torstai 28. elokuuta 2014

Koiruuksien vaellusviikonloppu

Vasemmalta: Siskot Mette ja Juju, Lennu, Meeri-sisko, Jaana-äiti, Leena-mummo ja Lola-sisko

Perjantaina pakkasin Lennun ja hirmuisen määrän tavaraa autoon ja lähdin kymmenen aikaan ajamaan kohti Hämeenlinnan lähellä sijaitsevaa Taruksen retkeilyaluetta. Pitkä ajomatka sujui varsin mutkattomasti ja hieman heikoista koordinaateista huolimatta mökkikin löytyi helposti. Teija-kasvattaja oli siis varannut meille mökin ja perjantaina paikalle saapui Teijan lisäksi viisi kasvatinomistajaa. Lauantaina paikalle saapui vielä lisää Koiruuksia omistajineen ja vaelluksella olikin yhteensä 13 koiraa ja 10 ihmistä. Lennun sisaruksista paikalla oli kaikki muut paitsi Konsta-veli. 






Viikonloppuun mahtui pari patikointireissua, saunomista (ja uimista!), grillausta ja juttelua. Lisäksi koirat olivat melko lailla päivät pitkät pihalla rallaamassa ympäriinsä. Välillä piti toki laittaa ne autoihin vähän rauhoittumaankin, Lennu ainakin olisi vain hyörinyt ja pyörinyt rauhoittumatta hetkeksikään. Sunnuntaina seikkailimme Sannin kanssa Lahteen syömään maisemareittiä pitkin ja siitä jatkui sitten pitkä kotimatka. Viikonloppu oli sen verran rankka, että Joroisen ja Juvan välillä alkoi väsymys painaa toden teolla. Juvan ABC:llä nukuinkin sitten puolen tunnin päiväunet! Loppumatka taittui onneksi hyvin ja nopeasti. Viikonloppu oli kaiken kaikkiaan aivan mahtava! Puhuimmekin jo, että tämä todella hyvin onnistunut viikonloppu pitää uusia ensi vuonna.

Maailmanvoittajat

Mummi!


Takapuolirapsutukset tuottavat mamma-koirassa varsin samanlaisen reaktion kuin pojassaan




6 kommenttia:

  1. Ihania tällaset treffit isolla porukalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on! Se on jotenkin hirmu kiva ihan vaan seurata koirien menoa.

      Poista
  2. Vitsi, kuinka kiva idea tuollainen vaelluviikonloppu! Paljon jännempi, kun pelkät kasvattitapaamiset :)
    Ja ihan mahtava on myös tuo mummikoiran pipo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, meillä oli kyllä huisin hauskaa!
      Eikös olekin! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)