sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Mitä kuuluu rallitokolle?



Edellisestä rallitokokokokeesta on nyt nelisen kuukautta. Vuoden alusta lähtien meillä on ollut paikka rallitokon treeniryhmässä, treeneissä on ollut mukana lähinnä Lennu, tosin Metka on päässyt joillekin kerroille harjoittelemaan uusia juttuja. On vain tietyllä tapaa järkevämpää käydä treenaamassa Lennun kanssa treenikavereiden valvovien silmien alla, sillä sen kanssa on purtavana parikin sellaista pähkinää, joita en itsekseni kyllä saa eteenpäin. Metkan kanssa rallytoko on niin alkuvaiheessa, että treenaaminen voi hyvin painottua tällä hetkellä kotona ja yksin kentällä tehtäviin treeneihin.

Periaatteessa avoimen luokan kyltit ovat meillä ihan hyvin hallussa. Suurin osa uusista kylteistähän on vain erilaisia käännöksiä ja perusasentoon tulemisia. Houkutus ei ole koskaan tuottanut erityisemmin ongelmia. Kompastuskivenämme onkin ollut lähinnä perusasennosta seisomaan nouseminen, tuo hulluuden kyltti! Lisäksi (etenkin siivekkeellinen) hyppy ja ties miten räiskityt eteentulot ovat tuottaneet enemmän tai vähemmän päänvaivaa, päivästä ja treeneistä riippuen. Tämän viikon treeneissä tuntui kuitenkin, että jokainen näistä liikkeistä liikahti valtaisan askelen eteenpäin! Perusasennosta seisomaan nousemisessa saimme todella hyviä toistoja jopa ilman namia (mahdottomuus tähän asti, sillä ilman namia Lennu ei ole malttanut jäädä seisomaan paikalle seisomaan noustuaan) ja teimme lisäksi voittajaluokan liikkeestä seisomista ja koiran kiertämistä! Jännittävää nähdä seuraavalla kerralla onko joku oppi todella mennyt perille vai oliko tuo vain hetken huumaa.

Hypyn kanssa ei ollut mitään ongelmaa. Lennu on siis välillä kerennyt siivekkeellisellä hypyllä kääntymään minua kohti (mistä ropisee kokeessa virhepisteitä rintamasuunnasta), mutta nyt hypyt onnistuivat hienosti ja teimme kahtakin hyppyä kaarevalla linjalla! Eteentuloja olen vahvistanut aivan järjettömiä määriä, mutta tuntuu että ne ottavat välillä ihan käsittämättömän paljon takapakkia. Lennu siis räiskii niitä eteentuloja vähän miten sattuu, yleensä se heittää takapuolensa liian "pitkälle" eli yli sen optimaalisen, suoran eteentulokohdan. Torstaina saatiin kuitenkin tosi kivojakin eteentuloja aikaiseksi, joten tyytyväinen sai kyllä olla treeniin kokonaisuudessaan!

Vaihtelun vuoksi olemme treenanneet myös oikean puolen perusasentoa sekä seuruuta, jonkun verran puolenvaihtoja ja erilaisia täyskäännöksiä. Periaatteessa minulla oli joskus ajatuksena, että rallitokon ylemmät (tai lähinnä voittaja) luokat voisivat olla sopivaa tekemistä Lennun eläkepäiville, mutta saa nähdä intoudutaanko tekemään enemmänkin ylempien luokkien juttuja jo aiemminkin. Oikealla puolella seuruuta nyt on hyvä tehdä jo ihan fyysisistäkin syistä niin ei tule koirasta ihan toispuoleista. Ja oikean puolen iskostaminen on jo tarpeeksi vaikeaa 2-vuotiaalle tokoa harrastavalle koiralle, en halua edes tietää mitä se olisi seniori-ikäiselle tokoilijalle!

1 kommentti:

  1. Ajatella, että te treenaatte kaikkia tuommoisia vaikeita liikkeitä ja me vasta opetellaan sivulletuloa - ja koirat on about saman ikäiset! Ei sillä, hyvinhän Toscalla on jo asiat hallussa suhteutettuna siihen, ettei se ole treenannut yhtään tokoa ennen mulle tuloaan.

    Mutta miten ihmeessä mä saan tuon seisomaan muuten kuin näyttelyremmin päässä (jonka se osaakin sit ihan superhienosti)? Se vetää sekunnin sadasosassa pyllyn takas maahan, jos saan sen houkuteltua jotenkin seisomaan! :'D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)