Murheenkryyni numero yksi

Haukkumisesta on muodostumassa meille oikeasti pienimuotoinen ongelma. Tai minä olen omassa päässäni alkanut luokittelemaan sitä sellaiseksi. Tähän ongelmaan liittyy vahvasti myös yksinolot sekä uutena tullut pöydille ”hyppiminen”, mutta mennään niihin vähän myöhemmin.

Lennu ei ole missään vaiheessa ollut erityisen hiljainen pentu, mutta nyt viime viikkojen aikana siitä on kuoriutunut todella rasittava haukkuja, johon ei tunnu mikään keino purevan. Juuri kun pääsin kehumasta meidän sujuvasti luistavia aamuja, on meillä ollut kaksi aivan kamalaa aamua peräkkäin, keskiössä niissä molemmissa siis Lennun mahdoton kaikelle mahdolliselle haukkuminen. Sanoisin, että yksi pahimmista haukkumisista tapahtuu aamuisin ennen kuin Lennu saa ruokansa, ilmeisesti se siis haukkuu nälkäänsä eikä se tunnu voivan keskittyä herättyään mihinkään muuhun kuin siihen, että sillä on nälkä. Se hyppii pöydälle ja tasoille asettaen etutassunsa niille ja yrittäen ilmeisesti tutkailla josko sieltä löytyisi jotain sopivaa suuhunpantavaa. Pöydät ja tasot on siivottu kaikesta ylimääräisestä.

Lisäksi haukkumista tapahtuu yksinjäädessä väärässä mielentilassa sekä, kuten nyt sain tietää, yksinolojen aikana muutenkin. Lennu on lisäksi nyt haukkunut muutamaan kertaan minun laittaessani ulkovaatteita päälle. Esimerkiksi äsken lähdin keittiöstä vessassa käymään Lennun asettuttua lepäämään. Herra kuitenkin virkistyi hetken päästä haukkumaan. Tullessani takaisin keittiöön (hiljaisuuden taas vallitessa), Lennu kävi uudelleen pitkälleen. Tämä jotenkin viittaisi jonkinlaiseen yksinolemisen ahdistuneisuuteen. Mutta tilanne on kuitenkin todella ristiriitainen, sillä tänä aamuna jätin taakseni suht tyytyväisenä köllöttelevän koiran, joka oli aivan hiljaa pukiessani ja lähtiessäni sekä tullessani takaisin kotiin. Eilen taas lähtöäni saatteli haukkumaan jäänyt pentu. Yksinollessaan Lennu tyhjentää Kongin (tai kaksi) sekä ilmeisesti myös nukkuu, joten ei se täysin eroahdistunutkaan tunnu olevan.

Se vain haukkuu. Ja paljon. Sekä yksin että yhdessä ollessaan.

Haukkumiseen puutuin alun perin shh-äänellä ja kehulla haukkumisen lopputtua. Se toimikin pari päivää Lennun ihmetellessä tekemääni ääntä, mutta loppujen lopuksi Lennu tottui ääneen ja nyt vain lähinnä provosoituu siitä haukkumaan kahta kauheammin. Nyt käytössä on jäähylle laittaminen tai mikäli olemme keittiössä (jonne Lennu jäähylle joutuu), keittiöstä poistuminen. Jäähyn aikana Lennu yleensä alkaa pitämään konserttia ja äänistä päätellen hyppii silloinkin pöydille ja tuolloinhan kieltäminen ei ole mahdollista, sillä en halua vahvistaa sille mielikuvaa että tällä tavoin saa itselleen jälleen huomiota. Jäähy on kestänyt aina niin kauan, että pentu hiljenee (eli alkaa yleensä rapsuttelemaan itseään). Ainakin pukeutumisen kohdalla pitäisi taas ”harjoitella” pikkupentuajan tuttua juttua, eli sitä, että laitan ulkovaatteet päälle ja pois taas sekä tehdä tosi lyhyitä kotoa poistumisia lisää. Aamuisin olen välillä kiinnittänyt pennun huomiota järkevämpiin juttuihin eli pieniin koulutussessioihin, sillä se tuntuu olevan ainoa asia, joka pitää sen näinä hetkinä hiljaisena. Luihin tai muihin tällaisiin asioihin ei keskittyminen tai kiinnostus riitä. Toisaalta muutkin asiat pitää aamuisin saada hoidettua, eikä elämä voi koiran pillin mukaan toimia. Siispä Lennun pitäisi oppia myös siihen, ettei aina välttämättä tapahdu mitään. Ja tämä toimiikin ihan hyvin - iltaisin. Aamuisin virtaa vain on paljon (iltaa enemmän, tuntuu).

Haukkuva pentu ahdistaa ainakin tällaista hyvin vahvasti tunteilla käyvää omistajaa paljon. Naapureiden mietteet pelottavat samoin kuin ajatus eroahdistuneesta koirasta, joka ei kestä olla lainkaan yksin. Alkuaikojen ahdistava ajatus lopullisesta vankeudesta oman kodin sisällä koiran takia on pikkuhiljaa hiipinyt taas mieleen. Toisaalta olen yrittänyt tsempata itseäni ajattelemalla, että Lennu malttaa kuitenkin nukkua sekä syödä yksinollessaan, mikä tuntuisi olevan hyvä merkki. Ja tässäkin asiassa on parempia ja huonompia päiviä. Eli ajan kanssa varmaan asiaan saadaan (toivottavasti) jotain järkeä, jostain vain pitäisi löytää rutkasti lisää kärsivällisyyttä omistajalle...

Välillä tuntuu, ettei sitä muuta tule tehtyäkään kuin valitettua. Kyllä tuolla pennulla on paljon todella hyviäkin puolia. Haukkuminen vain on alkanut ottamaan niin isoa roolia meidän arjessa, ettei sitä voi oikein olla ajattelematta tai murehtimatta. Pitäisi vain yrittää edetä rennommalla asenteella eteenpäin! :)