivuston, johon listataan koirablogeja! Käykäähän siis kaikki lisäämässä omat bloginne sivustolle täällä:

Narva Winter Cup 2015

Kuvat (vesileimoista huolimatta): Laura P.

Torstai-iltana lähdimme Lauran kanssa ajamaan kohti Tamperetta, missä nukuimme muutaman
tunnin yöunet ennen Helsingin satamaan ajamista. Lauttamme lähti Helsingistä 7:30 ja laivaan pääsyä
piti olla jonottamassa tuntia aikaisemmin, joten lähtö Tampereelta oli todella aikainen. Voi olla, että itse nukuin tuon välin takapenkillä (matkan edetessä sain huomata, että Lauran autossa takapenkillä tuudittuu uneen varsin tehokkaasti!), koska matka tuntui taittuvan nopeasti. Laivalle päästyämme jatkoimme unia, kerätäksemme mahdollisimman paljon voimia tulevia koitoksia varten. Saavuttuamme Narvaan löysimme majapaikkamme melko vaivattomasti. Hostellimme oli vähintäänkin mielenkiintoinen; kolmelta sivulta se muistutti lähinnä autiotaloa, mutta julkisivu oli siistin ja miltei kutsuvankin näköinen. Hostellin vieressä oli pieni puistontapainen, jossa saimme juoksettua koiria hetken irti ennen kauppaan lähtöä.

Illalla lähdimme vielä tutustumaan kaupunkiin tarkemmin remmilenkin merkeissä ja mielenkiintoinen lenkki siitä kehkeytyikin! Harmaiden, melko ränsistyneiden talojen keskeltä saattoi yhtäkkiä kohota mielettömän valkoinen ja valaistu, moderni rakennus ja jostain takaamme saattoi yhtäkkiä kuulua, ettei valitsemaamme suuntaan kannata kävellä. Lenkillämme kohtasimme nimittäin naisen, joka puhui suomea ja neuvoi meidät kävelemään mieluummin joen rantaan kuin niitä kujia, joita pitkin olimme ajatelleet kävellä. Hieman kyllä pisti kuumottamaan, kun nainen lähti näyttämään meille tietä ja jossain vaiheessa kohtasimmekin kolmen miehen porukan, jolle nainen jutteli sujuvasti venäjäksi! Jostain kaikui vieläpä epäilyttävää ilmapiiriä luovaa musiikkia ja kohtaus jostain huonosta trilleristä oli valmis. Mitään sen epäilyttävämpää ei kuitenkaan toki tapahtunut, vaan nainen johdatti meidät joen rantaan, jossa olikin hieno promenadi, jolla jatkaa iltalenkkiämme. Lennun mielestä nainen tosin oli äärimmäisen epäilyttävä, hän on ensimmäinen ihminen, jota Lennu on koskaan väistänyt. Siis minun koirani, joka on kaikkia humalaisiakin menossa innolla tervehtimään!

Lauantaina herätys oli edellistä päivää inhimillisempi, sillä kehät alkoivat kymmeneltä ja näyttelypaikka sijaitsi noin viiden minuutin ajomatkan päässä hostellistamme. Sheltit olivat molempina päivinä arvosteluvuorossa ensimmäisenä, nahkat taas arvosteltiin sekä lauantaina että sunnuntaina puolilta päivin eli odottelua oli luvassa ihan kiitettävästi. Matkakumppanit Teemo ja Meela esiintyivät kehässä hienosti, Teemo saaden EH:n ja Meela ERI SA:n ja ollen vieläpä PN4! Parikilpailussa tämä kaksikko oli ainoa laatuaan ja saivat KP:n, joka tiesi isoon kehään osallistumista, mikäli Lennukin sinne asti pääsisi.

Kun nahkojen vuoro viimein tuli, jännitti minua jälleen todella paljon. Vastassa oli hieno, juuri junnuikään päässyt uros ja nartuissa ainoastaan yksi junnunarttu. Kehässä toimittiin jotenkin todella kummallisesti ja olin aivan pihalla siitä, mitä minun piti tehdä. Kun Suomessa yleensä juoksutetaan luokan koirat kerran ympäri, Narvassa sitä ei tällä tuomarilla tehtykään. Sen sijaan hän tuli tässä vaiheessa tarkistamaan koirien hampaat. Tästä sitten yksilöarvosteluun, jossa olimme vuorossa toisena. Lennu esiintyi tuttuun tapaansa varmasti ja olikin tuomarin mukaan Erinomainen. Kilpailuluokassa juostiin kehän ympäri kerran ja seisotettiin koiria hetki. Sitten tuomari osoitti meidät ykköseksi! Lennu sai SA:n ja näin ollen myös junnusertin! Tämän jälkeen jännättiin vielä junnunarttu, joka sai sileän ERI:n, joten Lennu oli suoraan myö rotunsa paras sekä rotunsa paras juniori! Tiedossa siis odottelua, paljon odottelua, ennen isoja kehiä.

"Male in good condition, correct proportion. Correct head & ears, good pigment, correct topline, good front & hind quarters. Very typical & free in movement."
ERI SA JUK1 ROP ROP-JUN JUN-SERT (Tuomarina Zeljko Zilnik)

Ennen ryhmäkehiä valittiin muun muassa parhaat kasvattajaryhmät, pennut sekä parit. Pareja oli isossa kehässä yhdeksän kappaletta ja kaikkien suureksi, mutta positiiviseksi, yllätykseksi shelttipari valittiin neljän parhaan joukkoon! Loppujen lopuksi Teemo ja Meela pönöttivät itsensä BIS4-sijoitukselle, mikä oli aivan mahtavaa etenkin kun minä en minkäänlaista menestystä isoista kehistä odottanut. Lennu alkoi vaikuttamaan todella väsyneeltä kun aloin sitä nopeasti valmistelemaan ryhmäkehää varten. Sitä ei meinannut kiinnostaa namit (!) ja se oli muutenkin omituisen oloinen. Hyvä että sain sen ajallaan lähtemään koko kehään. Hienosti se kuitenkin tsemppasi, ravasi nätisti ja seisoikin yllättävän keskittyneesti sen hetken, mitä kerkesimme kehässä seisomaan. Meidät käteltiin ulos saman tien, mutta olihan tuo aika hieno kokemus, päästä kerran isoonkin kehään!

Ryhmäkehien jälkeen oli vuorossa vielä BIS-juniori kehä, jota ennen herättelin Lennun paremmin kuin ryhmäkehään. Väsymys kuitenkin näkyi koirassa selvästi, ääntä lähti ihan kiitettävästi ja edellä seisonut belginarttu kiinnosti kovasti. Siltä näytti varmasti Lennun ravikin, sillä siinä vaiheessa kun kehään pääsimme, tuntui että minä lähinnä roikun höyryveturin perässä Lennun kiitäessä ihanaisen narttunsa perässä. Nopeasti oli ohi myös tämä kehä ja pääsimme lähtemään hostellillemme.

Näyttelypäivän väsyttämät koirat oli hyvä jättää häkkeihinsä nukkumaan omistajien lähtiessä syömään tien toisella puolella sijaitsevaan ravintola Gulliveriin, jota edellisillan venäläisnainen oli meille suositellut. Ravintolan ruoka maistui nälkäisille matkalaisille hyvin, joskin palvelu lähinnä venäjää puhuvan tarjoilijan kanssa oli vähintäänkin mielenkiintoista. Juomatilaukset eivät menneet aivan perille ja saamamme drinkkiliput eivät kelvanneet hänelle laisinkaan. Kaiken lisäksi laskun odottamiseen kului moninkertainen aika itse syömiseen nähden. Lopulta pääsimme kuitenkin poistumaan takaisin hostellille ja nukkumaan.

Ryhmäkehässä maltettiin vielä ravata melko siivosti!

Näin seisotat koirasi oikeaoppisesti... Not.

Sunnuntaina sheltit ja nahkat arvosteli sama tuomari, Vladimir Piskay. Sheltit olivat jälleen vuorossa ensimmäisenä ja merletoverimme saivatkin molemmat ERI:ä, Meela SA:n kera ja PN3-sijalle päätyen! Tällä kertaa parikilpailusta ei kunniapalkintoa irronnut, vaikka hyvän arvostelun kaksikko saikin. Lauran toive olikin, että Lennu päätyisi tänään VSP:ksi, ettei meidän tarvitsisi jäädä ryhmäkehiin, vaan pääsisimme pian ajelemaan kohti Tallinnaa. Kun nahkojen vuoro viimein tuli, tuntui Lennu toipuneen edellisen päivän rasituksesta hyvin. Tältäkin tuomarilta saimme kilpakumppanin tavoin ERI:n ja jonkun tovin tuomari sai mietiskellä, kumman koiran hän sijoittaa ensimmäiseksi. Tällä kertaa Lennu osoitettiin toiseksi SA:n kera. Junnunarttu sai myöskin ERI:n ja SA:n ja pääsinkin esittämään sen ROP-kehään omistajan esittäessä junnu-uroksensa.

"Good size & format, masculine head, good expression, strong neck, correct topline, bit short in chest. In movement free elbows & opened fingers parallel rear."
ERI SA JUK2 PU2 (Tuomarina Vladimir Piskay)

Lauran toive aikaisesta lähdöstä siis toteutui ja olikin mukava ajella rauhassa kohti Tallinnaa, etsiä hotelli (joka oli aivan oikea hotelli!) ja lähteä sitten etsimään ostoskeskusta, jossa syödä ja shoppailla. Illalla kävimme vielä remmilenkillä hotellin ympäristössä. Aamulla herätys oli jälleen järjettömän aikainen ja laivamatka kuluikin jälleen nukkumalla. Kotikonnuille saavuttiin illlalla kahden pysähdyksen (ensimmäisellä palluteltiin keeshondin pentuja sekä juoksutimme koiria ja toisella nautsikelimme kotzoneja) jälkeen ja loppuillan nahkanuorukainen veti sikeitä rankan reissun jäljiltä.

Matka onnistui kaikin puolin todella hyvin! Erityisen ylpeä ja yllättynyt olin siitä, miten hyvin Lennu rauhoittui nukkumaan vieraissa paikoissa ja toisten koirien seurassa. Huomattavaa edistystä havaittavissa tässä suhteessa! Sen verran hauska tämä reissu oli, että saa nähdä milloin ulkomaat kutsuvat seuraavan kerran...

Viihdettä á la Lennu

Tässäpä videota meidän aksatreeneistä tältä päivältä teidän torstai-iltojanne hauskuuttamaan, me lähetään nyt reissuun!

Pakkasralli

Meitä ei pienet -22 asteen pakkaset haittaa! T. Lölö ja Peikonpoika

Teemana irtoaminen

Tänään agilitytreenien teemana oli irtoaminen, jota treenasimme sekä aidoilla että putkilla. Agilityn treenaaminen Lennun kanssa on varsin hauskaa (ja se olisi myös raivostuttavaa, jos ottaisi asian vakavammin), sillä kun tuntuu olevan asioissa ihan oma logiikkansa. Videoilla näette muutaman esimerkin tästä Lennu-logiikasta. Lennu irtoaa (mielestäni) yllättävän hyvin siihen nähden miten vähän olemme agilityä treenanneet. Toki sillä on tähän mennessä aina ollut selvä targetti (namikippo), jota kohti irrota, joten miulla ei ole hajuakaan miten irtoaminen onnistuu ilman tätä targettia. Mutta ajan kanssa kai sekin kehittyy? Kuitenkin suurin kysymys, joka tämän päivän treeneistä heräsi oli ehkä se, kuinka tuota saa ikinä varmasti hyppäämään maksirimoja, kun pienemmilläkin rimoilla aidan alittaminen on paljon kivempaa kuin sen ylittäminen...

Putkitreenissä unohdin välillä itse pysyä paikallani, tarkoituksena tosiaan oli se, että koiran pitäisi irrota eikä ohjaajan hillua radalla miten sattua. No, välillä sain onneksi itseni hillittyä. Torstaina mennään vapaavuorolle jatkamaan treenaamista samalla teemalla, sopivasti saa koiraa väsytettyä ennen reissuun lähtöä!

Ilomantsi RN

Kehään valmistautumassa

Vuoden 2015 ensimmäinen näyttely takana ja samalla ensimmäinen näyttely, johon lähdin ajamaan suoraan kotoani. Kaikkiin muihin näyttelyihin olen lähtenyt jostain majapaikasta, ainoassakaan lähinäyttelyssä emme ole Ilomantsia ennen käyneet! Mukavaa vaihtelua siis tämäkin ja Ilomantsi oli melko positiivinen kokemus muutenkin. Kehät olisivat voineet ehkä olla hieman isommat ja nuo siniset matot olisivat voineet kiertää koko kehää (kehässä oli matto vain tuomarin pöydän luota vastakkaiseen kulmaan), mutta muuten olin varsin tyytyväinen järjestelyihin.

Kehä oli edellä aikataulusta ja hädin tuskin sain häkin kasattua sekä valmistauduttua kun tajusin että kehässä oli meitä edeltävän rodun edustaja ja kaverilta lainaamastani luettelosta näin, että se onkin rotunsa ainoa. Melko lentävä lähtö meinasi kehään tulla, mutta sitten kehäsihteeri huutelikin nahkapentua kehään. Naurahdin omalle unohdukselleni siihen malliin, että lähellä istuva pariskunta kysyi jännittääkö minua. Vastasin vain, että ihan älyttömän paljon, vaikka kyseessä on vain Ilomantsi. Viimeksi ollaan oltu kehässä messarissa, mutta tämähän meinasi jännittää melkeinpä enemmän kuin koko Voittaja! Nahkapentu ei ollut vielä paikalla, joten kehässä pidettiin edistävien aikataulujen vuoksi viiden minuutin tauko.

Nahkoja oli ilmottu Ilomantsiin kuusi, joista kaksi uroksia ja vieläpä junioriuroksia molemmat. Toinen junnuista oli trikkiuros, joka sai EH:n. Kun pääsimme Lennun kanssa yksilöarvosteluun, esiintyi se omana varmana itsenään. Lennu on kyllä aivan ihana, se on aina ollut niin varma tällaisissa tilanteissa. Ei paljon tarvitse huolehtia, että sattuuko se nyt malttamaan vaiko ei; Lennu ottaa kehäkettuilun hyvin vakavasti. Tuomari kirjoitutti melko pitkän arvostelun ja lopulta Lennu todettiin Erittäin Hyväksi. Kilpailuluokassa trikkiuros sijoittui ensimmäiseksi ja Lennu toiseksi, parasta urosta ei tänään siis valittu nahkoissa lainkaan. Jäimme seuraamaan kehää loppuun asti ja muiden rotujen arvostelua katsellessa alkoi pikkuhiljaa valjeta, että tänään tältä tuomarilta EH:hon sai olla äärimmäisen tyytyväinen. Arvostelu oli myös varsin mukava:

"Hyväkokoinen uros, oikeat rungon mittasuhteet, oikein sijoittuneet korvat, hieman syvä kallo-osa, kokoon sopiva raajaluusto, rintakehä saisi olla pidempi, oikeanlaatuinen karvapeite, hyvät ranteet ja käpälät, ylälinja saisi olla tiiviimpi liikkeessä, toivoisin lisää ulottuvuutta ja erityisesti keveyttä sivuliikkeisiin."

EH JUK2

Torstaina lähdetään kohti Viroa, ensi viikonloppuna riittää siis lisää jännitettävää näyttelyrintamalla!

Agilityä uudessa ryhmässä, uudella hallilla

No, halli ei sinänsä ole uusi eikä edes meille uusi tuttavuus. Mutta tuolla hallilla olemme aiemmin käyneet tekemässä ainoastaan tokoa, joten siinä mielessä agility nimenomaan tällä hallilla oli hieman erilainen kokemus (mm. erilaisen pohjan vuoksi). Tiistaina alkoi siis meidän uusi agilityryhmämme ja minua jännitti etukäteen todella paljon. Kuulin nimittäin jo aikaisemmin, että muut ryhmäläiset ovat kisaavia/kisoihin tähtääviä ja koko ajatus hirvitti, sillä emmehän me ole mitään sinnepäinkään. Tai kisoihin tähtääviä kyllä, mutta emme ainakaan ihan lähiaikoina. No, tiistaina oli vain mentävä tulta päin! Ja meidän osalta treeni meni... No, sanotaanko niin, että taisimme tehdä melkoisen ensivaikutelman!

Tiistaina teemana olivat takaakierrot, eli asia, johon me emme ole koskaan aikaisemmin päässeet tutustumaan. Ja 18 esteen radasta me pääsimmekin tekemään kahta ensimmäistä. Sanomattakin on varmaan selvää, että koira oli hiukkasen hukassa ja omistaja vielä moninkertaisesti enemmän. Lennu mm. esitteli hienoja esteen kiertämisiä, koska Lennun logiikalla jos käsketään kiertämään niin voi aivan yhtä hyvin kiertää koko esteen, koska sillä tavalla ei tarvitse hypätä minkään asian yli! Ja sitten jos vielä päättää tämän kierroksen siihen, että menee kouluttajan jalkojen välistä niin voilá, missäs miun palkka on?! Saimme me tehtyä joitakin ihan järkeviäkin toistoja, onneksi. Mutta Lennu toki esitteli parhaita puoliaan mm. kiinnostumalla sata kertaa enemmän hallin lattiasta kuin tekemisestä, karkaamalla toisen koiran luokse ja murisemalla hurjana kun se ei ollukaan kaveri vaan ällöuros. No, ensi viikolla tsempataan!

Torstaina menimme sitten uudella tarmolla treenaamaan myöhäisillan agilityä Lauran ja Annan kanssa. Teemana tälläkin kertaa ne takaakierrot, lisäksi muistuttelimme Lennun mieleen puomin alastulokontakteja ja juostiin ympyrän muotoista rataa. Summa summarum, mie olen ihan tumpeloinen mitä ohjaamiseen tulee. Lennu tekee kyllä ihan kivasti kun osaan jotenkin sitä vaan ohjata (ei sinänsä yllättänyt). Takaakierroista saatiin tosi kivoja toistoja, mutta pitää muistaa aina treenata molempia puolia tasapuolisesti, kun pienen collien aivoissa muutos on kovin suuri jos vaihtaa esimerkiksi esteen puolta. 2on2off-treeniä pitää alkaa taas tekemään enemmänkin, on herralta päässyt vähän unohtumaan että mitäs siinä puomilla pitikään tehdä. Kaiken kaikkiaan meni paljon paremmin kuin tiistaina, vaikka miun lähinnä epätoivoista räpiköintiä muistuttavat ohjausyritykseni aiheuttivatkin melko lailla hilpeyttä. Mutta mitä voi odottaa kun alla on vasta todella vähän treenausta lajin parissa, kyllä me tästä kai kehitytään! Sitten joskus...

Huomenna Lennu pääseekin hoitoon bff-Bennyn luo kun mie suuntaan Kuopioon ja ylihuomenna korkataan vuoden 2015 näyttelykehät Ilomantsissa!

-10 astetta? Jopas on lämmintä!

Ajatukseni olivat tänään otsikon mukaiset kun tajusin, ettei minun tarvitse laittaa Lennulle takkia -18 asteen ja tuulisen sään takia, mitä luksusta! Kamera lähti tänään lenkkikaveriksi, kun kerrankin lenkille tuli lähdettyä valoisan aikaan. Illalla kävimme ensimmäistä kertaa treenaamassa agilityä uuden ryhmämme kanssa, mutta siitä lisää ehkä joskus myöhemmin!

P.S. Päätin seurata tämän vuoden ajan Lennuun/koiraharrastamiseen liittyviä kuluja, lista kasvaa huolestuttavasti jo nyt löytyy bannerin alapuoleisista linkeistä oikealta. What can I say, tykkään listata asioita!

Tokotreenejä ja vuoden lassiepentu

Hieno kontakti... Kuvat: Josefina L.

Meistähän on tullut vallan ahkeria tokoilijoita! Ainakin tällä viikolla...

Tiistai kului miltei kokonaan valmistujaisjuhlissa, joten illalla lähdimme Lennun kanssa kilometrin päähän hallille vapaavuoroa hyödyntämään. Olin ajatellut, että Lennu saa ansaita oman iltaruokansa siellä vähän tokoilemalla. Ajatuksena oli tehdä paikkamakuu sekä kaukokäskyjä. Paikkamakuun ajattelin pitää lyhyenä, sillä sitä on tehty todella vähän missään muualla kuin kotona. Kas kummaa, tyhjä halli olikin odotettua pahempi häiriö Lennulle ja se nousi kerran istumaan siitäkin huolimatta, että aika oli lyhyt ja minä vieläpä palkkasin sitä välillä. Kaukot menivät kivasti, niistä myö tykätään.

Torstaina oli vuorossa treenit heti aamutuimaan Sariannan kanssa. Vuorossa oli seuraamisen ja liikkeestä maahanmenon treenaamista. Seuraaminen sujuu vaihtelevasti (välillä kivasti, välillä vähemmän kivasti) ja liikkeestä maahanmeno on vielä täysin pennun kengissä... Kivaa oli kuitenkin, loppuun otimme pari putkirallattelua.

Perjantaina illalla teimme seuruuta ja hyppyä collieporukan hallivuorolla. Lisäksi heti vuoron alussa teimme täyspitkän ryhmäpaikkamakuun, tosin minä Lennun edessä seisten ja välillä palkaten. Seuraamista teimme niin, että leikittämin Lennua ja pyysin siitä suoraan seuraamaan, mutta olin itse tekemisestämme aika pihalla. Oma mielentila ei treeneissä ollut paras mahdollinen, sillä miun piti kovistella varsinkin treenien alkupuolella Lennua olemaan hiljaa häkissään. Hyppy meni ihan kivasti, vaikka sekin on melko alkutekijöissä. Pitäisi itse vain muistaa se, että treenatessa ei suoriteta mitään vaan pyritään pitämään hauskaa. Ja jos fiilis on kurja niin ei välttämättä tarvitse edes ottaa sitä koiraa sieltä häkistä treenaamaan... Ensi viikolla paremmalla asenteella, toivottavasti.

Tänään olinkin hieman erilaisissa koirakuvioissa mukana kun lähdimme muutaman treenikaverin kanssa Kuopioon Collieyhdistyksen alaosaston vuosikokoukseen. Ihan mielenkiintoinen kokemus sekin, en ole aiemmin tainnut minkään yhdistyksen kokouksessa ollakaan! Kotiintuomiseksi saatiin kunniakirja sekä pokaali, Lennu oli siis alaosaston vuoden sileäkarvainen näyttelycollie pentujen sarjassa! Kilpailu ei tosin päätä huimannut, kun voitto irtosi sillä sivuerkkarin menestyksellä, mutta mukava juttu siitä huolimatta. Ja ehkä tulevina vuosina kilpaillaan sitten vaikkapa monitoimicolliekisassa!

Tokoa pitkästä aikaa!

Edellisestä tokotreenistä collieporukan (tai kenenkään muunkaan) kanssa on kulunut melkein kaksi kuukautta. Tällä välin olemme tehneet tokoa todella pieniä määriä, lähinnä kotona. Ja tänään viimein treenasimme taas porukalla ja vieläpä hallin lämmössä! Minulla on nyt vuosikortti, jolla pääsen perjantain collietokoiluihin sekä vapaavuoroille, kylläpä ihmeellisesti tällainenkin seikka vaikuttaa treenausmotivaatioon!

Tänään halusin tehdä Lennun kanssa kaukoja sekä opetella patoamista palkalle. Kaukoja (lähinnä maahan-istu vaihtoja) olemme tehneet viime aikoina melko paljon ja ne ovatkin ehkä meidän lempiliikkeemme! Halusin kuitenkin ulkopuoliset silmät katsomaan, olenko opettanut ne aivan päin tiesmitä miltä ne oikein näyttävät. Ilmeisesti kaukot eivät näyttäneet yhtään hullummilta myöskään muiden silmiin! Saimme kuitenkin hyviä vinkkejä jatkoa varten.

Patoamisen opettelua olen nyt pohtinut ja odottanut melkein koko viikon! Minusta ajatus siitä, että Lennu tekisi jotain "ilman palkkaa" tuntuu utopistiselta ja ihmeelliseltä, joten en meinannut malttaa odottaa sen kokeilemista. Käytännössä siis Lennun palkka oli kupissa hieman kauempana ja Lennu itse hihnassa minun luonani ja tarkoituksena oli tehdä pienet pätkät seuraamista. Alkuun Lennun keskittyminen oli täysin kupin tuijottamisessa. Jossain vaiheessa se kykeni tulemaan sivulle, mutta tuijotteli edelleen kuppia eikä ollut millään muotoa kontaktissa. Sitten kun kontakti vihdoin saatiin, sanoin "seuraa" ja Lennuhan pinkaisi saman tien kupille. Onni on hihna! Ei kun uusi yritys ja päästiinkin vähän seuraamisen makuun. Oma kävely oli ihme hiimailua ja näin ollen myös Lennu hiimaili miten sattuu, mutta heti kun se petrasi niin vapautin palkalle. Tehtiin vielä toisen kerran sama ja nyt osasin itse kävellä paremmin ja Lennu lähti heti paremmin seuraamaan > vapautus palkalle.

Treeni meni kaikin puolin yllättävän hyvin! Erityisesti tuosta patoamisesta olin tyytyväinen ja äärimmäisen hämmästynyt. En olisi uskonut, että Lennu toimii noinkin hyvin noin nopeasti, broilerin sydän on kuitenkin varsin suuri häiriö ahneelle koiruudelleni. Intoa puhkuen jatkamme siis treenaamista, milloinkahan sitä seuraavan kerran pääsisi hallille...

Uusi vuosi

Odotin vuoden vaihdetta melkoisella jännityksellä, sillä se tuntui tavallaan Lennun ensimmäiseltä uudelta vuodelta. Viime vuonna vietimme vuoden vaihteen mökillä keskellä ei mitään, joten Lennun reaktio ilotulitukseen oli periaatteessa täysi arvoitus. Eilen valmistauduimme illan viettoon käymällä päivällä pitkästä aikaa koirapuistossa. Sieltä löytyikin Lennulle painiseuraa 11 kuukauden ikäisestä nöffinartusta ja Lennun reaktiota itseään isompaan, leikkisään narttuun oli hauska seurata. Se oli alussa selvästi hämmästynyt sekä leikkikaverin koosta että sen melko rajusta leikkimistyylistä, mutta lämpeni kyllä nopeasti leikkiin. Menoa ei millään tavalla haitannut se, että nöffillä oli painoa tuplasti enemmän kuin Lennulla, ja omistajat tuntuivatkin ilahtuvan kovasti siitä, että sopivaa painiseuraa löytyi myös heidän koiralleen. Oli myös mukava nähdä Lennun leikkivän pitkästä aikaa narttukoiran kanssa ilman taka-ajatuksia! :D

Alkuillasta siirryimme vanhempieni luokse, jonne sitten linnoittauduimmekin loppuillaksi. Me vietimme illan elokuvia katsellen, Lennu lähinnä olohuoneen matolla nukkuen. Raketteja ammuttiin aivan meidän läheltämme, kadun toisella puolella sijaitsevalta parkkipaikalta sekä joidenkin sankareiden toimesta myös itse kadulta, mutta Lennu ei edes näihin ikkunan toisella puolella räjähtäviin raketteihin reagoinut juuri muuten kuin vähän päätään nostamalla tai korvia liikuttamalla. Uusi vuosi ei olisi siis voinut paremmin mennä!

Tänään olemme ottaneet todella rennosti, ohjelmassa oli vain kävelylenkki pimeässä metsässä. Lennu on äärimmäisen kätevä koira siinä mielessä, että se juoksuttaa itse itsensä kahdestaan lenkkeillessämme. Tänäänkin se laukkasi aina 50-75 metriä minun edelle ja sitten täysillä takaisin. Ei toki koko lenkkiä, mutta melkoisen suuri osa matkasta taittui tähän tyyliin ja vieläpä koskemattomassa hangessa. Siihen päälle vielä hirmuiset colliehepulit niin nyt jaloissa makoilee varsin väsynyt ja tyytyväinen nahkalapsi. Huomenna päästään pitkästä aikaa collieporukan tokotreeneihin (lämpimään halliin!) ja mie en malttaisi odottaa!

P.S. Blogi sai kokea pienimuotoisen muodonmuutoksen ja nyt alan vihdoin olla tyytyväinen ulkoasuun. Mitäs te tykkäätte?