lauantai 9. tammikuuta 2016

Vauhdilla uuteen vuoteen!



Meidän lauma aloitti uuden vuoden ihanan rauhallisissa merkeissä mökillä. Aattona pakkasimme tavarat kasaan ja ajelimme korpeen kivalle pienelle piilopirtille ja kotiuduimme reissultamme vasta tänään. Mökillä kuului rakettien pakamauksia jonkun verran, mutta huomattavasti vähemmän kuin mitä kotonamme tai vanhempieni luona olisi kuulunut. Lennuhan ei erityisemmin ilotulituksista välitä, mutta Metka oli selvästi huolissaan kun keskiyö koitti ja isoin tulitus alkoi. Itse olen halunnut suojella aiemmin Lennua ja nyt myös Metkaa pahimmalta ilotulitusten räiskeiltä, enkä koiria kello kuuden ja aamukahden välillä uutena vuotena vie pihalle laisinkaan. Hyvä ulkoilutus reilusti ennen kuutta ja kahden jälkeen riittää vallan mainiosti, eikä tarpeetonta pamauksille altistamista tarvitse tehdä ollenkaan.

Tänä vuonna meille tosin kävi niinkin ikävästi, että aatonaattona illalla koiria autoon pakatessani meidän päämme päällä räjähti iso raketti. Olin juuri saanut häkin oven kiinni, mutta takakontin ovi oli vielä auki. Koirat tuntuivat toki säikähtävän kovaa pamausta, mutta ajettuamme kotiin (noin 10 minuutin matkan) ja otettuani ne autosta, kävimme iltalenkillä ja ne vaikuttivat ihan normaaleilta. Voin vain toivoa, etteivät ne muistele tätä kokemusta myöhemmin pahalla.



Viime lauantaina lähdimme Lennun kanssa mökin rauhasta seuramme hallille möllitokoon! Ajatuksena oli pitää tätä kivana palauttavana treeninä kahdesta joulukuun tokokokeesta, eli tiedossa oli paljon palkkaa liikkeiden välissä! Pienen palauttavan treenin teimme viimeisen kokeen jälkeisenä päivänä, mutta möllikoe oli mukava tapa muistutella koiraa, että mitä pidempi suoritus, sitä kivempaa on ja sitä enemmän saa palkkaakin.

Lauantaina oli huiman kylmä ja tuntui hulluudelta lähteä koko päiväksi seisoskelemaan hallille yhden möllikokeen takia, mutta onneksi lähdimme. Lennukin tarkeni odotella autossa kun päällä oli kaksi takkia ja vieressä köllötteli Benny-ystävä. Alokasluokka oli järjestyksessä viimeisenä, joten sain katsoa ylempien luokkien suorituksia ihan koko rahan edestä. Mukana oli paljon koirakoita, jotka testasivat tasoaan uusilla säännöillä ensimmäistä kertaa, joten paljon esitettiin kysymyksiä, joita ei ole itse edes ajatellutkaan. Hirveän kätevää, tietää taas astetta paremmin mitä siellä vaaditaan ja mihin tulee pyrkiä.

Me olimme alokasluokassa suoritusvuorossa neljäntenä. Olin todella tyytyväinen meidän menoomme, mm. liikkeiden välit olivat varsin kivat (tuttu halli ja palkkaus toki vaikuttivat tähän). Paikkamakuu oli kauhein ikinä koetilanteessa. Mutta tässä meidän pisteemme sen pidemmittä puheitta:

Paikalla makaaminen ryhmässä 6,5 Porsas Lölö! Meni maahan ihan muulla kuin omalla käskyllä. Makasi hievahtamatta. Nousi istumaan nätisti miun käskyllä, mutta kävi takaisin maate.
Seuraaminen 8 Ihan meijän tasoista jälleen, tosin hitaalla pätkällä (meijän bravuuriosuus seuruussa) meni maahan. Hupsista, taisin vahvistaa maahanmenoja ennen kehäänmenoa ;P
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8,5 En oikein muista mitä tässä tapahtui. Paitsi että kun käännyin koiraa kohti, mie en millään meinannu muistaa kummalle puolelle koiraa miun piti palata. Lottosin kuitenkin lopulta oikean puolen... :D Pistemenetys istumisen kaksoiskäskystä.
Luoksetulo 10 Oli hieno! Suora eteentulo ja nätti sivulletulo.
Noutoesineen pitäminen 9 Mie en taaskaan muistanu odottaa, että liikkuro sanoo "käsky" ennen kuin annoin Lennulle kapulan. Saatiin tehä tää uudestaan kun sanoin, että oon tehny saman virheen jo kahessa kokeessa :gna:
Kauko-ohjaus 10 Nätit vaihdot oli.
Estehyppy 10 Sanoisin että paras hyppy ikinä. Niin hieno!
Kokonaisvaikutus 10 Ihan ansaitusti. Saatiin liikkeiden välit toimimaan hienosti ja koko koe mentiin läpi iloisen rennosti.

Loppujen lopuksi saimme yhteensä 175 pistettä, mikä on aika hyvin kun paikkamakuu meni niin kuin meni. Sijoitumme vielä neljänneksi ja saimme siitä hyvästä vähän herkkuja molemmat. Päivä oli oikein mukava, oli kiva katsella tuttujen koirien suorituksia (missään muualla tuskin näkee näin paljon tuttuja koirakoita yhdessä tapahtumassa) eikä kylmäkään päässyt iskemään kun oli paljon vaatetta päällä.

Tänään saamme vieraaksemme kolme nahkaa sekä omistajansa ja huomenna suuntaamme kohti Kajaania. Jännittävää!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)