Hyvvää fiilistä!

On melko hassua miten erilaiselta treenaaminen tuntuu nyt kun yksi iso etappi (TK1) on takana ja koekalenteri on aivan tyhjillään. Kivalta treenaaminen tuntui ennen kokeitakin, mutta nyt mukaan on tullut ihan erilainen meininki. Tuntuu, ettei nyt tarvitse syynätä ja analysoida ihan jokaista asiaa treeneissä vaan voi keskittyä isompiin kokonaisuuksiin ja esimerkiksi pk-tottiksen treenaamiseen hieman paremmin.

Mie oon ihan ehdottoman iloinen siitä, että meillä on koetavoitteita (vaikka itse kokeet minua jännittävätkin ja joskus jopa hieman ahdistavatkin), sillä ne tavoitteet on nimenomaan se asia, joka pitää treenit säännöllisinä ja, no, tavoitteellisina. Lisäksi ne tavoitteet on vaikeina hetkinä melkeinpä se ainoa asia mikä saa jatkamaan treenaamista. Ja onneksi niin, sillä seuraavissa treeneissä saattaa mennä ties kuinka hyvin.

Vaikka tavoitteet eivät ole minnekään hävinneet, on kuitenkin ihan hirvittävän vapauttavaa tietää, että meillä ei ole tiedossa tokokokeita (luultavasti) ainakaan seuraavaan puoleen vuoteen. Mikään kiire meillä ei ole avointa luokkaa lähteä tahkoamaan, sillä haluan sinne vasta kun tiedän meidän oikeasti osaavan kaikki liikkeet ja selviävän pidempään kestävästä suorituksesta hyvässä vireessä. Minulta on todella moni kysynyt ja ihmetellyt, miksemme lähde colliemestiksiin heinäkuun alussa (tai BH-kokeeseen heinäkuun lopussa) ja kerta toisensa jälkeen olen selittänyt, että en koe millään tavalla järkeväksi lähteä kokeeseen keskeneräisen koiran kanssa kun ei ole mikään pakko. Lennu ei ole vielä kolmeakaan, joten kyllä me kokeisiin vielä ennätetään. Tällä hetkellä minusta tuntuu enemmän kuin hyvältä suunnitelmalta se, että jätetään tokokokeet ja se BH-koekin ensi vuoteen ja treenaillaan nyt vaan hitaasti, mutta varmasti niitä liikkeitä kasaan ja rakennellaan mielentilaa. (Ja yritetään saada vihdoin ja viimein se avoimen luokan hyväksytty tulos rallista.)

Ollaan nyt sitten jätetty tokoasiat pienelle tauolle (toivotaan niiden hautuvan oikein mehevästi Lennun pääkopassa) ja keskitytty enemmän pk-puolen juttuihin, erityisesti noutoihin ja jääviin. Olen aivan hurjan ylpeä Lennun noudosta A-esteellä. Muistan hyvin sellaisen ajan, jolloin ajatus Lennusta noutamassa A:lla tai metrisellä tuntui aivan mahdottomalta. Nyt minua lähinnä hämmästyttää mistä ihmeestä moinen ajatus on herännyt. Sitäkin upeammalta kyllä tuntuu nyt kun noudot tuntuvat paitsi täysin mahdolliselta, ne ovat jopa oikein kivoja!

Josefina otti pari viikkoa sitten kuvia Lennusta treenaamassa esteillä, joten laitan niitä tähän loppuun näytille. Olipa kiva saada pitkästä aikaa treenikuvia!