Koska aina ei voi mennä putkeen... Eikä edes melkein.

Älkää antako söpön ulkokuoren hämätä...

Kotona odotti tänään tällainen näkymä...

Lisäksi hakutreenit tänään... Todella pitkään hakuilu menikin todella hyvin, kuin ihmeellisessä flow-tilassa. Joten tiesin kyllä, että ennen pitkään on pakko tapahtua takapakkia. Tarkoituksena oli siis tämän illan treeneissä harjoitella suoraa pistoa. Ensimmäinen maalimies näytti haamun, käänsin Lennun toiselle puolelle ja toinen maalimies antoi ääniavun. Lähetin Lennun ääniavun antaneen maalimiehen puolelle ensin ja Lennu lähtikin todella hyvin. Mutta sitten alkoi rallattelu. Se oli jossain vaiheessa menossa ensimmäiselle maalimiehelle ja sitten se vain alkoi juoksemaan metsässä aivan päättömästi tullen aina välillä minun lähelleni, mutta lähtien taas uudelle kierrokselle. Vasta karjaistuani voimasanoja ihan kunnolla se vihdoin tuli luokse. Tämän episodin jälkeen maalimiehet löytyivät hyvin.

Kolmas maalimies otettiin pimeänä ja Lennu työskenteli ihan hyvin, tosin työskenteli taaksepäin eli kävi ensin tsekkaamassa ensimmäisenä maalimiehen piilon... Neljäs otettiin kunnon hipatteluna (edellisen kerran uusintana) ja hyvin Lennu lähtikin, mutta Lennu ei jostain syystä meinannut löytää maalimiestä. Lisäksi itse sössin tässä lopussa asioita myös.

Olipahan treeni. No, ainakin Lennulta löytyy maalimiesmotivaatiota, sehän on tärkeintä! Todettiin treenikaverin kanssa, että taidetaan loppusyksy ottaa Lennulle ihan vain näitä suorien pistojen treenejä ja tyhjien treenaukset sekä laatikko voivat hyvin odottaa ensi kesään. 

Treenien jälkeen kävimme treenikavereiden sekä koiriensa kanssa lenkillä ja Lennu alkoi egoilemaan yhdeksänkuiselle bordercollie-pojalle oikein kunnolla. Herra luulee olevansa kovinkin iso ja hurja collie. Onneksi pörhistelyt jäivät nopeasti pois ja pojat leikkivät oikein nätisti keskenään... Sieltä se teini-ikäinen hormonipöllöily vaan nostaa uhkaavasti päätään. Saa nähdä mihin minä tuon kanssa vielä joudun.

Juuri pääsin kertomasta kaverille, kuinka meillä on ollut niin ihanan tasaista tässä jo monta viikkoa. Ei sitä näköjään vaan opi olemaan sanomatta tällaisia asioita ääneen!