Tallinna KR - EE JMVA !

Kaikki kuvat: Laura P.

Perjantaina oli jälleen aika lähteä tien päälle kera kavereiden! Anna tuli hakemaan meitä kotoa iltapäivällä ja kävimme hakemassa Lauran kyytiin suoraan töistä, jonka jälkeen suuntasimme auton nokan kohti etelää. Matkan lähtökohdat eivät olleet etukäteen ajatellen parhaat mahdolliset, sillä Myrn oli aloittanut edellisellä viikolla juoksunsa ja Lennun tuntien odotimme kaikki automatkasta monituntista tenorilassien konserttoa. Itse olin koko päivän nähnyt mielessäni kauhukuvia koirasta, joka ei kykene syömään eikä nukkumaan ja joka ei kykenisi keskittymään kehässä laisinkaan. Tuumasinkin Annalle autoa pakatessamme, että voisinkohan jättää Lennun kotiin... Onneksi koira lähti kuitenkin mukaan, sillä vastoin kaikkia odotuksiamme sehän osasi käyttäytyä! Ensimmäisen minuutin aikana se päästi muutaman pienen valitusvirren, mutta ne jäivätkin oikeastaan ainoiksi koko viikonlopun aikana! Toki se oli kovasti kiinnostunut molemmista shelttitytöistä ja sinkoili ulkona hihnassa kuin duracell-pupu, mutta muuten saimme kyllä hämmästellä sen järkevyyttä moneen otteeseen reissun aikana!

Ajoimme Helsinkiin satamaan muutaman pysähdyksen kautta ja laivamme lähti kohti Tallinnaa kello 22:30. Koirat matkustivat laivassa jälleen nätisti ja matka taittui nopeasti, etenkin kun omistajat ottivat pienet torkut ennen Tallinnaan saapumista. Hotellimme löytyi melko vaivattomasti, kiitos Lauran tabletin ja hienon karttasovelluksen, ja se osoittautuikin ihan mukavaksi paikaksi! Nukkumaan pääsimme viimein joskus kahden maissa ja tiedossa oli melko lailla aikainen herätys. Ilmeisesti näyttelyrupeama kuitenkin jännitti minua sen verran, että nukahtaminen venähti lähemmäksi viittä ja kun aamulla herätyskelloon heräsin, oli yöunia takana vaivaiset kaksi tuntia.

Lauantaina söimme hotellilla aamupalan ennen näyttelypaikalle lähtöä. Saku Suurhallille ajoi majapaikastamme vain noin vartin verran ja olimmekin hyvissä ajoin paikan päällä. Auton sai parkkiin helposti ja ilmaisiksi (!) ja jäähallin sisältä löytyi sopivasti tilaa oman leirimme pystyttämiseen. Nahkakehä alkoi vasta yhden maissa, mutta sitä ennen oli shelttien vuoro pyörähtää saman tuomarin arvosteltavana. Nahkoja oli paikalla Lennun lisäksi viisi ja Lennu oli ainoa junnu-uros!

Menimme Lennun kanssa kehään nahkoista ensimmäisenä. Tuomari juoksutti meidät muutamaan kertaan kehän ympäri sekä edestakaisin. Lennu esiintyi todella kauniisti ja seisoa pönötti hievahtamatta tuomarin pöydän edessä. Pian kehäsihteeri ilmoittikin Lennun olevan Erinomainen sekä Sertifikaatin arvoinen ja ojensi minulle junnusertiruusukkeen! Avoimessa luokassa oli toinen suomalaisnahka, joka sekin sai ERI SA:n ja näin ollen olimme pian uudestaan kehässä, parhaan uroksen valintaa varten. Jälleen meitä juoksutettiin ympäri ja sitten tuomari tulikin kättelemään minua, Lennu oli Paras Uros! Pyörähdimme kehässä vielä kaksi kertaa saman junnunartun kanssa ja Lennusta tuli sekä ROP-juniori sekä ROP!! Fiilis oli aivan mieletön, miun pikkuinen Löllö oli paras nahkacollie!

"Good size, very good proportion, nice head, good angulation front & behind, very good topline & withers, little short croup, good position of tail, good coat & presentation."

(Tuomarina Galyna Kalinichenko, Ukraina)

Isoja kehiä odotellessa Lennu pääsi kevythäkkiin lepäilemään ja me seurasimme vielä käynnissä olevia kehiä. Tuumimme, että tällä kertaa Lennulla saattaisi olla jopa mahdollisuus pärjätä ryhmäkehässä, sillä ykkösryhmän tuomaroi sama tuomari, joka arvosteli nahkat ja hän kehui Lennua kovasti ROP-kehässä. Jännityksellä jäimme siis odottamaan, mitä isoissa kehissä tulisi tapahtumaan! Kokoomakehissä oli mukavaa odotella tulevia koitoksia, sillä seurana oli muitakin suomalaisia, mm. pehkopuolelta. Loppujen lopuksi odotus tuntui hyvin lyhyeltä ja pian olimmekin jo juoksemassa kehään. Myös itse kehä eteni nopeasti, meidät valittiin jatkoon ehkä noin kuuden muun kanssa. Kun seuraavan kerran katsoin ympärilleni, olikin kehässä vain kolme muuta koiraa Lennun lisäksi. Me sijoituttaisiin, ihan hullua! Sijoittuneet kuulutettiin (viroksi) neljännestä alkaen ja odottelin lühikarvaline collieta kuuluvaksi. Lopulta kaksi koiraa oli sijoitettu ja kaksi jäljellä seisomassa kehän laidalla, ryhmän toiseksi tullut koira kuulutettiin ensin, eikä se ollut collie! Lennu oli ryhmänsä paras!!

Hihkuttiin ja hilluttiin Lennun kanssa ykköspaikalle kiittämään tuomaria, joka totesi, että "you're a great team". Tuomarin sanat lämmittivät mieltä, parhaimmillaan me ollaan kyllä aivan loistava tiimi! Tein Lennun kanssa paniikkiseisotuksen kun ihmisiä tuli kehään kuvia ottamaan. Kohta hypeltiinkin jo palkintojen kanssa kehästä ihmettelemään, mitä juuri tapahtui. Vielä oli siis tiedossa BIS-juniori ja BIS-kilpailu. BIS-juniorikilpailuun osallistui arvioilta yli 100 junnukoiraa ja todettiin pehkocollien omistajan kanssa, että läpijuoksuksi taitaa mennä. Mutta mitä vielä, paimenkoirista valittiin kaksi jatkoon ja Lennu oli näistä koirista toinen! Sen suurempaa menestystä ei enää tullut, mutta jatkoon pääsi noin 15 koiraa, joten loistava suoritus tämäkin! Päivän viimeisessä kehässä oli liikkeellä väsynyt koira ja väsynyt omistaja, eikä meidän esiintyminen ollut parasta mahdollista. Mutta olipahan melkoinen kokemus!

Vertaa panikoiden ryhmäkilpailun päätteeksi pönöttämistä...

... ja rauhassa pönöttämistä päivän päätteeksi. Ero on melkoinen!

Viimeisten pönötyskuvien ottamisen jälkeen pakkasimme tavarat sekä koirat autoon ja suuntasimme viereiseen ostoskeskukseen syömään. Ruokailun jälkeen aloimme mahat täynnä ja tyytyväisenä kierrellä kauppoja ja minä löysin itselleni uuden bleiserin! Lisäksi kävimme ruokakaupassa ostamassa Lennun ryhmävoiton kunniaksi meille suklaakakkua ja koirille luut. Shoppailureissun jälkeen palasimme hotellille, mutta suuntasimme saman tien iltalenkille vanhaan kaupunkiin. En olekaan Tallinnan vanhassa kaupungissa käynyt kuin pikkulapsena. Paikka oli todella kaunis ja sheltit treenasivatkin tokoa aika makeissa maisemissa! Me hömpöttelimme Lennun kanssa jotain pientä, se kun ei todella pitkäksi venähtäneen näyttelypäivän päälle treenaamista erityisemmin kaivannut. Kun viimein palasimme hotellillemme, nautiskelimme suklaakakkua ja rauhoituimme pikkuhiljaa nukkumaan, tavoitteena hiukkasen pidemmät yöunet kuin edellisenä yönä!

Sunnuntai alkoi samalla kaavalla kuin lauantaikin eli hotellin aamiaisella. Sieltä jatkoimme pakkaamisen jälkeen matkaamme näyttelypaikalle. Minun piti tosin tehdä ylimääräinen reissu tutuksi tulleeseen kauppakeskukseen, sillä huomasin farkkuni ratkenneen edellisenä päivänä. Onneksi nahkat arvosteltiin vasta kehän viimeisenä, yhden jälkeen. Kauppakierroksen jälkeen vuorossa oli siis nopea vaatteiden vaihto, jonka jälkeen päivystimme kehän laidalla. Sheltit olivat jälleen ennen nahkoja ja niiden saamat tulokset lisäsivät jännitystäni entisestään; mm. edellisen päivän VSP sai EH:n. Pehkokehä ei ainakaan vähentänyt jännitystä, sillä koirat saivat kaikkea T:stä ylöspäin (tuomari sakotti alusta-arkuudesta). Kehään oli kuitenkin mentävä positiivisin mielin, vaikka toiveet valioitumisesta hieman himmenivätkin edellisiä rotuja seuratessa.

Lennu esiintyi jälleen omaan tapaansa rauhallisesti ja keskittyneesti. Siinä ei näkynyt merkkiäkään väsymyksestä. Matkakumppanien kanssa vitsailtiinkin sen olevan aikamoinen kone näyttelyhommissa ja Teija-kasvattajan kanssa tuumailtiin, että Lennu on äitinsä poika ja ottaa nämä hommat asiaan kuuluvalla vakavuudella. Lennun asenne onkin aivan mahtava, se on kehässä Hommissa. Tuomari juoksutti meidät tuttuun tapaan ympäri ja edes takaisin, jonka jälkeen pönötettiin tuomarin pöydän edessä, tuomiota odottaen ja jännittäen. Viimein kehätuomari totesi Lennun jälleen Erinomaiseksi ja Sertifikaatin arvoiseksi ja meillä alkoi bileet! Lennu valioitui!! Sain kehäsihteeriltä junnusertiruusukkeen ja annoin sen Lennulle riekutettavaksi, se oli sen todellakin ansainnut! Kehäsihteeri oli todella mukava ja tuntui iloitsevan meidän kanssamme todeten vain, että elkää karatko minnekään.

Avoimen luokan uros sai myöskin ERI:n ja SA:n ja valioitui sekin! Paras uros kehässä olimme jälleen me kaksi ja juoksutettuaan meitä kerran ympäri tuomari tuli kättelemään minua; Lennu oli Paras Uros! Tuomari oli todella mukava ja selitti valintojaan tarkkaan, sekä PU-kehässä että ROP-kehässä. Junnunartuissa eilinen VSP-juniori tuli jälleen ensimmäiseksi, mutta koska se oli valioitunut jo eilen, sai toiseksi sijoittunut viimeisen junnusertinsä ja valioitui sekin! Tallinnan näyttely oli siis erinomainen nahkaomistajille, nimittäin ainakin neljä kuudesta koirasta valioitui.

ROP-juniori kehässä meillä oli vastassa sama koira kuin edellisenä päivänä ja lopputulemakin oli sama, Lennu valittiin rotunsa parhaaksi junioriksi! Pitkä päivä olisi siis jälleen tiedossa. Saimme vielä odottaa avoimen luokan narttujen arvostelun sekä parhaan nartun valinnan ennen ROP-kehään pääsyä. Jossain vaiheessa kehäsihteeri tuli hymyillen sanomaan minulle, että odotas kunhan näet tuomarin kirjoittaman arvostelun. Tässä vaiheessa olo oli jo niin onnellinen, ettei voinut kuin nauraa. ROP-kehässä oli tällä kertaa avoimen luokan soopelinarttu. Sama kaava jatkui edelleen, pönöttämisen ja juoksuttamisen jälkeen tuomari tuli luokseni punakeltaisen ruusukkeen kanssa. Lennu oli rotunsa paras koira toisena päivänä peräkkäin! Tuomari totesi, että näin kauniita nahkoja ei tule kuin Suomesta!

"17 months, such a beauty."

(Tuomarina Kim Vigsö Nielsen, Tanska)

Nahkojen ollessa arvosteluvuorossa kehänsä viimeisenä, ei ryhmäkehiä tarvinnut odotella kovinkaan kauaa. Kerkesin itse keräämään hieman lisää energiaa (ihanasta oreosuklaasta) ja Lennukin sai lepäillä hetkisen ennen seuraavaa koitosta. Tällä kertaa ryhmän tuomaroi aivan uusi tuttavuus, slovenialainen naistuomari, joka katsoi koirat tarkasti läpi kokoomakehässä. Hän jopa juoksutti kaikki ryhmän koirat kerran läpi ennen isoon kehään menoa. Pian olimmekin jälleen juoksemassa isossa kehässä ja tällä kertaa yritin muistaa hymyillä (mikä ei kuvista kylläkään välity) enkä vain keskittyä siihen juoksemiseen. Hetken pönötettyämme tuomari kiersi kehää ja valitsi Lennun jatkoon seitsemisen muun koiran kanssa! Tässä vaiheessa olin jo hurjan ylpeä junnustani, miten se jaksaakaan aina vain tsempata ja esiintyä edukseen vaikka päivät venyvät pitkiksi. Jatkoon päässeet koirat juoksutettiin vielä edestakaisin ja ympäri, jonka jälkeen tuomari kävi kättelemässä ne, jotka eivät sijoittuneet. Me emme kuuluneet tähän joukkoon ja olin aika lailla pakahtumispisteessä, sillä Lennu sijoittui taas ryhmässä!

Jälleen kuuluteltiin koiria, ensin yksi, sitten toinen ja viimein kuulin collienkin mainittavan. Lennu oli paimenkoirien toisiksi kaunein, heti australianpaimenkoiran jälkeen. Jälleen paniikkiposeeraus kameraa varten ja sitten juhlien ulos kehästä palkintojen kera. Jäljellä oli vielä BIS-juniori, jota ennen käytiin läpi loputkin ryhmät melko pikaiseen tahtiin. Pian meidän pitikin olla jälleen järjestäytymässä kokoomakehässä. Tällä kertaa meidän osuutemme jäi läpijuoksemiseen, mutta kaikki odotukset olivat ylittyneet jo niin moninkertaisesti, että tämä oli melkeinpä huojentavaa. Sain laittaa koiran lepäämään ja huilata itse kehän laidalla BIS-kilpailua seuraten.

BIS-kilpailun päätyttyä otimme vielä viimeiset poseerauskuvat ennen auton pakkaamista kotimatkaa varten. Laivamme lähti jälleen vasta puoli yhdeltätoista, joten meillä oli hyvin aikaa viedä auto satamaan parkkiin ja käydä vielä syömässä sekä ostoksilla. Koirat jäivät ansaitusti autoon lepäämään meidän suunnatessa läheiseen ravintolaan. Viimeisten (suklaa)ostosten jälkeen palasimme takaisin autolle ja lähdimme vielä iltakävelylle koirien kanssa. Kun viimein pääsimme laivaan, oli tarkoituksenamme nukkua virkistävät nokkaunet ennen pitkää, yöllistä ajomatkaa kotiin. Suunnitelmamme onnistuikin osittain, tosin kukaan ei tainnut tuntea oloaan erityisen virkeäksi Helsinkiin päästyämme. Onneksi kyydissä oli kuitenkin kolme kuskia, jokainen sai vuorotellen nukkua takapenkille etupenkkiläisten valvoessa ja pelatessa autopelejä. Ennen perille saapumista aamuseitsemältä kerkesimme pysähtyä (vain!) kaksi kertaa kuskeja vaihtaessa ja käydä läpi sekä koirarodut että paikkakunnat aakkosittain.

Maanantaina olimme molemmat väsyneitä, mutta onnellisia. Onnellisia mielettömän hienosta viikonlopusta, mutta myös kotiinpaluusta. En usko, että tällaista viikonloppua osuu kohdalle koskaan. Tai ainakaan hyvin pitkään aikaan, oli se sen verran mahtava ja erityinen kokemus. Reissu oli kaikin puolin todella onnistunut; Lennu ei mennyt sekaisin Myrnin juoksuista ja käyttäytyi moitteettomasti (tämä oli varmasti matkan suurin ja positiivisin yllätys), seura oli mitä mainiointa ja kaikki tavoitteet täyttyivät, ja ylittyivät, täysin. Matkan ainoa harmillinen juttu oli se, että shelttiosastolta meni jälleen sertit hilkun verran sivu suun. Mutta ainakin jäi vielä reissaamisen aihetta loppuvuodelle! Erityiskiitos kuuluu kuitenkin Lauralle, joka ylipuhui minut mukaan matkalle ja otti meistä aivan huikeita kuvia, mennään joku päivä treenaamaan niin vien siut samalla sinne kotzonelle! ;)