perjantai 9. joulukuuta 2016

Rallitokokokeessa Porvoossa


Viikko sitten matkasimme Lennun ja Metkan kanssa Kotkaan Sannin ja sukulaiskoirien luokse. Olin ehdottanut Sannille kyläilyä jo aikaisin syksyllä, sillä 4.12 oli Porvoossa rally-tokokoe, johon halusin osallistua. Viikonlopulle oli siis muutakin ohjelmaa kyläilyn ohella (kuten meillä on aina, Sannin kanssa naureskeltiin) ja lisääkin tekemistä keksittiin! Lähdimme lauantaina katsomaan Lennun ja Lolan Meeri-siskon pentuja Tervakoskelle Teija-kasviksen luokse. Sanomattakin lienee selvää, että pennut olivat mitä suloisimpia otuksia!




Sunnuntaina olikin sitten rallailun vuoro. Olin ilmoittanut kokeeseen molemmat koirat ja Sannikin lähti mukaan Lolan kanssa ensimmäiseen viralliseen kokeeseensa. Jännitettävää oli siis kolmen radan verran! Olimme koepaikalla jo hyvissä ajoin, mikä olikin hyvä, sillä saimme koirille häkit hallin sisälle. Ulkona oli -10 astetta pakkasta ja päivä oli melko pitkä, joten olisi ollut melkoisen ikävää jättää koirat autoon odottamaan. Alokasluokan rata oli melko yksinkertainen eikä kovin pitkäkään, joten luottavaisin ja iloisin mielin lähdin Metkan kanssa radalle. Tasaisen varmasti me radasta suoriuduimmekin, eikä mitään isompaa hämminkiä sattunut. Lopputulemana tältä radalta mahtavat 98/100 pistettä ja näin ollen RTK1-koulutustunnus, meidän ensimmäisemme! Alun perin olin ajatellut, että rallailumme jää tuohon koulariin, mutta kyllä meidän on ehkä kokeiltava saisiko ne avoimen luokankin kuviot toimimaan muorin kanssa. Tämä tarkoittaa ainakin hurjaa takapään treenaamista ja mahdollisesti itsehillinnän harjoittamista houkutuksen kanssa. Mutta siitähän minulla on kokemusta!


Lennun rataa pitikin sitten jännittää vähän enemmän, mutta päätin alkaa tsemppaamaan itseäni ennen avoimen luokan alkua, sillä oikeasti tiedän meidän osaavan nämä asiat! Lisäksi avoimen luokan rata oli tällä kertaa varsin helppo ja lyhyt, eikä siellä ollut meidän painajaistamme, houkutusta! Lähdin siis radalle suhteellisen hyvillä mielin. Se ei kylläkään kovin pitkälle kantanut, sillä Lennu jäi heti lähdössä aivan kiinni tuomariin ja tuomarinsihteeriin. Heidän tuijotteluunsa menikin kolme ensimmäistä kylttiä ja vasta sen jälkeen päästiin kunnolla hommiin. Onneksi meno parani huomattavasti loppua kohti!

Tosin radalta poistuttuamme olin melko varma, että olimme tehneet pari -10 pisteen virhettä ja näin ollen pelkäsin meidän saavan jälleen yhden hylätyn tuloksen. Yllätys olikin melkoinen kun tulokset kirjoitettiin tulostaululle ja siellähän oli hyväksytty tulos meidän kohdallamme. Ja millä pisteillä! Saimme yhteensä 91/100 pistettä, mikä tuntuu aivan uskomattomalta, sillä emme saaneet yli 90 pistettä edes alokasluokasta! Avoimessa luokassa oli niin kova taso, ettei tällä pistemäärällä ollut asiaa sijoituksille, mutta sillä ei kyllä ollut minkäänlaista merkitystä, sillä kaikkien vaikeuksien jälkeen näitä onnistumisia osaa ihan todella arvostaa! Tämä oli Lennun toinen hyväksytty tulos avoimesta luokasta ja ensi vuoden puolella lähdemme metsästämään kolmatta tulosta sekä koularia ja jäämme sitten määrittämättömän pituiselle rallitauolle.


Myös Lola sai hienosti hyväksytyn tuloksen ensimmäisestä kokeestaan, joten saimme olla todella tyytyväisiä ralli-Koiruuksiimme! Kokeen jälkeen kävimme vielä yhdessä syömässä lounasta ennen kuin lähdin kotimatkalle. Siihen vierähtikin kuusi tuntia, eikä tällaisen viikonlopun jälkeen ollut mikään helpoin nakki ajaa yksin tuommoinen matka pimeässä ja, varsinkin loppumatkasta, melkoisessa säässä! Mutta siitäkin onneksi selvittiin ja reissu oli todellakin kaikkien niiden hullujen ajotuntien arvoinen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)