keskiviikko 1. tammikuuta 2014

2014!

Uuden laajakulmaisen objektiivin testailua

Vuosi on nyt vaihdettu ja me kotiuduimme Lennun kanssa tänään mökkireissultamme, josta teen ihan erillisen jutun piakkoin. Uudelle vuodelle on monissa seuraamissani koirablogeissa asetettu tavoitteita ja näitä postauksia, sekä loppuvuoden tavoitteiden saavuttamisen tsekkauspostauksia, on minusta niin mukava lukea, että päätin itsekin sellaisen tehdä.


2014

  • Isoksi ja terveeksi nahkapojaksi kasvaminen
  • Yhteisen touhuamisen opettelu
  • Arjen tasaantuminen mukavaan rytmiin
  • Hauskan pito, koirakavereiden treffaaminen, uusiin juttuihin tutustuminen
  • Arjen tottelevaisuudessa harjaantuminen (ohitukset, hihnassa kulkeminen...)
  • Tokon alkeita mielekkäässä määrin (collieryhmä, noutajat?)
  • Hakuun tutustuminen (collieiden ryhmä), mahdollisesti myös raunioilla käyminen (Popeko)
  • Agilityyn tutustuminen
  • Mahdollisesti muutamassa näyttelykehässä pyörähtäminen

Tavoitteet ovat lähinnä siis tulevaisuuden pohjustusta, sen kummempaa ei ole ensimmäisen yhteisen vuoden aikana tarvetta tehdäkään. Toivon mukaan opitaan kuitenkin molemmat kaikenlaista ja saadaan nauttia yhteisestä tekemisestä.

Henkilökohtaisena tavoitteena minulla on ainakin koiranohjaajana kehittyminen. Tämän tavoitteen saavuttamisessa apuna tulee toivottavasti olemaan erilaiset koulutukset ja ryhmät. Siispä olen nyt liittynyt kolmeen eri yhdistykseen! Yllä mainitsemani Popeko eli Pohjois-Karjalan pelastuskoirat on yksi niistä, lisäksi liityin Pohjois-Karjalan seurakoiriin ja Pohjois-Karjalan noutajakoirayhdistykseen. Nyt pitäisi olla ainakin tokon ja haun osalta asiat pulkassa näiltä osin. Eli ei kun vain treenaamaan! No, ehkä pitää myös odotella vähän pennun kasvua myös, ikää herra Rikkaimurilta löytyy nyt 14 viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)