tiistai 12. elokuuta 2014

WDS 2014




Huh! Että sellainen Maailman Voittaja! Sunnuntai oli niin huikea päivä, etten oikein osaa siitä mitään edes kirjoittaa. Lähdin mukaan kannustajaksi, valokuvaajaksi sekä apukädeksi ja onneksi pääsin lähtemään, sillä tätä en olisi halunnut missata mistään hinnasta! Eli lopputulemanahan Lennulla on nyt lähisuvussa neljä tuoretta Maailman Voittajaa: Jaana-äiti ja Pete-isä molemmat MV-14 ja ROP sekä VSP, Meeri-sisko JMV-14 ja ihana Leena-mummi MVV-14 ja ROP-VET. Siis mitä! Lisäksi paikalla oli muitakin Koiruuksia, jotka pärjäsivät äärimmäisen hyvin.

Koko sunnuntai tuntui hirmuiselta vuoristoradalta, ensin jännitettiin, sitten iloittiin, sitten taas jännitettiin ja iloittiin taas. Kävin myös vähän ostoksilla, Lennulle löytyi vähän herkkuja ja puruluita hyvään hintaan sekä loppuvuoden näyttelyitä varten pieni namipussi.

Majoituimme Lennun kanssa Lola-siskon ja omistajiensa luona perjantaista maanantaihin ja meillä oli hirmuisen mukavaa, vaikkakin teini-idioottini olikin paikoin todella rasittava. Se muun muassa herätti meidät sekä lauantaina että sunnuntaina viiden aikoihin... Mutta kiitoksia meidän majoittamisesta, jospa joulukuussa herra osaisi käyttäytyä taas aavistuksen paremmin!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)