Sunnuntairiekkujaiset

Suuri ja hurja lassie shibaa litistämässä. On se niin huomaavainen herrasmies!

Perjantaisen valituspostauksen jälkeen tämä viikonloppu on taas sujunut sangen hyvin. Olemme ottaneet aika rennosti, minä kirjoja lueskellen sekä leffoja katsellen ja Lennu luita mutustellen sekä ulkona riekkuen. Tänään ajoimme Jaamankankaalle uusia tuttavuuksia Eevi-shibaa ja Calle-lagottoa tapaamaan. Noin viikon nuoremman Eevin kanssa Lennu nahisteli miltei koko ajan, mutta 4-vuotias Calle ei taas erityisemmin Lennun leikkiyrityksille lämmennyt. Tunti kuitenkin vierähti ulkoillessa, eikä Lennu näyttänyt palelemisen merkkejä lainkaan vaikka auton lämpömittari -14 astetta näyttikin.

Kohtasimme ulkoilumme aikana myös kolme ratsastajaa, mikä oli aivan mahtava juttu! Olen nimittäin miettinytkin, missä voisin Lennua hevosiin tutustuttaa, mutta sopivaa paikkaa en ollut vielä keksinyt. Nyt on ainakin ensimmäinen kosketus (tosin ei nyt aivan lähikosketus, tosin) hevosiin saatu, eikä Lennu ollut niistä(kään) moksiskaan. Huippu pentu!

Murheenkryyni numero yksi

Haukkumisesta on muodostumassa meille oikeasti pienimuotoinen ongelma. Tai minä olen omassa päässäni alkanut luokittelemaan sitä sellaiseksi. Tähän ongelmaan liittyy vahvasti myös yksinolot sekä uutena tullut pöydille ”hyppiminen”, mutta mennään niihin vähän myöhemmin.

Lennu ei ole missään vaiheessa ollut erityisen hiljainen pentu, mutta nyt viime viikkojen aikana siitä on kuoriutunut todella rasittava haukkuja, johon ei tunnu mikään keino purevan. Juuri kun pääsin kehumasta meidän sujuvasti luistavia aamuja, on meillä ollut kaksi aivan kamalaa aamua peräkkäin, keskiössä niissä molemmissa siis Lennun mahdoton kaikelle mahdolliselle haukkuminen. Sanoisin, että yksi pahimmista haukkumisista tapahtuu aamuisin ennen kuin Lennu saa ruokansa, ilmeisesti se siis haukkuu nälkäänsä eikä se tunnu voivan keskittyä herättyään mihinkään muuhun kuin siihen, että sillä on nälkä. Se hyppii pöydälle ja tasoille asettaen etutassunsa niille ja yrittäen ilmeisesti tutkailla josko sieltä löytyisi jotain sopivaa suuhunpantavaa. Pöydät ja tasot on siivottu kaikesta ylimääräisestä.

Lisäksi haukkumista tapahtuu yksinjäädessä väärässä mielentilassa sekä, kuten nyt sain tietää, yksinolojen aikana muutenkin. Lennu on lisäksi nyt haukkunut muutamaan kertaan minun laittaessani ulkovaatteita päälle. Esimerkiksi äsken lähdin keittiöstä vessassa käymään Lennun asettuttua lepäämään. Herra kuitenkin virkistyi hetken päästä haukkumaan. Tullessani takaisin keittiöön (hiljaisuuden taas vallitessa), Lennu kävi uudelleen pitkälleen. Tämä jotenkin viittaisi jonkinlaiseen yksinolemisen ahdistuneisuuteen. Mutta tilanne on kuitenkin todella ristiriitainen, sillä tänä aamuna jätin taakseni suht tyytyväisenä köllöttelevän koiran, joka oli aivan hiljaa pukiessani ja lähtiessäni sekä tullessani takaisin kotiin. Eilen taas lähtöäni saatteli haukkumaan jäänyt pentu. Yksinollessaan Lennu tyhjentää Kongin (tai kaksi) sekä ilmeisesti myös nukkuu, joten ei se täysin eroahdistunutkaan tunnu olevan.

Se vain haukkuu. Ja paljon. Sekä yksin että yhdessä ollessaan.

Haukkumiseen puutuin alun perin shh-äänellä ja kehulla haukkumisen lopputtua. Se toimikin pari päivää Lennun ihmetellessä tekemääni ääntä, mutta loppujen lopuksi Lennu tottui ääneen ja nyt vain lähinnä provosoituu siitä haukkumaan kahta kauheammin. Nyt käytössä on jäähylle laittaminen tai mikäli olemme keittiössä (jonne Lennu jäähylle joutuu), keittiöstä poistuminen. Jäähyn aikana Lennu yleensä alkaa pitämään konserttia ja äänistä päätellen hyppii silloinkin pöydille ja tuolloinhan kieltäminen ei ole mahdollista, sillä en halua vahvistaa sille mielikuvaa että tällä tavoin saa itselleen jälleen huomiota. Jäähy on kestänyt aina niin kauan, että pentu hiljenee (eli alkaa yleensä rapsuttelemaan itseään). Ainakin pukeutumisen kohdalla pitäisi taas ”harjoitella” pikkupentuajan tuttua juttua, eli sitä, että laitan ulkovaatteet päälle ja pois taas sekä tehdä tosi lyhyitä kotoa poistumisia lisää. Aamuisin olen välillä kiinnittänyt pennun huomiota järkevämpiin juttuihin eli pieniin koulutussessioihin, sillä se tuntuu olevan ainoa asia, joka pitää sen näinä hetkinä hiljaisena. Luihin tai muihin tällaisiin asioihin ei keskittyminen tai kiinnostus riitä. Toisaalta muutkin asiat pitää aamuisin saada hoidettua, eikä elämä voi koiran pillin mukaan toimia. Siispä Lennun pitäisi oppia myös siihen, ettei aina välttämättä tapahdu mitään. Ja tämä toimiikin ihan hyvin - iltaisin. Aamuisin virtaa vain on paljon (iltaa enemmän, tuntuu).

Haukkuva pentu ahdistaa ainakin tällaista hyvin vahvasti tunteilla käyvää omistajaa paljon. Naapureiden mietteet pelottavat samoin kuin ajatus eroahdistuneesta koirasta, joka ei kestä olla lainkaan yksin. Alkuaikojen ahdistava ajatus lopullisesta vankeudesta oman kodin sisällä koiran takia on pikkuhiljaa hiipinyt taas mieleen. Toisaalta olen yrittänyt tsempata itseäni ajattelemalla, että Lennu malttaa kuitenkin nukkua sekä syödä yksinollessaan, mikä tuntuisi olevan hyvä merkki. Ja tässäkin asiassa on parempia ja huonompia päiviä. Eli ajan kanssa varmaan asiaan saadaan (toivottavasti) jotain järkeä, jostain vain pitäisi löytää rutkasti lisää kärsivällisyyttä omistajalle...

Välillä tuntuu, ettei sitä muuta tule tehtyäkään kuin valitettua. Kyllä tuolla pennulla on paljon todella hyviäkin puolia. Haukkuminen vain on alkanut ottamaan niin isoa roolia meidän arjessa, ettei sitä voi oikein olla ajattelematta tai murehtimatta. Pitäisi vain yrittää edetä rennommalla asenteella eteenpäin! :)

Tintin kanssa temmeltämässä

Eilen Lennu pääsi pöhköilemään melko tasan kaksi kuukautta vanhempaa Tintti-nahkaa. Tämä taisi olla neljäs kerta kun pojat toisiaan tapasivat ja varsin kivasti niillä leikit käyvät yksiin. Toki parin kuukauden ikäerokin näkyy jo selvästi sekä koossa että osittain myös käyttäytymisessä. Ihan huippua kuitenkin, että läheltä löytyy melkeinpä samanikäinen nahkiainen, jonka kanssa Lennu pääsee suht säännöllisesti leikkimään. Varsinkin kun täältä susirajalta ei noita nahkoja tunnu hirmuisesti löytyvän!

Viikonlopun kuulumiset

© Laura P

Perjantaina lähdimme iltapäivästä Lennun kanssa Poksin hallille collieihmisten tokovuorolle kuokkimaan. No joo, kyllä me "treenattiin" kanssa. Enimmäkseen tähän treenaukseen kuului ihmisten pusuttelu, hallin hajujen ja äänien ihmettely sekä muiden treenaamisen katseleminen. Harjoittelimme myös kontaktin ottamista häiriössä (hienosti sitä ottikin, pieniä pätkiä kerrallaan!) sekä erään treenikaverin vinkkaamaa 'aktiivisen treenaamisen' harjoitusta. Sekin meni hienosti, muutamaan otteeseen haetutin ihan vahingossa vain seuruun paikkaa. Collieiden tokovuoro ei kuitenkaan ole ohjattu, vaan kaikki tekevät omia juttujaan ja muut toki antavat vinkkiä ja neuvoa tarvittaessa. Tämä ei ehkä tällä hetkellä ole meille paras tapa treenata, sillä tarvitsisin jonkinnäköisen pohjatiedon asioista ennen kuin voisin kunnolla lähteä tällaiseen treeniporukkaan mukaan. Saatamme kuitenkin kuokkia noissa treeneissä tulevaisuudessakin, ihan vain saadaksemme tuntumaa muuallakin treenaamiseen kuin kotona.

© Laura P

Olemme hitaasti, mutta varmasti alkaneet opettelemaan sivulletuloa tämän tekniikan avulla. Painosana on tässä tuo hitaasti. Nyt olemme edenneet siihen vaiheeseen, että Lennu tarjoaa laatikolle etujalkojaan kivasti. Eli seuraavaksi pitäisi sitten aloittaa ihan tuo itse pyöriminen sitten. No, sivulletulon oppimisella ei sinäänsä mitään kiirettä nyt ole, sillä emme ole saaneet paikkaa mihinkään tokon ohjattuun ryhmään. Ja sekös harmittaa! En nimittäin edelleenkään tiedä, kuinka tokojuttujen koulutuksessa pitäisi edetä ja kuinka voisinkaan, kun en ole koskaan sellaista tehnytkään. No, Mujusen Tie tottelevaisuusvalioksi -kirja minulla on nyt lainassa, joten kai me aloitamme jotenkin siihen malliin etenemään asiassa. En vain ole aivan sinut tällaisen kirjasta opettelun kanssa, tai siis lähinnä epäilen omaa kykyäni oppia kouluttamaan koiraani oikein lukemalla asiat kirjasta.

Toinen vaihtoehto olisi sitten jättää oikeiden tokoliikkeiden treenaaminen melkeinpä kokonaan ennen kuin johonkin ohjattuun treeniryhmään tiemme löydämme. Se kuulostaisi siinä mielessä paremmalta, ettei minun ainakaan tarvitsisi sitten opettaa Lennua ulos asioista, jotka olisin mahdollisesti sille väärin opettanut itse "puskatokoillessani" sen kanssa. No, tätä pitää jäädä pohtimaan. Harmittaa kyllä aika vietävästi, ettei minkäännäköisiä pennuille sopivia toko/agility/mitään kursseja tunnu täälläpäin olevan tuloillaankaan.

© Laura P

Eilen lähdimme bussilla Noljakkaan Lauraa ja Annaa sekä heidän laumaansa tapaamaan. Bussilla matkustaminen sujui Lennulta varsin hienosti! Menomatkalla herra malttoi jopa istua bussin lattialla ja kotimatkalla olikin jo niin väsy, että makuullekin piti käydä. :) Reissussa vierähtikin melkein kolmisen tuntia ja pellolla, metsässä sekä rannalla rällääminen veikin pennun voimat niin tehokkaasti, että kotiutumisen jälkeen koisittiin melkein neljä tuntia putkeen ja ilta oli muutenkin hyvin rauhallinen. :D

Tänään eräs ystäväni liittyi seuraamme Lykynlammelle kävelemään ja Lennu ei tainnut ainakaan lievittää pitkään kestänyttä koirakuumetta! :) Huomenna tapaamme jälleen Tintti-nahkaa ja kamera lähtee mukaan, joten toivottavasti lisää kuvia on tulossa piakkoin!