maanantai 28. heinäkuuta 2014

Möllitoko 27.7.

Tämän kuvan otti Alina R.

Järjestämämme möllitoko oli eilen ja se sujui hurjan hyvin! Osallistujia oli yllättävän paljon siihen nähden, että tapahtuman mainostaminen oli melko vähäistä ja viikonloppu ajankohtana karsi osallistujia hieman. Yleinen tunnelma tapahtumassa oli iloinen ja leppoisa, kommenttia tuli lähinnä siitä, että näitä pitäisi järjestää enemmänkin! Ja se on varmasti hyvin totta, en muista että möllitokoja olisi erityisemmin täällä päin järjestetty ainakaan sinä aikana kun Lennu on minulla on ollut. 

Mekin kävimme kehässä pyörähtämässä, loppukevennyksenä, suorittamassa hihnatta seuraamisen. Mehän emme ole esimerkiksi täyskäännöstä harjoitelleet laisinkaan ja muutenkin seuraamisen treenaus on ollut lähinnä parin metrin luokkaa pituudeltaan, joten nakkien voimalla mentiin ja otettiin treeni ihan vain koetilanteen treenauksena. Muuten Lennu sitten viettikin aikansa (yllättävän nätisti) häkissä hallin viileydessä sillä välin kun minä valokuvasin, laskin pisteitä ja toimin sihteerinä tuomarille. Toivottavasti saadaan järjestettyä tällaisia useamminkin, oli nimittäin varsin hauskaa!









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)