Tämä viikko onkin oikea treeniviikko! Eilen meillä oli edellisen (siirtyneen) tokon alkeisten korvaava kerta, tänään kävimme hakumetsällä, huomenna tokoilemme collieporukalla ja torstaina suuntaamme jälleen hakuilemaan! Viikonloppu taidetaan viettää täysin treeneittä!
Eilisten tokotreenien aiheena olivat namista luopuminen ja maahanmeno. Kaksi meille (ilmeisen) vaikeaa asiaa, tai sitten toko kokonaisuudessaan on vain alkanut takkuamaan muuten.
Namista luopuminen piti tehdä niin, että esimerkiksi käskiessäni Lennun maahan, sen piti pysyä maassa, vaikka namikäsi lähti hiljalleen nousemaan ylös. No, eihän siitä mitään tullut, vaan koira nousi kerta toisensa jälkeen ylös käden mukana. Tehtiin sitten vähän helpompaa versiota, kättä nostettiin vain asteittain ja palkka saman tien ennen kuin Lennu kerkesi tehdä virhettä. Loppujen lopuksi saimme onnistuneitakin suorituksia. Teimme samaa myös niin, että käskin Lennun paikalleen seisomaan ja lähdin itse kävelemään kauemmaksi sekä sen edessä että takana. Tämä sujui jo paljon paremmin, vaikkakin välillä se kyllä kurotteli miun ja namien luokse. Olisipa hienoa, jos tämmöistä olisi tiennyt osata harjoitella jo alusta lähtien! Vaan oppia ikä kaikki...
Maahanmeno se vasta päänvaivaa aiheuttikin... Osaahan Lennu toki maahan mennä, mutta nyt pitikin mennä ilman ärsykkeitä (miun kyykistelyä tai muita "vartaloapuja"). Ei minkäänlaista yritystä. Lennu vain istua napotti minua katsoen kun pyysin sitä maahan. Tehtiin vaikka mitä kommervenkkejä tämän kanssa, jotta saataisiin se toimimaan. Tehtiin pienemmän ärsykkeen kanssa, niin, että vein kädet nopeasti nilkoille ja takaisin, niin että juostiin Lennun kanssa ja liikkeestä tein ärsykkeen (enpä nyt osaa selittää paremmin) ja vaikka sun mitä. Vaan ei se ilman ärsykkeitä halunnut tehdä ei niin mitään.
Lopulta kouluttajamme otti Lennun hihnaan, menimme istuskelemaan (venesatamassa kun oltiin) veneen hinausjutulle ja jäimme vain odottamaan, että Lennu käy makuulle. Pitkään se jääräili vastaan eikä meinannut tehdä mitään, mutta kävi lopulta maahan ja siitä sitten paljon kehuja ja palkkaa. Seuraavaksi tehtiin se niin, että nojailin sitä venetelinettä vasten ja odotimme Lennun käyvän maahan. Taas piti miettiä pitkään, että kävisikö maahan vaiko ei. Alkoi kuitenkin tarjota jo maahanmenoa paremmin kun tehtiin pari toistoa. Viimein mie seisoin ja odotettiin jälleen, että Lennu itse tarjoaa liikkeen. Ja niinhän se lopulta tarjosikin, josta sitten bileet pystyyn. Tehtiin pari toistoa tästäkin eri kohdissa ja kyllä se selvästi tietää, mitä siltä halutaan, viitsiminen onkin sitten eri juttu! On kuulemma harvinaisen jäärä collie ja onhan se. Ovela kuin mikä myös ja menee just sieltä mistä aita on matalin. Ja höynäyttää varmasti omistajaansa aivan 100-0, kun mie oon vielä tämmönen ihme höntsäilijä. Mutta kyllä se tästä, joskus. Pitää vaan vaatia tuolta koiralta enemmän eikä todellakaan auttaa sitä kun se jo asioita osaa niin hyvin!
Tänään sitten töiden jälkeen ilokseni eräs collieihminen laittoi viestiä, että ovat lähdössä tekemään jälkeä ja esineruutua maastoon ja haluaisinko tulla tekemään Lennun kanssa muutamat hakupistot heidän kanssaan. Todellakin halusin lähteä! Niinpä pakattiin kamat ja hypättiin tän tutun kyytiin ja huristelimme kohti metsää. Tallattiin ensin muille koirille jäljet (missä olen muuten niin keltanokka, että huh huh!) ja sitten kauemmas esineruudun. Tämän jälkeen otettiin Lennulle neljä pistoa.
Ensimmäiset kaksi lähetystä tehtiin haamuna, mitä ei olla Lennulle aiemmin tehtykään. Selkeästi se kuitenkin idean tajusi ja lähti hirmuisella innolla maalimiehiä etsimään. Ilmeisesti kuitenkin tuuli kuljetti hajuja vähän harhaanjohtavasti, sillä jokaisella pistolla Lennu harhaili kesken matkaa sivusuunnassa aika lailla. Mielestäni se kuitenkin haki aivan upealla motivaatiolla, eikä luovuttanut millään vaikka maalimiehiä ei heti meinannutkaan löytyä! Aivan mahtavalta tuntui katsoa koiran työskentelyä, kun se ei vaan halunnut antaa periksi. Ja niinhän se vain löysikin maalimiehet ja sai hirmuisesti kehuja!
Seuraavassa kahdessa lähetyksessä maalimiehet olivat puolipakenevia. Ne menivätkin ehkä paremmin kuin haamut ja pakenevat maalimiehet selvästi nostattavatkin Lennulta innon ja motivaation aivan huippuunsa, se keulii ja haukkuu maalimiehen (ruuan) perään aivan hurjana. Näissä tuo kesken matkan tapahtunut haahuilu oli vähäisempää kuin kahdessa ensimmäisessä pistossa.
Lennu huilasi autossa muiden koirien treenatessa esineruutua ja siinä sain minäkin vähän nähdä, mikä siinä oikein onkaan ideana. Otimme Lennun viimeiseksi niin, että keräsimme esineruudun merkanneet krepit pois samalla kun Lennu hyöri alueella ympäriinsä. Heti kun Lennu osoitti hiukankaan kiinnostusta jotain esinettä kohtaan, kehuin paljon ja palkkasin. Loppujen lopuksi se jo innostuikin vähän esineistä, josta sitten hurjasti kehuja ja palkkaa. Tätä pitäisi itsekseen alkaa tehdä metsässä, kun on kuitenkin suht suoraviivaista hommaa (niinhän mie toki aina luulen).
Aivan mahtavaa on kuitenkin se, että olemme löytäneet sellaisen jutun, johon Lennu tuntuu oikeasti
syttyvän. Ei se ole missään sellaisella innolla ja tarmolla mukana kuin hakumetsässä. Onneksi taidamme nyt vihdoin saada ne säännölliset (toivottavasti viikottaiset) treenit kasaan, joten päästään ihan kunnolla harjoittelemaan tätä lajia, josta molemmat oikeasti nautimme. Tämmöisen fiiliksen kun saisi vielä sinne tokon puolellekin siirrettyä, niin olisi aivan mahtavaa!
Tämän postauksen kuvista kiitokset Sami R.:lle, ne ovat sunnuntain Koiruustreffeiltä/hakutreeneistä, joista teen oman postauksensa myöhemmin.
