sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Maaginen kasipallo ja muita treenikertomuksia




Tällä viikolla olemme olleet aika supertehokkaita treenaajia!

Tiistaina pääsimme pitkästä aikaa agilitytreeneihin. Siellä meitä odottikin pakkovalsseja ja muuta mukavaa ja mie olin tietenkin aivan pihalla kaikesta. Ihan loppuun saatiin sentään mukiinmenevää menoa aikaiseksi, mutta on ihan hyvä että agility jää kesän ajaksi tauolle...

Keskiviikkona tehtiin Sariannan kanssa iltatreeni melko lailla extempore. Lennulla oli kiva tekemisen meininki, eikä se edes yrittänyt varastaa kentän laidalle Bennyn ja Raisan luokse, mistä olin kyllä hieman yllättynyt! Teimme Bennyn ja Lennun kanssa paikkiksen, joka sujui mainiosti. Naksuttelin jälleen seuraamista ja tehtiin ensimmäistä kertaa myös kokonainen nouto! Sehän meni vallan hienosti, palautusasento jäi kyllä aika lailla väljäksi, mutta muuten oli bueno! Oli kyllä oikein hyvän mielen treenit.

Perjantaina oli vuorossa (todella pitkästä aikaa!) collieporukan toko. Ensimmäiseksi tehtiin ryhmäpaikkis niin, että koirat käskytettiin erikseen ja se meni vallan hienosti! Ainoastaan perusasentoon piti antaa kaksoiskäsky. Naksuttelin jälleen seuraamista ja katsottiin myös mitä kaukoille kuuluu. Nyt kun seuruuta pääsi pitkästä aikaa näkemään ihan peilistä, näytti se kyllä vähän väljältä ja haahuilevalta. Pitäisi päästä useammin näkemään, että mistä sitä oikein naksutteleekaan... Kaukot otin kisanomaisena ja ne meni hienosti! Ne jääköön jälleen treenitauolle siis. Loppuun tein vielä ulkokentällä hetken mielijohteesta eteenmenon, joita ei olla viime kesän jälkeen tehtykään. Hienosti lähti eteen nahkalassie ja maaginen kasipallo näytti kelpaavan mitä parhaiten eteenmenopalkaksi.

Lauantaina kävimme jälleen Sarin kanssa tottistelemassa. Tällä kertaa ohjelmanumerona olivat paikkis, eteenmeno, nouto ja A-este. Paikkamakuu meni jälleen hurjan hyvin! A:lla mie ite sekoilin vaikka mitä, mutta saatiin tehtyä se molempiin suuntiin ihan kohtuullisesti. Nouto ei mennyt yhtä hyvin kuin edellisellä kerralla, palautti ravilla ja pudotteli kapulaa. Vissiin tarvitaan aika paljon vielä rutiinia tähän ettei ole vaan yhden treenikerran ihme tämä! Eteenmeno oli hieno!

Sunnuntaina suunnaksi otettiin hakumetsä. Tuumin ennen treenejä, että ehkä voisimme tänään ottaa avuksi haamut ja katsoa huomisissa treeneissä, onko niillä mitään vaikutusta Lennun etenemiseen. Haamujen kanssa eteni hienosti 50 metriin ja ilmaisutkin taisivat sujua aiempaa paremmin. Katsotaan mitä huomiset treenit tuovat tullessaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)