maanantai 13. huhtikuuta 2015

Haasteita pukkaa!



Peräti kolme bloggaajaa haastoi minut vastaamaan 11 kysymykseen, joten tässäpä teille melkoinen määrä vastauksia yhdessä isossa läjässä!

I

1. Miten päädyit ottamaan collien?
Tiesin haluavani ensimmäiseksi paimenkoiran, joka olisi helppo arjessa, mutta jonka kanssa voisi kokeilla erilaisia koiraharrastuksia. Sheltti oli (lähinnä Lauran ansiosta) vaihtoehtona pitkään, mutta loppujen lopuksi halusin isomman koiran. Kun ensimmäisen kerran rekisteröin sileäkarvaisen collien olemassaolon, tajusin, että tässä se on. Luonne ja koko olivat sopivat, turkki helppohoitoinen ja harrastusmahdollisuudet rajattomat.

2. Mitä ominaisuuksia tahtoisit colliessa rotuna parantaa?
Nahkojen luonteet ovat miusta melko hyvällä mallilla, mutta ehkä toivoisin niiden olevan laadultaan vielä tasaisempia (ei niin paljon vaihtelua rodun sisällä vaan tasaisen hyvää). Ulkonäöllisesti haluaisin leveämpiä alaleukoja (ja näin ollen parempia purentoja) sekä parempia etuosia.

3. Onko koirasi mielestäsi sellainen, kuin kuvittelitkin collien olevan? Yllättikö jonkin?
Ei ole :D Tai toki joiltain osin, mutta monin osin se on aivan erilainen. Luulin collien olevan pidättyväinen ja koin sen olevan jopa hyvä ominaisuus, että se ei olisi kaikkien sylissä. Joo ei se ihan ollutkaan. Tähän olettamukseen liittyy myös se, että luulin sen kiintyvän nimenomaan yhteen ihmiseen (ja tämän kiintymyksen tarkoittavan sitä, että koira olisi rapsutteluista yms hellimisistä nauttiva otus). Juu, ei tämäkään toteutunut.

Ehkä suurin yllätys liittyy kuitenkin siihen, että miulla oli käsitys colliesta herkkänä koirana, jolle ei tarvitse sanoa kuin kerran EI (sen tehdessä typeryyksiä) ja se muistaa sen koko loppuelämänsä eikä enää tee tätä samaa typeryyttä uudelleen. Hahaa, sallikaa miun nauraa. :D

4. Oletko miettinyt, tuleeko seuraavakin koirasi olemaan collie, vai jotakin muuta rotua?
Seuraava tulee mitä todennäköisimmin olemaan nahka, kyllä. Eniten mie haaveilen ja tuumailen kolmatta koiraani, jonka rotua en ole vielä päättänyt. Kahden harrastusnahkan rinnalle haluaisin nimittäin pienemmän (ja vähemmän aktiivisen?) koiran ja tällä hetkellä vahvimpana vaihtoehtona taitaa olla cockerspanieli. Harmi vain, että haluaisin ehkä mieluummin käyttölinjaisen ja se ei oikein tuohon vähemmän aktiiviseen kategoriaan sovi.

5. Mikä on koirasi huonoin puoli (yksi ominaisuus)?
Varmaankin itseriittoisuus. Muut "huonot puolet" ovat osittain sen hyviäkin puolia, mutta itseriittoisuudesta en kyllä hetken pohtimisella hyvää puolta löytänyt... "I don't need anyone" -asenne on monin puolin turhauttava ja tiettyjä asioita hankaloittava.

6. Entä paras puoli (yksi ominaisuus)?
Hyviä puolia on monia, mutta sanotaan vaikkapa rohkeus.

7. Millaisissa tilanteissa koirasi haukkuu?
Treeneissä häkissä/kentän laidalla muiden treenatessa, koirakavereiden kanssa leikkiessä ja maalimiestä ilmaistessa. Ainakin.

8. Millaisia kisatavoitteita sinulle on koirasi kanssa?
Sanoisin, että tällä hetkellä meillä on kisatoiveita. Toiveena olisi päästä joskus ainakin palveluskoirakokeeseen ja tokokokeeseen. Sitten jos/kun sinne asti päästään, voidaan asettaa lisää kisatoiveita.

9. Kuinka monta kaulapantaa koirallasi on?
Periaatteessa neljä: Nahkapanta peruslenkkeilyyn, Rukan panta agilityyn, ketjupanta tokoon ja snake-panta näyttelyihin.

10. Milloin olet ollut koirastasi erityisen ylpeä?
Kuullessani siitä kehuja sekä sen ylittäessä odotukseni (esimerkiksi valitessaan minut toisen koiran sijaan).

11. Kiinnostaisiko sinua alkaa joskus kasvattajaksi?
Ei oikeastaan. Se on tietyllä tavalla kiinnostavaa, kyllä, mutta en usko, että minusta olisi siihen.


II

1. Luetko paljon koirablogeja?
Melko paljon, kyllä. Suurimmaksi osaksi muiden collieiden blogeja, mutta myös muita on kertynyt lukulistalle hienojen kuvien, mielenkiintoisten koirien tai muiden seikkojen perusteella.

2. Mitä koiraharrastusta et haluaisi kokeilla? 
Suojelu ei kyllä kiinnosta laisinkaan.

3. Mitä mieltä olet koiranäyttelyistä? 
Mukavia tilaisuuksia nähdä sukulaiskoiria ja kavereita aina silloin tällöin. Kehitettävää kyllä löytyy...

4. Kuinka kauan olet pitänyt blogiasi?
Pian kahden vuoden ajan, aloitin blogin pitämisen jonkin verran ennen Lennun tuloa.

5. Mikä on parasta koko koiraharrastuksessa?
Onnistumiset ja koirassa nähtävä kehitys sekä tietenkin huiput ihmiset!

6. Entä mikä on ikävintä?
Ajoittain liialliseen vakavuuteen sortuminen treenaamisessa.

7. Mikä on erikoisin koirasi/koiriesi koskaan tekemä asia?
Varmaankin viime keväänä tapahtunut ensimmäinen uinti ikinä. Siinä hetkessä fiilikset olivat kauhistuneet, mutta jälkikäteen tuo tapaus on naurattanut moneen kertaan.

8. Mitä harrastat koirasi/koiriesi kanssa, jos harrastat jotain?
Palveluskoirahakua, agilityä ja tokoa. Lisäksi tehdään näiden lomassa välillä muutakin.

9. Minkä koirarodun valitsisit, jos sinun pitäisi valita rotu sen ulkonäön perusteella?
Jaa-a. Ehkäpä riistan värisen lapinporokoiran. Tai salukin. Tai stabyhounin. En mie tiiä. :D

10. Kuinka monta koiraa olisi sinulle ehdoton maksimimäärä?
Ehkä neljä. Ihanne olisi varmaankin kaksi tai kolme, mutta neljä menisi (ainakin vähän aikaa) mikäli vanhin olisi jo aivan eläkeläinen ja nuorin ihan pikkupentu.

11. Mikä on hassuin koiraasi/koiriisi liittyvä muistosi?
Hassuimmat muistot liittyvät Lennun hölmöilyihin, en osaa nyt tarkemmin niitä kuitenkaan eritellä.


III

1. Miten päädyit rotua valitessasi juuri tähän rotuun?
Tähän vastasinkin jo yllä!

2. Jos sinun olisi aivan pakko vaihtaa rotua, mihin päätyisit?
Jos ajatellaan, että rotua olisi vaihdettava toiseen "samaa asiaa ajavaan" rotuun, päätyisin varmaankin australianpaimenkoiraan.

3. Mikä on maximimäärä koiria yhdellä ihmisellä? Perustele.
Tähänkin vastasin jo aiemmin.

4. Mikä on koirasi ällöttävin/omituisin tapa? 
Ällöttävin tapa on varmasti kaikessa haisevassa kieriskely (tätä tapahtuu onneksi melko harvoin). Omituisin tapa on varmaankin Lennun tapa nukkua tassu kuonon päällä. Minusta se tosin on aivan normaalia, mutta muut ihmiset ovat minua valaisseet, että omituista se on.

5. Jos koirasi olisi ihminen, millainen hän olisi? (seurapiirikuningatar, siisteysintoilija, pelle etc.)
Teini-ikäinen (ainakin omasta mielestään) cool poika, luokan pelle, joka yrittää saada tyttöjen huomion itselleen keinolla millä hyvänsä. Tuumaa, cooliudesta huolimatta, että äiti on salaa ihan kiva tyyppi. ;)

6. Mikä on hauskin ja/tai hyödyllisin temppu, minkä koirasi osaa? 
Hauskin on varmaankin nenän koskettaminen tai kuplien puhaltaminen veteen. Hyödyllisin on tavaroiden nostaminen maasta sekä asioiden kiertäminen (esimerkiksi hihnalenkillä pylväiden kiertäminen)

7. Voisitko ottaa rescue-koiran? Perustele.
Periaatteessa varmaan voisinkin, jos koiran luonne vain on kohdallaan. Koirasta, jonka kanssa haluaisin harrastaa erilaisia lajeja, haluaisin kyllä tietää suvun ja mitä se tuo mukanaan. Mutta jos koira tulisi esimerkiksi parin nahkan kaveriksi, niin se voisi periaatteessa olla rescue-koirakin.

8. Koirasi heikoin luonteenpiirre? Entä vahvin?
Äää, mitäs tähän nyt sanoisi. Heikkoin on varmaankin se, että muiden koirien seurassa kiehuu yli... Tämä ei kyllä ole ehkä luonteenpiirre. Vahvin on varmaankin se aiemmin mainittu rohkeus. Tai uskollisuus, kyllä tuo aika uskollinen otus kaiken kaikkiaan on.

9. Paras muisto koirasi kanssa? (Mielestäni ihana kysymys, siksi laitan tämän eteenpäin.) 
Voi ei, niitä on aika monta, en mie osaa valita yhtä. Kaikki erilaiset matkat, viime kesän uintireissut yms. ja täytyy sanoa, että eilinen möllitoko menee kyllä aika kärkeen myös.

10. Millä yhdellä sanalla kuvailisit koiraasi?
Torvelo

11. Laita loppuun koirailuun liittyvä kuva, joka saa sinut hyvälle mielelle.



Kiitoksia jos jaksoit lukea koko pitkän postauksen tänne asti! En tällä kertaa haasta ketään, sillä tämän tekstin kirjoittaminen on kestänyt luvattoman pitkään ihan jo näinkin. ;)

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi! :)