perjantai 2. tammikuuta 2015

Tokoa pitkästä aikaa!


Edellisestä tokotreenistä collieporukan (tai kenenkään muunkaan) kanssa on kulunut melkein kaksi kuukautta. Tällä välin olemme tehneet tokoa todella pieniä määriä, lähinnä kotona. Ja tänään viimein treenasimme taas porukalla ja vieläpä hallin lämmössä! Minulla on nyt vuosikortti, jolla pääsen perjantain collietokoiluihin sekä vapaavuoroille, kylläpä ihmeellisesti tällainenkin seikka vaikuttaa treenausmotivaatioon!

Tänään halusin tehdä Lennun kanssa kaukoja sekä opetella patoamista palkalle. Kaukoja (lähinnä maahan-istu vaihtoja) olemme tehneet viime aikoina melko paljon ja ne ovatkin ehkä meidän lempiliikkeemme! Halusin kuitenkin ulkopuoliset silmät katsomaan, olenko opettanut ne aivan päin tiesmitä miltä ne oikein näyttävät. Ilmeisesti kaukot eivät näyttäneet yhtään hullummilta myöskään muiden silmiin! Saimme kuitenkin hyviä vinkkejä jatkoa varten.

Patoamisen opettelua olen nyt pohtinut ja odottanut melkein koko viikon! Minusta ajatus siitä, että Lennu tekisi jotain "ilman palkkaa" tuntuu utopistiselta ja ihmeelliseltä, joten en meinannut malttaa odottaa sen kokeilemista. Käytännössä siis Lennun palkka oli kupissa hieman kauempana ja Lennu itse hihnassa minun luonani ja tarkoituksena oli tehdä pienet pätkät seuraamista. Alkuun Lennun keskittyminen oli täysin kupin tuijottamisessa. Jossain vaiheessa se kykeni tulemaan sivulle, mutta tuijotteli edelleen kuppia eikä ollut millään muotoa kontaktissa. Sitten kun kontakti vihdoin saatiin, sanoin "seuraa" ja Lennuhan pinkaisi saman tien kupille. Onni on hihna! Ei kun uusi yritys ja päästiinkin vähän seuraamisen makuun. Oma kävely oli ihme hiimailua ja näin ollen myös Lennu hiimaili miten sattuu, mutta heti kun se petrasi niin vapautin palkalle. Tehtiin vielä toisen kerran sama ja nyt osasin itse kävellä paremmin ja Lennu lähti heti paremmin seuraamaan > vapautus palkalle.

Treeni meni kaikin puolin yllättävän hyvin! Erityisesti tuosta patoamisesta olin tyytyväinen ja äärimmäisen hämmästynyt. En olisi uskonut, että Lennu toimii noinkin hyvin noin nopeasti, broilerin sydän on kuitenkin varsin suuri häiriö ahneelle koiruudelleni. Intoa puhkuen jatkamme siis treenaamista, milloinkahan sitä seuraavan kerran pääsisi hallille...

8 kommenttia:

  1. Eikös tuo ole enemmän kaukopalkalle opettamista kuin patoamista? Tai mä olen ainakin opettanut kaukopalkan ruualla noin ja patoamisen lelulla hieman eri tavalla. Mut meillä ei tosiaan kaukopalkka ruualla toimi (toki en ole aivan hirveästi jaksanut siihen paneutua), varsinkaan jos palkka on melko näkyvissä. Mut mä aloitin ihan helpoista jutuista (katsekontakti ->palkka, istuminen ->palkka, perusasento ->palkka jne). Silti se menee paimenkyttäämiseksi ja vetää ruuasta niin suuret ahdistukset, et homma ei vaan toimi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie oon niin keltanokka, että termit voivat mennä hyvin paljon sekaisin. :D Meillä tosiaan tuossa hyvin lyhyessä treenissä näkyvillä oleva ruokapalkka toimi yllättävän hyvin, olisin itekin odottanut Lennun vaan kyttäävän sitä ruokaansa. Aion kyllä jatkaa tämän menetelmän testaamista, katsotaan miten se lähtee toimimaan kun saadaan vähän harjoitusta alle!

      Poista
  2. Kommentoin, koska itse tätä systeemiä Annille neuvoin! Palkalle patoamista voi tehdä myös ruoalla, juurikin tuolla tavalla, että koira tietää, että palkka on olemassa, mutta se ei saa sitä, ennen kuin tekee sen tietyn asian oikein. Jos ongelma on vaikka siinä, että koira ei tee kuin silloin, kun haistaa ruoan olevan taskussa, niin se voidaan opettaa patoamaan itseään palkalle, joka on jossain muualla - aluksi koiran näkösällä ja sitten jossain vaiheessa vaikka siellä autolla odottamassa. Voi olla, että tämä on myös "kaukopalkalle opettamista", mutta periaate on minusta aika pitkälle sama kuin lelulle patoamisessa - koira alkaa luottaa siihen, että "aina jossain vaiheessa" sille palkalle tulee vapautus, mutta ei voi ikinä tietää, milloin, joten se skarppaa koko ajan. Mutta ehkä näistä asioista on tosiaan jokaisella vähän erilaiset termistöt ja tyylit ja sen semmoiset (:

    VastaaPoista
  3. Juu näin se varmasti on, että jokaisella saattaa hieman vaihdella (monessakin asiassa :D). Onhan patoamisen ja kaukopalkan ero toki aika häilyvä.

    VastaaPoista
  4. Me kaivataan teidäin tokoiluista videoita, murr!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siinä ole tällä hetkellä mitään katsottavaa. :DD Mutta kunhan vaan sopiva tilaisuus koittaa niin yritän saada videota aikaiseksi!

      Poista
  5. Minunkin pitäisi varmaan opettaa Rauhalle, että palkan saa jostain kehän laidalta, kunhan työ on tehty. Sitä voisi sitten hyödyntää koetilanteessa, jos ja kun joskus sellaisiin uskalletaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä silmällä pitäen ollaankin nyt ryhdytty tätä opettamaan. Koska mie oon oikeastaan koko tän vuoden huolestuneena miettinyt sitä, että ei tuo koira tuu ikinä toimimaan ilman sitä palkkaa siinä nenän vieressä. Ja tää on ollut varmaan aika pitkälti syynä kaiken maailman tokomasennuksiin ja muihin. Mutta nyt kun alkaa jotain vähän enemmän (ehkä) ymmärtämään niin alkaa intoakin taas löytymään! Kyllähän työ nyt kokeisiin lähette jos myökin sellasiin joskus uskaltaudutaan! Näkemäni mukaan työ olette kaaaaaaaaukana meidän edellä tokoasioissa! ;D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)