sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Lunta tulvillaan!

Tähän maailmankolkkaan satoi ensilumi jo yli viikko sitten, eikä sen jälkeen ole lumettomuudesta tarvinnut kärsiä! Ensilumi kyllä suli pois pari päivää tulonsa jälkeen, mutta saman päivän aikana satoi tilalle uusi ja nyt sitä on tupruttanut jo melkoinen määrä! Aivan ihanaa!

Kylmyys on tuonut tullessaan tietenkin pystyt korvat meijän nuoremmalle osapuolelle ja tänä vuonna talven myötä myös silmänympärykset ovat vaalentuneet huomattavasti. Tämä on johtanut siihen, että Lennu näyttää varsinkin kuvissa todella nuorelta, ihan pennulta. Mutta eilen pääsin vihdoin kuvaamaan koira lumisissa maisemissa ja siinä vaiheessa ei paljoa korvien asennot tai silmänympärysten värit painaneet, sillä ulkona on niin mahdottoman kaunista.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)