maanantai 23. toukokuuta 2016

Rallytokokisoja

(Kuvat: Liisa Vepsäläinen)

Kuukauden blogihiljaisuuden aikana kävin kahdessa rallytokokokeessa kolmen eri koiran kanssa, ensin 23.4. Lennun kanssa Liperissä ja 14.5 Metkan sekä Lassin kanssa Lieksassa. Lennun kokeesta ei ole erityisemmin sanottavaa, käytiin siis hakemassa toinen hylätty tulos avoimesta luokasta. Syy oli vain ja ainoastaan omani, sillä unohdin suorittaa yhden kyltin ja tästä siis automaattinen hylly.

Alunperin Lieksan kokeeseen piti lähteä Lennu, mutta kun sain sille paikan Nurmeksen tokokokeeseen, kysyin järjestäjiltä voisiko Metka tullakin Lennun tilalle. Vaihto onnistui ja tämä olikin kaikin puolin hyvä ratkaisu. Mukaan lähti myös lainakoirani Lassi Elias metsästämään viimeistä hyväksyttyä tulosta alokasluokasta. Molemmat koirat olivat ensimmäisessä ryhmässä alokasluokassa, Lassi oli vuorossa ensimmäisenä ja Metka toiseksi viimeisenä.

Lassin kanssa jännitti hieman se, miten saan mielentilan sopivaksi kehään, sillä Lassi joutui odottamaan rataantutustumisen ajan kehän laidalla tolpassa kiinni ja sieltähän kuului tasaiseen tahtiin lassie-haukku... Livahdin rataantutustumisesta hieman ennen sen päättymistä ja lähdin virittelemään koiraa ja ihme ja kumma, saatiin kuin saatiinkin oikein kiva mielentila ylle! Rata sujui hienosti ja tarkasti, ainoa isompi kommellus oli Lassin kylttiin törmääminen, mutta muuten meni oikein kivasti. Pisteitä Lassi keräsi 94/100 ja ansaitsi näin ollen itselleen RTK1-koulutustunnuksen.

Metkan kanssa kehään lähteminen olikin sitten täysi mysteeri. Minulla ei ollut mitään hajua miten paljon/vähän sitä pitäisi viritellä, sillä luonnollisesti meiltä puuttuu kisarutiinit täysin. Lähdin kuitenkin iloisin mielin radalle, Metkan kanssa kun ei asioihin osaa suhtautua kovinkaan vakavasti. Rata sujui muorinkin kanssa ihan kivasti, vähän se tuntui alavireiseltä ja tarvitsi enemmän tsemppausta kuin normaalisti. Tai sitten sitä hämmensi miun tsemppaus? Isompia juttuja ei tälläkään radalla ollut kuin saksalaisessa täyskäännöksessä, jonka Metka suoritti voittajaluokan täyskäännöksenä. Uusinnasta tuli siis yksi -3 pistettä ja lisäksi muutama -1 virhe mahtui mukaan myös. Selvisimme kuitenkin radasta hengissä ja pisteitäkin saimme 92/100! Huh, mikä muorikoira!

Nyt jäädään sitten kesän ajaksi kisatauolle rallytokosta ja palaamme asiaan syksymmällä kun täällä päin maailmaa on taas kokeita... Jääpähän hyvää aikaa treenata vähän lissää!

Veteraanirallailijat Lassi ja Mutkis-Muu

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi! :)