torstai 22. joulukuuta 2016

Katsaus vanhoihin tavoitteisiin ja ripaus uusia


Nyt kun tämän vuoden tapahtumat on kerrattu, on aika katsastaa tavotteiden laita. Olen loppuvuoden reissun päällä, joten tämän vuoden tavoitekatsaus tulee näin jo hieman etuajassa julkisuuteen. Pidemmittä puheitta, tavoitteet vuodelle 2016 olivat:

Lennu

~ Terveenä pysyminen  ✓   
Lennulla oli oikein hyvä vuosi terveyden osalta, ei taidettu käydä eläinlääkärillä kertaakaan koko vuonna?

~ Kunnon ylläpitäminen ja kasvattaminen, juoksulenkit mukaan viikko-ohjelmaan sekä enemmän doboa ✓  
Kuntoa on ylläpidetty ihan kiitettävästi, mutta juoksulenkit eivät ole kyllä mahtuneet mukaan viikko-ohjelmaan. Sekä niiden että doboilun kanssa on välillä aktiivisempia kausia, mutta välillä on myös täysin hiljaista molempien osalta.

~ Hauskanpitoa, lenkkeilyä kavereitten kanssa, uusia kokemuksia, mukavia reissuja ✓  
Viimeisen vuoden aikana olemme pitäneet paljon hauskaa, lenkkeilleet ja viettäneet aikaa kavereiden kanssa, kokeneet kaikennäköisiä uusia juttuja sekä tehneet hieman hulluja, mutta aivan mahtavia reissuja.

~ Kerran ulkomaille! ✓  
Lennu kävi kerran ulkomailla kasvattajansa kanssa ja sieltä kotiintuomisina oli SERT sekä kaksi CACIBia.

PK-lajit: Hakuun yhteinen sävel takaisin, koira kuulolle ja perusasiat kuntoon. Keväällä jälkiryhmään hakeminen ja toivon mukaan jäljen ottaminen repertuaariin mukaan. Esineruutu kisavalmiiksi. ✓  
Maastokautemme oli varsinkin haun osalta todella rikkonainen, mutta mitä treeneihin pääsimme niin sanoisin että yhteinen sävel oli tänä kesänä edellistä parempi ja Lennu oli hyvin kuulolla. En hakenut keväällä jälkiryhmään, mutta ajoimme melko mukavan määrän jälkiä ihan keskenämme tai Sarin seurassa. Esineruutua emme saaneet kisavalmiiksi, mutta mitäpä sitä kiirehtimään kun muutkaan osa-alueet eivät ole vielä valmiita. Hyviä esineruututreenejä kuitenkin teimme ja esinemotivaatio on kohdillaan!

~ Tottelevaisuus: Lisää iloista tekemisen meininkiä sekä paremmin suunniteltuja treenejä! Viimeinen alokasluokan 1-tulos, avoimen luokan liikkeiden treenaaminen kisakuntoon ja mahdollinen avoimen luokan korkkaus. BH-kokeeseen kesällä/syksyllä, jos tuntuu että palikat ovat kohdallaan.
Erityisen tyytyväinen tänä vuonna olen ollut siihen, että nimenomaan sitä iloa ja tekemisen meininkiä olemme mielestäni treeneihin saaneet! Aina on toki parannettavaa, mutta aikaisempaan verrattuna meno on jo aika lailla kivaa. Viimeinen alokasluokan tulos saatiin toukokuussa, mutta avointa luokkaa emme korkanneet sillä kaikkia liikkeitä emme ole saaneet kisavalmiiksi, emmekä ole muiltakaan osin valmiita melko vaativaan avoimeen luokkaan. BH-kokeessa emme käyneet.

~ Rally-toko: Avoimesta luokasta hyväksytty tulos -> RTK2? Myös voittajaluokan liikkeitä kasaan pikkuhiljaa.
Avoimesta luokasta saimme kaksi hyväksyttyä tulosta neljästä kokeesta. Emme juuri treenanneet voittajaluokkaa (oikealla puolella seuraamista lukuunottamatta), sillä päätin ettemme tällä erää jatka sinne asti.

~ Näyttelyt: Viimeisen sertin metsästystä!
Viimeinen serti saatiin jo heti ensimmäisestä näyttelystä Kajaanista. Vuoden aikana mukaan tarttui myös neljästä KV-näyttelystä neljä CACIBia, lisäksi vuoden kymmenestä näyttelykäynnistä tuli kaksi ROP- ja kolme VSP-sijoitusta.




Metka

~ Terveenä pysyminen ✓  
Metkalla oli tänä vuonna yksi ärhäkkä mahatauti, mutta muuten taisi muorikin olla aika lailla terve. Metka sterkattiin maaliskuussa ja se toipui leikkauksestaan todella hienosti.

Kunnon ylläpitäminen ja kasvattaminen, juoksulenkit mukaan viikko-ohjelmaan sekä enemmän doboa ✓  
Samoin kuin Lennun kanssa, kuntoa on ylläpidetty ihan kiitettävästi ja Metkan tapauksessa sitä on paljon myös kasvatettu. Pyörälenkit olivat kesällä yksi hyvä kuntoilumuoto muorin kanssa, mutta syksyn mittaan se jäi vähemmälle.

~ Hauskanpitoa, lenkkeilyä kavereitten kanssa, uusia kokemuksia, mukavia reissuja ✓  
Metka on yllättänyt tänä vuonna positiivisesti ja alkanut leikkimään muidenkin kuin Lennun kanssa! Silläkin on siis hauskuutta riittänyt kun mm. Bennystä on kuoriutunut Metkan mentävä leikkikaveri.

~ Tottelevaisuus: Kivaa yhdessä tekemistä, alokasluokan liikkeitä silmällä pitäen 
Kivaa meillä oli Metkan kanssa yhdessä joka kerta kun treenasimme, mutta muilta osin toko-tavoitteet ylittyivät roimasti. Elokuussa uskaltauduttiin möllikokeeseen ja syyskuussa jo viralliseen kokeeseen. Tuloksina tältä vuodelta yksi 2-tulos ja yksi 1-tulos.

~ Rally-toko: Kylttien treenausta, ratatreeniä, mahdollisesti möllikisoihin? 
Kylttejä treenasimme vaihtelevalla aktiivisuudella, ratatreenejäkin teimme satunnaisesti, mutta möllikisoissa emme käyneet. Sen sijaan kävimme kolmessa virallisessa kokeessa, joista lopputulemana kolme hyväksyttyä tulosta huippupistein ja koulutustunnus. Tavoitteet siis täyttyivät tässäkin lajissa huimalla tavalla!

~ Näyttelyt: Viimeisen sertin metsästystä!
Sertiä kyllä metsästettiin, mutta sitä ei tänä vuonna saatu. Kaksi kertaa päästiin aika lähelle ja saatiin vara-serti.


Ensi vuonna meidän harrastamiseen on tiedossa jonkin verran muutoksia, jotka toivon mukaan tuovat mukanaan hyviä juttuja! Lennulta karsiutuu vähän lisää treenattavia lajeja, mikä tarkoittaa sitä, että niihin jäljelle jääviin saa panostettua ehkä vähän enemmän. Viime vuonna listattuja "itsestäänselviä" tavoitteita en tällä kertaa edes kirjaa ylös.

Lennu

~ PK-lajit: Jäljen aktiivinen treenaaminen, jälkien vaikeuttaminen ja pidentäminen, esineruutu kisavalmiiksi (?), BH, tottiksessa kokeenomaisen suorituksen rakentaminen
~ Toko: Oikeanlaisen mielentilan treenaamista, loput tokon avoimen luokan liikkeet kuntoon, häiriön sietäminen paremmin haltuun, avoimen luokan korkkaus, ylempien luokkien liikkeiden hiomista mahdollisimman pitkälle
~ Rally-toko: Viimeinen avoimen luokan hyväksytty tulos -> RTK2
~ Näyttelyt: Viimeisen CACIBin metsästystä!
~ Luonnetesti

Metka

~ Tottelevaisuus: Viimeinen alokasluokan 1-tulos, hauskanpitoa ja hömpöttelyä
~ Rally-toko: Avoimen luokan kylttien treenaaminen, mahdollisesti avoimen luokan korkkaus -> RTK2?
~ Näyttelyt: Viimeisen SERTin metsästystä!

Vaikka blogi onkin vaipunut vähän horrokseen, pyrin edelleen pitämään sitä pystyssä, vaikka sitten harvemmalla päivitystahdilla. Tärkeät tapahtumat haluaisin edelleen arkistoida blogiin ja näin tulen toivon mukaan edelleen tekemäänkin. Ja näitä tärkeitä tapahtumia onkin joitakin jo listattuna uuteen kalenteriin, johon löytyy linkki bannerin alapuolelta.

Mutta nyt tahdon toivottaa teille oikein ihanaa joulua ja hyvää uutta vuotta! Nähdään taas ensi vuonna!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)