Hurja, kurja tappajacollie

The muzzle of shame

Tällaista täällä tänään. Eilisellä lenkillä kävi suht pitkästä aikaa niin, että Lennu löysi itselleen niin hyvän aarteen, että "irti"-käskyn kuullessaan se lähti juoksemaan täyttä vauhtia minusta poispäin. Tätä tapahtuu aina silloin tällöin ja minä näen joka kerta punaista. Mikään ei sapeta minua niin paljon kuin tuo pentu silloin kun se päättää perseillä oikein kunnolla. Niinpä päätin, että kuonokoppa se on ostettava, jos meinaan vielä Lennua irti pitää.

Lennu on toki syönyt kaikkea mahdollista syötäväksi kelpaavaa (ja kelpaamatonta) koko pienen elämänsä ajan ja selvinnyt siitä (säikähdyksellä, mm. kerran se oksenteli maissintähkän palasia), mutta viime aikoina on kuulunut taas niin paljon varoituksia nauloista lihapullissa ja myrkytetyistä nakeista lenkkipolkujen varsilla, että kuonokoppa tuntuu halvalta, joskin ikävältä, henkivakuutukselta. Jossain keskellä ei mitään -tyylisissä metsissä ehkä uskallan tuota pitää irti ilmankin, mutta vähänkään kaupunkilaisessa metsässä (jossa on esimerkiksi niitä lenkkipolkuja), en kyllä enää pidä. Tällä hetkellä hihnassa vielä uskaltaa mennä ilman koppaakin, sillä siinä Lennu on paremmin kontrollissa tämän asian suhteen.

Kyllähän se inhottaa, ettei koira tottele tai kunnioita tai on vain niin järkyttävän ahne, ettei sitä vain kiinnosta. Ehkä joskus asiat ovat toisin ja voin luottaa siihen, että irti tarkoittaa irti, eikä että lähdetään sataa ja tuhatta karkuun. Tällä hetkellä siihen ei kuitenkaan voi luottaa, vaikka muilta osin voin sanoa luottavani Lennuun hyvinkin paljon. Näillä mennään, ainakin jonkun aikaa.