perjantai 4. syyskuuta 2015

Kotkassa!

Kotkan jengi, vasemmalta: Lola, Sisko, Glee, Fiilis, Jaana, Luke, Meeri ja Lennu

Elokuun puolessavälissä matkasimme Kotkaan Sannin ja tyttöjen vieraaksi. Lauantaina pääsimme osallistumaan ensimmäistä kertaa Kotkan ruusuun ja sunnuntaina oli vuorossa sivuerkkari. Paikalla oli kivasti Koiruuksia ja oli mukava nähdä kaikkia tuttuja sekä söpöjä pentuja! Saavuimme perjantaina Kotkaan niin myöhään ettei aikaa ollut oikein muulle kuin koirien pahimpien höyryjen purkaminen sekä mäkkimässäilylle.

Lauantaina nahkakehä alkoi vasta reilusti yhden jälkeen, joten saimme viettää oikein rennon näyttelypäivän aamun pikkuhiljaa tulevaa koitosta varten valmistautuen. Kun viimein olimme kaikkine kamoinemme ja koirinemme näyttelypaikalla, meren äärellä, oli siellä lämmin. Näyttelypaikka, suuri nurmikenttä, oli muutenkin oikein kiva, varsinkin noin hyvällä säällä. Nahkoja oli ilmoitettu KV-näyttelyyn kolmisenkymmentä ja tuomarina oli australialaisrouva, josta en tiennyt etukäteen mitään. Lennun lisäksi nuoria uroksia oli kaksi ja Lennu pääsi yksilöarvosteluun viimeisenä. Lennu esiintyi tuttuun tapaansa, nätisti ja rauhallisesti. Kehäsihteeri huikkasi pian laatuarvosanaksi Erittäin Hyvän! Kahden muun nuoren uroksen saadessa ERIn, Lennu oli automaattisesti kilpailuluokan kolmas.

"Good outline. Balanced head. Ears are a little low set. Would like a little refinement on the neck. Chest deep. Strong topline. Adequate angulation. Moves out in front, but very close behind."

Sunnuntain sivuerkkarissa vietettiinkin sitten koko päivä! Lennu oli heti ensimmäisten joukossa kehässä, yhdessä toisen nuoren uroksen kanssa. Lennu esiintyi melkeinpä paremmin kuin lauantaina, vaikka itseäni hirvitti melko kaamealla hiekkakentällä juokseminen koiran kanssa. Pystyssä kuitenkin pysyttiin ja ihan hyvin kai esiinnyttiinkin, sillä lopputulemana oli Erinomainen. Kilpailuluokassa Lennu sijoittui toiseksi ja tuomari jakoi uroksissa SA:n muistaakseni ainoastaan luokkavoittajille, joten meille sileä ERI. Äärimmäisen tyytyväinen olen kuitenkin siihen, että tämän vuoden molemmista erkkareista saatiin plakkariin Erinomaiset.

"Masculine, good size, strong bones, masculine head, a little bit wavy (?) profile, good eyes and ears, good topline, correct body proportions, chest developed enough, well angulated front, moderate behind. Moves freely, could have a little bit more drive behind."

Erkkaripäivä kuitenkin vain parani paranemistaan! Ensiksi treenikaveri (vuoden ikäinen) Darwin otti ja voitti urokset, mikä oli aivan uskomattoman mahtavaa. Toiseksi Lennun äiti Jaana sijoittui upeasti toiseksi Paras Narttu -kehässä. Ja päivän lopuksi hupinumeroksi ennalta-ajateteltu parikilpailu, johon osallistuivat Lennu ja Meeri, menikin yllättävän hyvin! Molemmat malttoivat pönöttää oikein nätisti vierekkäin, mutta raviosuutta pitää kyllä treenata melkoisesti jos joskus meinataan tämä parivaljakko vielä parikilpailussa esittää!

Kotkassa on aina yhtä mukavaa käydä, kiitoksia siis Sannille jälleen kaikesta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)