Sosiaalisuudesta, perusasennosta ja ylitsevuotavasta ylpeydestä

"Pidättyväisyys? Mitä se on?", tuumi Lennu omistajan naureskellessa vieressä kissan tapaan kiehnäävälle pennulleen. Ei tuota hömelöä voi kyllä missään nimessä (colliemaisen) pidättyväiseksi väittää, se tuli taas tänä aamuna todistettua. Rappukäytävässä meitä tuli vastaan vanhempi rouvashenkilö, joka oli silmin nähden ihastunut Lennuun. Tunne oli molemmin puolinen; pentu näytti olevan onnensa kukkuloilla saadessaan osakseen huomiota ja ihailuja. Myös ystäväni tullessa tänään meillä käymään, oli pentu tuttuun tapaan iloisena vastaanottamassa rapsutuksia. Ainoa ikävä puoli tässä ylenpalttisessa innokkuudessa on ihmisiä vasten hyppiminen. Sen kitkemiseksi pitää tehdä varsin paljon töitä tulevaisuudessa.

Olen yrittänyt opettaa Lennulle perusasentoa laatikkomenetelmän avulla, mutta en taida osata sitä sille kouluttaa oikein (olemme jumittaneet saman asian kanssa ties kuinka kauan). Olen siis päättänyt käyttää vähän ehkä perinteisempää sivulletulon menetelmää Lennun kanssa, ehkä seuraavan pennun kanssa olen viisaampi ja osaan tuota laatikkoa paremmin hyödyntää. Tänään alkoikin jo uuden perusasennon harjoitteleminen, toivottavasti nyt lähtee sujumaan vähän paremmin!

Kävimme tänään keskustassa totuttelemassa jälleen menoon ja meininkiin ja voi että miten hieno Lennu olikaan! Ihmiset ohitettiin aivan mahtavasti ja ystäväni kanssa bussipysäkillä odotellessa pentu istua napotti edessäni minua (itse tekemieni, erittäin hyväksi havaittujen, namien toivossa) silmiin tapittaen. Kyllä sain taas olla ylpeä omistaja, ihan mahtava pentu miulla on! Kotona sitten riiviöidäänkin senkin edestä. :D