torstai 1. toukokuuta 2014

Vappumätsäri

Herra Hörö palkintojensa kanssa

Tänään lähdimme Lennun kanssa mätsäröimään perinteiseen paikallisen palveluskoirayhdistyksen vappumätsäriin, jota olen monen monta vuotta käynyt koirattomana seuraamassa, sillä se pidetään vanhan kotini naapurissa. Paikalla oli jälleen paljon koiria ja ihmekös tuo, sää oli paikoin melkeinpä aurinkoinen, lumi- ja vesisade-ennustuksista huolimatta.

Tällä kertaa Lennu käyttäytyi kehän laidalla astetta viime kertaa paremmin, tosin vieläkin ääntä olisi löytynyt ja kaikkien lähellä olevien kanssa olisi pitänyt ehdottomasti päästä leikkimään. Onneksi odotus ilmoittautumisen jälkeen ei ollut mitenkään mahdottoman pitkä, olimme seitsemännessä parissa jälleen. Parinamme oli jonkin sortin seisoja, ehkäpä pitkäkarvainen saksanseisoja. Lennu pönötti tuttuun tapaansa hienosti. Tuomari kysyi minulta tällä kertaa, haluaisinko näyttää hänelle Lennun hampaat vai voiko hän katsoa ne itse. Totesin, että voi katsoa ja Lennu antoikin vieraan katsoa hampaansa hienosti! Takapään kopelointia se jostain syystä vähän aristeli ja kummeksui, mutta ei pahemmin kuitenkaan. Ravaaminen sujui myöskin totuttuun tapaan, edestakaisin ravaamista lukuunottamatta. Kehuin Lennua käännökseen tullessamme ja se otti laukka-askelia! :D Ensimmäistä kertaa koskaan se "pisti ranttaliksi" tällaisessa tilanteessa. Taisin itsekin hämmästellä sitä ihan ääneen siellä kehässä, kun olin niin hämmentynyt tapahtuneesta. 

Laukka-askelista huolimatta tuomari ojensi meille punaisen nauhan. Punaisten kehää ei tarvinnut odotella kovin kauaa, meidän jälkeemme taisi olla vain muutama pari jäljellä. Pienessä kehässä monen, monen pennun kanssa esiintyminen ei ollut kovinkaan mukavaa. Yhdessä ravaaminen oli miltei mahdotonta ja ensimmäisen kierroksen jälkeen porukka puolitettiinkin isoihin ja pieniin. Ravaamisten jälkeen saimme seisottaa pentuja pitkään. Pikkuhiljaa porukkaa käteltiin ulos kehästä ja jäljellä oli muutama pienempi pentu, suomenajokoira sekä Lennu. Pienet pennut sijoitettiin neljänneksi ja kolmanneksi, meidät pyydettiin vielä kerran ravaamaan yhdessä edestakaisin. Loppujen lopuksi ajokoira vei voiton ja me päädyimme jälleen sijalle pentujen PUN2.

Seuraava koitoksemme on sunnuntaina, saas nähdä tuleeko kakkoslinjalle jatkoa!

Kaksi ahnetta hönttiä iloitsee palkinnoistaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)